Miten ristiinnaulittu voi kantaa ristiä?

[kalamos]

Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat,
ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.

Se että me olemme ristiinnaulinneet lihamme ja halumme,
perustuu siihen, että me olemme Jeesuksen omia.
Kun me tulimme Jeesuksen omiksi,
niin me tulimme osallisiksi Hänen kuolemastaan,
joka kertakaikkiaan kuoli synnille.

Me emme tule Jeesuksen omiksi ristiinnaulitsemalla lihamme ja halumme,
vaan me ristiinnaulitsemme lihamme ja halumme tulemalla Jeesuksen omiksi.

Mutta pois se minusta, että kerskaisin muusta
kuin Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä,
jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle
ja minä maailmalle!

Jeesuksen omina me sitten saamme palvella Häntä niissä tehtävissä,
joihin Hän meitä kutsuu.
Ja tämä taas edellyttää ristin kantamista.
Ristin kantaminen on siis ihan eri asia kuin se,
että me olemme ristiinnaulinneet lihamme himoineen ja haluineen.

Siitä asti, kun minä tulin Jeesuksen omaksi,
minä olen ollut ristiinnaulittu Jeesuksen kuolemassa.

Mehän tiedämme,
että vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu

Ja tuo Jeesuksen kanssa ristiinnaulittu
on myöskin Jeesuksen kanssa jo haudattu.
Ja se on noussut ylös kuolleista uutena luomuksena,
joka nyt vaeltaa Hänen ylösnousemusvoimassaan.

Ja nyt tämä uusi luomus on etuoikeutettu kantamaan ristiä
Jeesuksen ja evankeliumin tähden.

"Ihmisen Pojan pitää kärsimän paljon
ja joutuman vanhinten ja ylipappien ja kirjanoppineiden hyljittäväksi
ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös".
Ja hän sanoi kaikille:
"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea,
hän kieltäköön itsensä
ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua ..."

[Jukka]

Me emme tule Jeesuksen omiksi ristiinnaulitsemalla lihamme ja halumme,
vaan me ristiinnaulitsemme lihamme ja halumme tulemalla Jeesuksen omiksi.

Oliko tuo vähän vaikeatajuisesti ilmaistu? Jeesus naulittiin kerran ristille ja koko Aadamin suku hänen kanssaan. Hän on viimeinen Aadam (ja toinen ihminen s.o uuden ihmissuvun ensimmäinen). Tämän omistamme uskolla. Minut on ristiinnaulittu yhdessä Kristuksen kanssa ja juuri siksi "Hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään".

[kalamos]

Jeesus naulittiin kerran ristille ja koko Aadamin suku hänen kanssaan.

Osasit todella selkeästi ilmaista asian ytimen.
Kiitos Jukka!

Eli siitä hetkestä alkaen,
kun otin tuon sovituksen Sanan vastaan ja tulin näin Jeesuksen omaksi,
minun vanha ihmiseni on ollut ristiinnaulittu Hänen kanssaan.

Hänen kanssaan ristiinnaulittuna, haudattuna ja uuteen elämään ylösnousseena,
minä sitten saan palvella Häntä niissä tehtävissä, joihin Hän minua kutsuu.
Tämä kuitenkin edellyttää ristin kantamista.
Jos en siihen suostu, en ole sovelias Hänen palvelukseensa.

Ristin kantaminen on siis ihan eri asia kuin se,
että me olemme Kristuksessa ristiinnaulinneet lihamme himoineen ja haluineen.

[Natanael]

Pohdittavana on kysymys ”miten ristiinnaulittu voi kantaa ristiä?” Siinä on kaksi käsitettä (ristiinnaulittu ja ristin kantaminen), mutta ensisijaisesti kysymys kohdistuu ymmärtääkseni ristiinnaulittuun lihaamme. Kuinka lihamme (vanha ihmisemme) voi elää ja toimia millään lailla, jos se kerran on ristiinnaulittu yhdessä Kristuksen kanssa? Keskityn tässä kommentissani juuri tähän ristiinnaulittuun lihaamme. Jukka antoi meille oivan avaimen kysymyksen ratkaisemiseksi.

Tämän omistamme uskolla. Minut on ristiinnaulittu yhdessä Kristuksen kanssa.

Meillä on taipumus ylpeyteen ja sellaiseen uskotteluun, että uudestisyntyneinä me voisimme elää kaikin puolin synnistä, heikkouksista, sairauksista, ahdistuksista ja vastoinkäymisistä vapaata elämää. Ajatellaan, että meissä elää enää vain uusi ihminen ja tämä uudestisyntymisessä tullut uusi ihminen elää Jeesuksen voittovoimassa ilman suuria koettelemuksia. Jos vanha ihmisemme, lihamme, on ristiinnaulittu, niin silloinhan se ei ole enää vaikuttamassa minussa millään lailla. Olen tavannut paljon kristittyjä, jotka kieltävät jyrkästi vanhan ihmisen olemassaolon heidän persoonassaan. Eräs kristitty veli totesi keskustelussa jyrkkään sävyyn, ettei häntä voi pitää enää tavanomaisessa mielessä ihmisenä, sillä hän on kokonaan Kristuksessa. Me haluaisimme elää jo nyt näkemisessä – koska Jumala kutsuu Raamatussa meitä pyhiksi, niin silloin me myös ajattelemme olevamme täysin pyhiä, joka merkitsisi täydellistä synnittömyyttä. Tämä ei vastaa todellisuutta, eikä meidän tarvitse sulkea silmiämme, jotta todellinen tilanteemme ei näkyisi. Vain Jumala on olemukseltaan yksinomaan täysin pyhä.

sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.

Uskossa me saamme omistaa Jeesuksen sovitustyön ja uudestisyntyneen minämme mahdollisuudet viedä evankeliumia eteenpäin. Toisaalta meidän tulee nöyrästi tunnustaa, että lihamme kuitenkin yhä elää ja toimii; emme ole tulleet täydellisiksi, vaan edelleen meissä on monenlaista syntiä, ylpeyttä, itsekkyyttä ja pahuuteen taipuvaisuutta. Emme edes osaa puhua aina oikein, saati että ajatuksemme olisivat pelkästään ”uuden ihmisen” ajatuksia. Armahdettuina ja armosta voimaa saavina me voimme suostua myös ristin kantamiseen.

…on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta…

Hyvin usein olen kuullut toistettavan Raamatun kohtaa, jonka mukaan minä en enää elä (vanha ihmiseni), vaan Kristus elää minussa (uusi ihmiseni). Tätä kohtaa toistava yksinkertaisesti kieltäytyy näkemästä itsessään vanhan ihmisen todellisuutta, heikkoutta ja vajavuutta. Kohtaan vedotaan suurella varmuudella, koska Raamattuhan sanoo etten minä enää elä, vaan Kristus minussa – niin sanoo, mutta ei kuitenkaan aivan niin, eikä varsinkaan koko asiaa käsittelevästi. Kyseisessä kohdassa Paavali tunnustaa elävänsä edelleen myös lihassa. Hän saa suostua elämään uskossa siihen Herraan ja Vapahtajaan, joka on antanut itsensä ristillä meidän edestämme ja sovittanut vanhan ihmisemme synnillisyydet ja puutteet.

ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.

Meidän tulee aina keskittyä Jeesuksen ja Hänen verensä antamaan syntien sovitukseen. Keskipisteenämme tulee olla Kristus, olemisemme Kristuksessa ja meillä on lupa iloita Herrastamme, joka on tehnyt meidät eläviksi ja näkeviksi – ennen uskoon tuloamme me olimme hengellisesti kuolleet ja sokeat. Kristus on ottanut sen paikan, joka aikaisemmin kuului lihallemme. Ilman oikeaa asennetta me kadotamme ilomme Herrassa.

Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.

On hyvin tärkeää ymmärtää, että ”lihamme” tai vanha ihmisemme ei ole meidän koko persoonallisuutemme. Paavalin tavoin joudumme näkemään, että paha riippuu meissä kiinni. Uudestisyntyneen uskovan sydämen halu on kuitenkin palvella iloiten Herraansa ja rakastaa lähimmäisiään. Uskossa saamme iloita siitä, että olemme tämmöisinämme Jumalalle rakkaita lapsia. Uudestisyntyminen on todellista, asenteissamme ja mielessämme tapahtunut muutos on todellista. Uudestisyntyneelle ihmiselle uutta todellisuutta on elää Jeesuksen armossa ja rakkaudessa armosta iloiten ja siitä voimaa saaden – rehellisyyden nimessä myönnämme heikkoutemme, mutta armon nimessä elämme uutta elämää Kristuksessa.

Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni.

Lopuksi vielä lyhyt vastaus ketjun otsikon kysymykseen. Ristiinnaulittu (ihamme) ei voi eikä se myöskään suostu millään lailla ristin kantamiseen. Jeesuksen seuraamiseen, ristin kantamiseen suostuu vain uudestisyntynyt Jumalan lapsi ja Jeesuksen seuraaja. Tämä Pyhän Hengen uudistama uusi ihmisemme on Jeesuksen ristin kantaja tässä ajassa.

[kalamos]

Lopuksi vielä lyhyt vastaus ketjun otsikon kysymykseen. Ristiinnaulittu (ihamme) ei voi eikä se myöskään suostu millään lailla ristin kantamiseen. Jeesuksen seuraamiseen, ristin kantamiseen suostuu vain uudestisyntynyt Jumalan lapsi ja Jeesuksen seuraaja. Tämä Pyhän Hengen uudistama uusi ihmisemme on Jeesuksen ristin kantaja tässä ajassa.

Aivan.
Vastaus ketjun otsikon kysymykseen on:
Ei mitenkään.
Kysymyksessä on kasi aivan eri asiaa, joita ei pidä sotkea keskenään.

Viimeinen virkkeesi herätti kysymyksen,
mitä tarkoitat Jeesuksen ristin kantamisella.
Jeesushan puhui ikäänkuin meidän omasta rististämme:

joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias

Simon kyreneläinenhän kyllä joutui kantamaan Jeesuksen ristiä.

Ja matkalla he tapasivat kyreneläisen miehen, jonka nimi oli Simon.
Hänet he pakottivat kantamaan hänen ristiänsä.

Ja Paavali toi esiin sen, että seurakunta on Kristuksen ruumis,
ja sanoi vieläpä jotenkin täyttävänsä lihassaan sen,
mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista.

Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne,
ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista,
sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta

[Natanael]

Viimeinen virkkeesi herätti kysymyksen, mitä tarkoitat Jeesuksen ristin kantamisella. Jeesushan puhui ikäänkuin meidän omasta rististämme

Yritän vastata esittämääsi kysymykseen. Meidän tulee heristää korvamme, jotta kuulemme, mitä Jeesus sanoo. Tällöin emme kompasti siihen hyvin yleiseen käsitykseen, että ristimme olisi jokin hankala ihmissuhde, epätyydyttävä työ, vaikea avioliitto ("minulla on sellainen kotiristi) tai sairaus. Ei, noita vaikeuksia me emme tieten tahtoen ota itsellemme ja kaikki tuollaiset vaikeudet tulevat yhtä hyvin uskovan kuin uskosta osattomankin elämään. Jeesuksen mainitsema risti on todellakin meidän omaa ristiämme, meidän omaa valintaamme, suostumistamme kieltämään omat itsekkäät toiveemme ja valitsemaan sen kaiden tien, jonka kulkijaksi Jeesus on meidät kutsunut. Me otamme ristin vapaaehtoisesti.

Ja hän kutsui tykönsä kansan ynnä opetuslapsensa ja sanoi heille:
"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea,
hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua."

Jeesuksen ottaessa ristinsä ja lähtiessä kulkemaan kohti teloituspaikkaa, ei kenellekään tullut mieleenkään, että tuo risti olisi ollut itsessään raskas taakka tai jokin symbolinen kuva. Ei, vaan jokainen tiesi, että ristiään kantava eteni kohti mitä kivuliainta ja nöyryyttävintä kuolemaa. Nykyajan kristityt pitävät ristiä kauniina symbolina sovituksesta, Jumalan rakkaudesta ja armosta. Ensimmäisten vuosisatojen kristityille risti oli raaka kuva Jeesuksen kuolemasta rikollisille kuuluvalla tavalla.

Jeesuksen ristin kantaminen merkitsee suostumista omaan sisäiseen kuolemaan, kaikesta sellaisesta luopumista, joka estää meitä ja meidän elämäämme kirkastamasta Herraamme. Hyvin usein hinta, mikä ristin kantamiseen liittyy on meille kova, mutta kaidan tien päätyttyä palkinto on mittaamattoman arvokas. Jeesuksen armon, syntien anteeksisaamisen ja Taivaan kirkkauteen suuntautuvan matkamme tähden me voimme suostua kantamaan ristiä.

Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?

Kuten Jeesuksen aikana, myös meillä on valitettavan usein aivan väärä käsitys Jeesukesta ja Hänen seuraamisesaan. Jeesuksen aikana opetuslapset luulivat, että Jeesus palauttaa jo tässä ajassa valtakunna, vapauttaa kansan roomalaisten orjuudesta. Jopa Jeesuksen seurassa olleet opetuslapset odottivat uuden valtakunnan perustamista - kun Jeesus alkoi puhua tulevasta kuolemastaan ja kärsimyksestään, monet hänen opetuslapsistaan erkaantuivat Hänestä. He eivät olleet valmiit asettamaan kuolemaan omia ideoitaan, suunnitelmiaan ja haaveitaan - lyhyesti sanottuna, muuttamaan totaalisesti elämäänsä. Nykyaikana kristityt hätkähdyttävän usein suorastaan vaativat uskonsa perusteella pysyvää terveyttä, aineellista menestystä ja sisäistä eheyttä. Vain harvat haluavat ottaa ristinsä ja seurata Jeesusta, maksoi mitä maksoi.

Meillä on toki, Jumalalle kiitos, myös aikoja, jolloin elämämme on helppoa ja koemme tyyntä onnea arkielämässämme. Ristin kantaminen testataan kuitenkin koettelemustan aikoina. Seuraajilleen Jeesus lupaa ahdistuksia tämän maalliosen elämämme aikana.

Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha.
Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä:
minä olen voittanut maailman.

Luukkaan evankeliumissa 9:57-62 kolme ihmistä näyttää halukkaalta seuraamaan Jeesusta. Kun Jeesus kyseenalaistaa tämän, niin näiden halukkaiden seuraajien sitoutuminen onkin niin kovin puolinaista. He eivät halua laskea kustannuksia seuratakseen Herraamme. Kukaan noista kolmesta ei ollut halukas ottamaan ristiänsä ja ja pitämään omia etujaan ristiinnaulittuina.

Usein ns. alttarikutsun antaja vakuuttelee, kuinka Jeeuksen luokse tuleminen ja kaidalle tielle pääseminen tuo onnea ja kaikkea hyvää ihmisten elämän, syntien anteeksisaamisen lisäksi. Entäpä, jos alttarikutsussa olisi Jeesuksen omian sanojen "kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua" kaiku?

Kuinka kävisi, jos evankeliumia julistettaessa tarjottaisiin ilmaista armoa, syntien anteeksiantoa, Jumalan rakkautta ja osallisuutta iankaikkiseen elämään ja samalla tuotaisiin esille se, mitä Jeesus toi esille vaikkapa tähän tapaan: "Tule seuraamaan Jeesusta, ja saatat menettää joitakin ystäviä, perheesi, maineesi, urasi ja mahdollisesti jopa elämäsi"? Oikein Kalamos viittasit siihen, että Jeesuksen ristin kantaminen on meidän oma ristimme, oma valintamme, kenenkään meidän tiemme ei ole samlainen kuin jokin toisen uskovan. Kiitos Jumalalle, että vain harvoille meistä uskovista Jeesuksen risti merkitsee konkreettista marttyyrikuolemaa. Meillä Suomessakin voi uskova tulla tien risteykseen, jossa Jeesuksen seuraaminen omantunnon tähden merkitsee esimerkiksi sen hetkisestä työstä luopumista, irtautumista epäraittiista yhteisöstä tms. Kun tulemme tien haaraan, jossa inhimillisesti menetämme paljon, valitsemmeko silloin Jeesuksen ristin kantamisen?

Monissa maissa, esimerkiksi muslimimaissa, Jeesuksen ristiin suostuminen merkitsee todellista hengen lähdön uhkaa, totaalista hyljätyksi tulemista omaisten taholta ja yhteiskunnallisen arvostuksen täydellistä menettämistä. Meidän on nähtävä se tosiasia, että elämän tien kulkeminen ei aina ole helppoa missään päin maailmaa. Jeesuksen ristiin suostuminen tekee usein kipeää. Vain niitä, jotka suostuvat ristiin kantamiseen, Jeesus kutsuu opetuslapsikseen.

Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.

Raamattu puhuu siitä, että meidän tulee suostua ristin kantamiseen päivittäin. Meidän tulee uskovina tiedostaa, millä tiellä me olemme, mistä me olemme pelastuneet ja mikä on meidän päämäärämme. Kuinka ihana on se totuus, että elämän tiellä me löydämme todellisen elämän Taivaallisen Isämme lapsina, Jeesuksen seuraajina ja Pyhän Hengen vahvistamina vaeltajina.

Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen,
mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.
Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman,
mutta saisi sielullensa vahingon?
Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi?

[Jukka]

Hyvin kirjoitit Natanael.

Ristin ottamisen suhteen ei ihmisen lienee tarvitse paljon pohtia mikä on "minun ristini". Olen nimittäin vakuuttunut siitä, että jos seuraamme Jeesusta, uskottuamme Häneen, saamme ristin Jumalan tahdon tiellä. Jos valitsemme Jumalan tahdon ja Hänen tottelemisensa niin valitsemme myös ristin (joka ei todellakaan ole sellaista jota kannamme valitsemattamme -kuten sairauksia yms.).

[kalamos]

Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea,
hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä,
hän kadottaa sen,
mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden,
hän pelastaa sen.

Meillä Jeesuksen kanssa ristiinnaulituilla, Kristuksen kuolemassa kuolleilla,
Hänen kanssaan haudatuilla ja Hänen kanssaan herätetyillä,
on etukoikeus antaa tämä uusi elämä Hänen käyttöönsä.

Tämä valinta edellyttää
ristin kantamista
ja itsensä kieltämistä
Jeesuksen ja evankeliumin tähden.

[Annu]

Kiitos Herralle tästä käydystä keskustelusta! Sain siitä
hyvin paljon ajattelemisen aihetta ja se antoi vastauksia
useaan miettimääni kysymykseen.