Apt. 3:21 & Herran kirkkauden omistaminen

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Apt. 3:21 & Herran kirkkauden omistaminen

ViestiKirjoittaja rupattelija » 25.11.2022 13:14

Olen aiemmin lukenut Raamattua ja siinä kehotetaan omistamaan Kristuksen kirkkauden (2Tess. 2:14). Sitten se unohtui kokonaan mutta vasta eilen se nousi uudelleen mieleen mutta erään uskovan kirjoitus osui ihan yhteensattumalta silmieni eteen ikään kuin se olisi Herran johdatus mun kohdalleni ja jaksoin ihmetellä kuinka yhteensattumaa vai se voi olla hyvin Herran johdatus. :wtf: :rolleyes: :smile:

2Tess. 2:14 Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.


Mutta en nyt aio kirjoittaa mitä erään uskovan kirjoituksessa sanotaan vaan haluaisin nostaa vain ainoastaan yhden kohdan Raamatusta eri käännösten kanssa. Se liittyy siihen Kristuksen kirkkauden omistamiseen. Tulee huomioida että Kristus on ruumis (seurakunta) ja pää - ykseys, se liittyy tiiviisti Häneen.

Apt 3:21 Taivaan pitää Hänet tosin omistaa kaiken ennallistamisen aikoihin saakka, mistä Jumala on iäisyydestä asti puhunut (kaikkien) pyhäin profeettainsa suulla. Toivo Koilo Suuri Ilosanoma


Ap.t. 3:21 Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta. 33/38


Apt. 3:21 Taivaan oli määrä ottaa hänet luokseen niihin aikoihin asti, jolloin kaikki asetetaan kohdalleen. Tästä Jumala on puhunut ikiajoista asti pyhien profeettojensa suulla. Raamattu kansalle


Apt. 3:21-22 (yhdessä kohdassa) Hän on nyt taivaassa siihen asti kunnes Jumala toteuttaa kaiken, mitä on aikojen kuluessa luvannut profeettojensa välityksellä. Esimerkiksi Mooses sanoi: 'Jumala herättää joukostanne profeetan, joka muistuttaa minua. Kuunnelkaa tarkasti, mitä hän puhuu teille. Elävä uutinen


Apt. 3:21 Hänet taivaan on otettava vastaan siihen asti, kun kaikki on palautettu, minkä Jumala on puhunut kaikkien pyhien profeettojensa suulla maailman alusta asti. KJV


Se avaa ymmärrystä että se liittyy Kristukseen ja seurakuntakäsitykseen (ykseys) koska Kristus ja seurakuntakäsitys on tiiviisti yhtä niin kuin Apt. 3:21 kohdassa sanotaan.

Siunattua sapattipäivää. :wave:
rupattelija
 

Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa