Jo apostoli Johannes kirjoitti
sen ajan antikristuksista.
Ja antikristuksia löytyy
myös Vanhan Testamentin kirjoituksista
ihan alkupuolelta saakka.
Minä ymmärrän niin,
että Vanhan liiton viimeinen antikristus
(Antiokus Epifanes)
olisi voinut jäädäkin viimeiseksi antikristukseksi.
Israel olisi voinut ottaa Jeesuksen vastaan.
Mutta näin ei sitten käynyt,
vaikka Jeesus tuli omiensa tykö.
Johannes (1:11) kirjoitti:Hän tuli omiensa tykö,
ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Eli juutalaiset olisivat ihan oikeasti
voineet ottaa Jeesuksen vastaan.
Roomalaiset sotilaat olisivat
siinäkin tapauksessa tietenkin
ristiinnaulinneet Jeesuksen,
mutta tämä nykyinen
pakanain armotalouskausi olisi jäänyt väliin,
ja Jumalan Valtakunta,
joka jo oli tullut lähelle,
olisi toteutunut maan päällä hyvin pian,
ja Israelista käsin olisi
jo silloin saarnattu Valtakunnan evankeliumi
maan ääriin saakka,
ja sitten olisi tullut loppu.
Mutta kun Israel joutui jälleen kerran sakkokierroksille
ja nyt todella pitkälle sellaiselle
(2 päivää eli 2 millenniumia),
niin asiat tulivat menemään toisin,
kuin ne olisivat voineet mennä,
ja miten ne nyt sitten tulivat menemään,
sen Jeesus paljasti myöhemmin Paavalille
ja sitten myös aikanaan Johannekselle.