Kolme tuomion ajankohtaa

Kolme tuomion ajankohtaa

ViestiKirjoittaja kalamos » 05.12.2015 11:59

Ihmiskunta jakaantuu Raamatun ilmoituksen mukaan kolmeen osaan:

    Israel
    Pakanakansat
    Seurakunta

Ensimmäisenä näyttämöltä poistuu viimeksimainittu.
Se joutuu myös ensimmäisenä tuomiolle.
Seurakunta temmataan tuuliin ja pilviin
ja tuomitaan Kristuksen palkintotuomioistuimen edessä.
Tähän tuomioon osallisista ei kukaan saa kadotustuomiota,
mutta jotkut jäävät vaille voittopalkintoa ja kruunua.

Maan päälle jäävät silloin vielä Israel ja pakanakansat,
mutta yhtään uudestisyntynyttä Jeesukseen uskovaa
kummastakaan joukosta ei maan päällä tässä vaiheessa enää ole.

Noin seitsemän vuotta myöhemmin Jeesus tulee takaisin maan päälle
vihityn Morsiamensa eli Vaimonsa kanssa
ja perustaa tuhat vuotta kestävän Valtakunnan maan päälle.
Tuosta Valtakunnasta pahat otetaan pois - vanhurskaat jätetään siihen.
Me löydämme Raamatusta myös kriteerit
niin Israelilaisten kuin pakanakansojen osalta,
miten tuo pahuus tai vanhurskaus ilmenee.
Ja tuon perusteella toiset otetaan ja toiset jätetään - siis
otetaan pois tuosta Valtakunnasta tai sitten jätetään siihen.
Tuomion kohteena Jeesuksen tullessa takaisin maan päälle
ovat sekä Israel että pakanakansat.
Tämä tuomio tapahtuu maan päällä.
Kaikki siihen osalliset ovat tuomiohetkellä vielä elossa,
eikä heillä siis vielä ole ylösnousemusruumista.

Mutta kokonaan kolmas asia on viimeinen tuomio.
Se tapahtuu taivaassa Jumalan Valtaistuimen edessä,
ja silloin kuolleet tuomitaan.
Ja tuo ilmaisu kuolleet tuossa yhteydessä ei
tarkoita ruumiillisesti kuolleita, vaika he sitäkin ovat olleet,
sillä ennen tuota tuomiota kaikki ovat kokeneet ruumiin ylösnousemisen.
Tuossa kohden tuo kuolleet kuitenkin tarkoittaa nimenomaan hengellisesti kuolleita,
jotka tuomitaan kadotukseen.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Paluu Tuomiot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron