Sivu 1/3

kaikki saattavat profetoida ja opettaa

ViestiLähetetty: 02.12.2019 14:15
Kirjoittaja Natanael
Joistakin täällä käydyistä keskusteluista on saattanut tulla sellainen käsitys, että profeetallisen totuuden julkituominen tai Sanan opettaminen olisi vain tietylle ryhmälle rajoitettua toimintaa. Niin ei kuitenkaan ole. Pääsemme selkeämmille vesille, kun irrottaudumme ajattelemasta tehtäviä pelkästään sen mukaan, minkä järjestyksen Jumala on määrännyt seurakunnan kokouksille.

Jumala antaa armolahjoja kenelle Hän tahtoo. Maassamme on toiminut profeetallisina herätyssaarnaajina niin miehiä kuin naisia. Tunnen myös useita naisia, joilla on tunnustetusti erittäin kirkas opettamisen armolahja. On vain pidettävä huoli siitä, että kaikki tapahtuu Jumalan antaman järjestyksen mukaan oikeassa paikassa, oikeassa yhteydessä ja oikeaan aikaan.

Raamatussa on muutamia sellaisia kohtia profetoimisesta, jotka ovat hämmentäneet monia uskovia.

:bible:
Paavali (1 Kor 14:29-31) kirjoitti:
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua,
ja muut arvostelkoot;
mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen,
vaietkoon ensimmäinen.

Sillä te saatatte kaikki profetoida,
toinen toisenne jälkeen,
että kaikki saisivat opetusta
ja kaikki kehotusta.


Mieleen nousee kysymys, jos kaikki saattavat profetoida, niin ovatko kaikki uskovat sitten profeettoja. Samainen korinttolaiskirje on aikaisemmin tuonut esille, että vaikka kuka tahansa Jumalan oma voi joissakin tilanteissa tuoda esille kohtikäypää profeetallista sanomaa, niin kaikkia ei ole asetettu profeetaksi. Eivätkä kaikki ole myöskään opettajia.

:bible:
Paavali (1 Kor 12:27-29) kirjoitti:
Mutta te olette Kristuksen ruumis
ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.
Niinpä Jumala asetti seurakuntaan
ensiksi muutamia apostoleiksi,
toisia profeetoiksi,
kolmansia opettajiksi,
sitten hän antoi voimallisia tekoja,
sitten armolahjoja parantaa tauteja,
avustaa, hallita, puhua eri kielillä.

Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja?
Eivät kaikki profeettoja?
Eivät kaikki opettajia?

Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?


Ymmärrän tämän tarkoittavan seuraavaa. Jokainen uskova voi joissakin tilanteissa esittää tilanteeseen sopivaa ja kuulijoita vahvasti juuri sillä hetkellä syvästi koskettavaa Jumalan Sanaa (”saatatte kaikki profetoida”). Puhujan ei tarvitse olla tietoinen siitä, että kokoustilassa joku kokee jaetun Sanan tulevan erityisen voimakkaasti kohti. Kyseisen Sanan julki tuoneella ei tarvitse olla kuitenkaan jatkuvaa profeetan palvelutehtävää. Muistan itse tilanteen, jossa julistuspuheeni jälkeen eräs seurakuntalainen tuli sanomaan minulle, että puheessani oli kätkettynä hänelle profeetallinen viesti.

Sama koskee myös opettamista. Kaikki eivät ole Sanan opettajan palvelutehtävässä, ja vain harvalla on opettamisen armolahja. Kuka tahansa Sanaa tunteva voi Raamatusta kuitenkin opettaa toiselle jotain sellaista, josta kuulija saa lisää ymmärrystä ja ilahtuu. Se voi tapahtua aivan hyvin myös kristillisellä keskustelupalstalla. Henkilökohtaiseen todistamiseenkin voi liittyä hyvinkin vahvaa opetusta: kuka on Jeesus, mitä Jumala on tehnyt puolestasi, kuinka voit saada syntisi anteeksi ja päästä Jumalan lapsena perille Taivaaseen. Yksinkertaisen evankeliumin esittäminen on pieni opetusjakso siitä, mitä ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta tarkoittaa.

Asemamme ei ratkaise. Tällä foorumillakin on useita sellaisia uskovia, joiden oppi on tervettä ja ravitsevaa. Pienissä, vaatimattomissa, kotiseuroissa olen usein kuullut sydämeenkäyvää julistusta ja opetusta. Vuorisaarnassa Jeesus varoittaa meitä valheprofeetoista tarkoittaen julkiseen opettajan asemaan nousseita valheellisen opin julistajia. Harhaopettajistahan Uusi Testamentti varoittelee koko ajan; ainoan poikkeuksen tekee kirje Filemonille. Herramme ei jätä meitä yksin tämän ongelman kanssa, vaan kertoo vuorisaarnassaan myös sen, mistä me voimme tunnistaa valheellisen julistajan eli valheprofeetan.

Re: kaikki saattavat profetoida ja opettaa

ViestiLähetetty: 02.12.2019 17:12
Kirjoittaja kalamos
Erittäin selkeää tekstiä.
Niinkuin aina Sinulta.

Natanael kirjoitti:
Pääsemme selkeämmille vesille, kun irrottaudumme ajattelemasta tehtäviä pelkästään sen mukaan, minkä järjestyksen Jumala on määrännyt seurakunnan kokouksille.


Mitä tarkoitat käsitteellä
'seurakunnan kokous' ?

Ilmeisesti kaikki se,
mitä kirjoitit,
pätee myös näihin?

Re: kaikki saattavat profetoida ja opettaa

ViestiLähetetty: 02.12.2019 18:54
Kirjoittaja Natanael
Juutalaisuudessa pidettiin määräajoin synagoogajumalanpalveluksia, jotka etenivät pitkälti etukäteen laaditun ohjelman mukaan – tietyssä järjestyksessä oli puhetta, rukousta ja laulua. Kristityt toimivat samalla tavalla järjestäen viikottain koko seurakunnan päätilaisuuksia.

Tarkoitin seurakuntakokouksella tuollaisia seurakunnan johdon päättämiä ja etukäteen suunniteltuja, säännöllisiä kokoontumisia, ”päätapahtumia”. Keskiössä päätilaisuudessa on Kristuksen evankeliumi ja yleensä myös aina Herran pyhä ehtoollinen. Tuollaisista tilaisuuksista Jumala meitä apostoli Paavalin kautta ohjeistaa.
Tämänkaltaisiin tilaisuuksiin hebrealaiskirjekin viitannee (suluissa oma lisäys):

:bible:
(Heb.10:25) kirjoitti:
”älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.” (tietty toistuva kokouspäivä lähestyy).


Lisäksi seurakunnissamme pidetään monia muita hartaustilaisuuksia, joissa jaetaan Sanaa, lauletaan ja rukoillaan. Tällaisia ovat mm. pyhäkoulut, perheleirit, naisten ja miesten omat päivänsä, vanhainkodeissa ja palvelutaloissa järjestettävät hartaustilaisuudet, kotiseurat, nuorisotapahtumat jne. Tällöin puhumaan pääsee sellaisiakin, jotka eivät ole seurakunnassa Sanan julistajan tai opettajan säännöllisemmässä tehtävässä.

Laajan tarjonnan vuoksi hengelliselle papistolle, ovat he sitten miehiä tai naisia, löytyy siis hyvin paljon mahdollisuuksia käyttää esim. opettamisen armolahjaa. Jotkut naiset ovat kirjoittaneet erinomaisia, opettavaisia, raamatullisia kirjoja. Kaiken on tapahduttava hyvässä järjestyksessä ja valvonnassa. Seurakunnan opetuksesta vastuun kantaa Raamatun mukaan aina mies.

Myös Jeesuksen ajan juutalaisuudessa kokoonnuttiin syngagoogajumalanpalveluksen lisäksi muulloinkin. Fariseukset kutsuivat toisiaan (yllätys, yllätys) veljikseen ja yhteisiä kokoontumisia veljesseuroiksi. Ne olivat rakenteeltaan epämuodollisia. Sanaa tutkittiin yhdessä ja moni pääsi sanomaan sanottavansa myös julkisesti.

On hyvin kiinnostavaa, että edes synagoogajumalanpalvelukset eivät olleet kiveen hakattuja. Ne eivät olleet aivan kaavaan kangistuneita, vaan tilaisuudessa saatettiin jollekin läsnäolijalle antaa puheenvuoro. Näinhän kävi synagoogajumalanpalvelukseen osallistuvan Jeesuksenkin kohdalla, joka kuulumatta juutalaisten johtoon tai kirjanoppineisiin pääsi lukemaan Jumalan Sanaa. Sanomattakin lienee selvää, että juutalaisuudessa puhujana saattoi olla vain mies.


