Myös harhaoppiin menevät lukevat Raamattua, jopa ahkerasti, mutta eksyminen tapahtuu yleensä niin, että irrallisesta jakeesta ja sitä tukevista muista irrallisista jakeista rakennetaan yleispätevä oppi. Raamattua on aina tutkittava asiayhteydestä käsin, asiakokonaisuuksina ja niin, että Raamattu itse selittää itseään eli samasta asiasta opetetaan lisää muualla Jumalan Sanassa. Raamattu sisältää hyvin paljon symboliikkaa, vertauksia ja rinnastuksia, joten lukijan on nähtävä, milloin kysymys on suorasanaisesta osasta ja milloin teksti on otettava vastaan vertauskuvallisena. Vertauskuvallinen ymmärtäminen on tietenkin luvallista vain silloin, kun Raamattu itse vertauskuvallisesti jotain sanoo.
Rakkauden on vaikutettava kaikkeen Sanan tutkimiseen. Näin keskinäinen rakkaus voi säilyä joistakin näkemyseroista huolimatta. Helposti saatamme langeta ylpeyteen ja itseriittoisuuteen ja alkaa kuvitella, että juuri minulle Pyhä Henki on tietyn kohdan sillä ainoalla oikealla tavalla kirkastanut. Nöyrästi meidän on tunnustettava, ettei kenelläkään meistä ole kaikissa kysymyksissä ehdotonta totuutta.
Paavali (1 Kor 8:2) kirjoitti:Jos joku luulee jotakin tietävänsä,
ei hän vielä tiedä,
niin kuin tietää tulee
Tuntuu hyvältä ja jopa pyhältä sanoa, että ”minä en tulkitse Raamattua, vaan luen sitä niin kuin siinä on kirjoitettu”. Jos se tuntuu paremmalta, niin voimme puhua ”ymmärtämisestä” ja ihmetellä, miksi Jumalan Sanaa ymmärretään niin monella eri tavalla. Jokapäiväisessä kielenkäytössä Sanan ymmärtäminen eri tavalla tarkoittaa yleensä samaa kuin Sanan erilainen tulkitseminen. Meidän on hyvä esittää lukiessamme tämä kysymys:

Luukas (Ap.t 8:30) kirjoitti:Niin Filippus juoksi luo
ja kuuli hänen lukevan profeetta Esaiasta ja sanoi:
"Ymmärrätkö myös, mitä luet?"
Raamattu on pääasiassa varsin yksiselitteinen, ja monesti puhe tulkinnasta tarkoittaa enemmänkin sitä, missä määrin ja miten jokin Raamatun opetus on sovellettavissa tähän päivään; onko jokin raamatunkohta vielä meitä koskeva vai ei. Esitin lähtökohdaksi sen, että Raamattu tulkitsee itse itseään. Tämä tarkoittaa sitä, että yksittäiset raamatunkohdat on ymmärrettävä osana kokonaisuutta. Vaikkapa yksi Galatalaiskirjeen jae on tulkittava Galatalaiskirjeen kontekstissa, laajemmin kaikkien Paavalin kirjeiden kontekstissa ja vieläkin laajemmin koko Raamatun kontekstissa. Niitä, jotka haluavat ymmärtää Jumalan Sanaa oikein, tämä haastaa syvälliseen Raamatun opiskeluun. Erityisen haastavaksi tämä menee silloin, kun halutaan selvittää, mitä Raamatun alkukielet sanoivat. On pakko myöntää, että suomenkielisessä Raamatussa on lukuisia käännösvirheitä ja vuoden -92 käännös (olisiko peräti väännös?) hämärtää monissa kohden yhteyttä Kristukseen (en suosittele). Alkukieliset merkitykset ovat löytäjälleen usein riemastuttavia aarteita.
Jeesuksen lukuisat vertaukset eivät tahdo aueta tämän päivän suomalaiselle lukijalle. Mitä Jeesus todella tarkoitti ja kuinka Jeesuksen vertauksen ymmärsi sen alkuperäinen kuulijakunta? Muukalainen huomautti, että katsomme Raamattu ”paksujen silmälasien” läpi, sillä meillä on erilaiset lähtökohdat ja taustamme sekä jo valmis ennakkokäsityksemme. Käytännössä aina, kun kuulen jonkun selittävän vertauksen kahdesta kadotetusta veljeksestä (=tuhlaajapoikavertaus), niin selittäjä selittää sen totutulla kaavalla huomioimatta lainkaan, mitä Jumalan Sana tarkkaan ottaen ja hyvin selvästi vertauksessa sanoo. Raamatulla on historiallinen tausta, jonka ymmärtäminen auttaa ymmärtämään tekstien merkitystä. Siksi Raamatun kielelliset ja historialliset kommentaarit auttavat ymmärtämään Sanaa entistä paremmin.
Jumala on luvannut meille Totuuden Hengen, joka johdattaa kaikkeen totuuteen. Se ei tarkoita sitä, että Jumala antaisi meille uutta ilmoitusta, joka olisi vastoin Raamattuun kirjoitettua, vaan sitä, että Henki auttaa meitä ymmärtämään kirjoitettua Jumalan sanaa ja soveltamaan sitä omaan aikaamme ja elämäämme. Nöyrin mielin ja rukoillen Raamattunsa avaavalle Jumalan lapselle Taivaan Isä antaa kyllä sen palan leipää, minkä lapsi kulloinkin tarvitsee ja minkä hän on sillä hetkellä valmis pureskelemaan. Hyvä on myös etsiä niitä ruokailupaikkoja, joissa Sanaa luetaan ja julistetaan niin, että se on oikeaa ja jumalallista lain ja armon saarnaa.
Kävin kuukausi sitten puhumassa naapurikaupungissa ja sivusin puheessani myös tämän ketjun aihetta. Lyhyesti sanottuna: 1500-luvun uskonpuhdistukset puhdistivat pimeyteen joutunutta sen ajan kirkkoa luterilaisuuden (Martti Luther), kalvinismin (Jean Calvin) ja arminiolaisuuden (Ulrich Zwingli) tuulilla. Tämän päivän seurakunnillamme on juurensa vuosisatojen päässä ja edelleen niiden opeissa on ”esi-isiensä maku”; esimerkiksi helluntailaisuus ja metodistit edustavat monin osin arminiolaista uskonsuuntaa, manner-Euroopan ja hyvin monissa Yhdysvaltojen kirkoissa on paljon kalvinismia ja luterilaisuus on sitten Saksan ja Pohjoismaiden vaikutuspiirissä. Missä seurakunnassa olet uudestisyntynyt, niin siinä seurakunnassa olet imenyt sen yhteisön tarjoamaa oppia ”äidin maidosta”. Meidän on hyvin vaikea lähteä muodostamaan omaa näkemystä kuin ”tyhjältä pöydältä” ja edes ajatella, että omat alkukotimme pastorimme eivät välttämättä olekaan aina kovin raamatullisia.
Seurakunnilla (uskovilla) on suuria eroja hyvin keskeisissäkin raamatullisissa kysymyksissä. Jo sellaiset perusasiat kuin vanhurskauttamisoppi (miten ihminen pelastuu) sekä pyhitysoppi (kuinka uskova elää maallista elämäänsä) jakavat Suomen Siinonia. Seuraavissa raamatullisissa kysymyksissä olen törmännyt Suomen maassa toisistaan selkeästi eroaviin kannanottoihin. Millä tavalla uudestisyntymätön ihminen on syntiinlankeemuksen turmelema, miten armonvalinta toteutuu, onko pelastuksen menettäminen mahdollista, onko armonvalinta ehdoton tai ehdollinen ja onko ihmisen tahto hengellisessä elämässä vapaa vai sidottu? Lain ja armon välinen suhde on monissa seurakunnissa sekaisin ja pahimmillaan jotkut ovat torjuneet lain ja siitä seurannut laittomuus on johtanut syntielämän katsomiseen sormien läpi. Näkyviä ongelmia ovat kansankirkon maallistuminen ja monien vapaiden suuntien ajautuminen väärähenkisiin äärikarismaattisiin tuulahduksiin. Monet uskovat elävätkin tänään ilman kotiseurakuntaa ja kokemusta Jumalan totuudellisen Sanan ihmeellisestä vaikutuksesta.