:bible:
Luukas (Luuk.4:16-20) kirjoitti:
”Ja hän saapui Nasaretiin, jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan ja nousi lukemaan. Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja kun hän avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna: "Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta." Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle ja istuutui; ja kaikkien synagoogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt.”

Re: kaikki saattavat profetoida ja opettaa

ViestiLähetetty: 07.12.2019 08:02
Kirjoittaja kalamos
Minä ymmärrän tuon jakeen
tuossa jonkun heprealaisen
kirjoittamassa kirjeessä heprealaisille
niin eri tavoin,
että en nyt tässä keskustelussa
haluaisi sitä kommentoida,
kun aiheena on
profetoiminen ja opettaminen.

Mutta keskustelun otsikon mukainen lupakirja
koskee siis kaikkia uskovia
kaikissa tilanteissa?
Vai voisiko tuo avauksen kohta tarkoittaa
vain profeetan armoituksen omaavia?

:bible:
Paavali (1 Kor 14:29-32) kirjoitti:
Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua,
ja muut arvostelkoot;
mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen,
vaietkoon ensimmäinen.
Sillä te saatatte kaikki profetoida,
toinen toisenne jälkeen,
että kaikki saisivat opetusta
ja kaikki kehotusta.
Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset

Minulle ei sovi.....

ViestiLähetetty: 15.03.2024 21:34
Kirjoittaja Emil
Minulle ei sovi seurakunta, jossa istutaan tai seistään tai maataan kuuntelemassa seurakunnan paimenta tai seurakunnan vanhimmistoa tai seurakunnan paimenen tai vanhimmiston tai molempien yhdessä kutsumaa vierailevaa opettajaa tai evankelistaa tai julistajaa tms. Ei sovi sekään, jos joku pääsee puhumaan seurakunnalle, vain paimenen kutsusta tai vanhimmiston kutsusta.

Ei sovi enää sellainen minulle.


En halua istua hiljaa kuunnellen tai seistä hiljaa kuunnellen tai maata lattialla hiljaa kuunnellen tai tanssia lippua heiluttaen. En halua vain kuunnella ja ylistää ja antaa kolehtia.

Haluan osallistua ja haluan että muutkin seurakunnassa osallistuu aktiivisesti kokoukseen. Haluan osallistuvan seurakunnan

Haluan puhua ja opettaa seurakunnalle, jossa käyn tai vierailen tai johon kuulun.


Jos sellaista seurakuntaa ei muodostu tai ole, en käy enää seurakunnissa.

Re: Minulle ei sovi.....

ViestiLähetetty: 17.03.2024 09:52
Kirjoittaja kalamos
En nyt oikein tiedä,
mitä Sinun pitäisi tehdä.

Ehkä lähetät tuon tekstisi
seurakuntiin
ja odotat sitten kutsuja.

Ei sittenkään.

Huomasin heti ensimmäisestä
kappaleestasi,
että sekään menettely
ei sovi Sinulle.

No tuota ...
tällä foorumilla on osio
Sanoma.
Jos haluaisit opettaa
vaikka Pyhäkoulussa
tai jossain muussa osiossa.

Ja näitä foorumeitahan nyt on
monia ja monenlaisia.

Ja sitten tulee mieleen ihan
sellainenkin,
että olisiko Sinun kutsumuksesi
ihan turuilla jo toreilla
todistaa Herrastasi.
Vartijana varmasti tiedät,
missä kulkee raja
tällaiselle toiminnalle.

Re: Minulle ei sovi.....

ViestiLähetetty: 17.03.2024 10:31
Kirjoittaja Natanael
Emil on aivan oikeilla jäljillä. Nykyään on yleisenä käytäntönä se, että lähinnä virkaan valitut paimenet, papit, hoitavat saarnaamisen. Ensimmäisen vuosisadan alkuseurakunnassa niin ei ollut, vaan seurakunnan kokouksessa julisti se, jolla oli sydämellään Jumalan antamaa evankeliumin ja lain Sanaa.
1.Pietarin kirje 4:11
"Jos joku puhuu, puhukoon niin kuin Jumalan sanoja; jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Amen."

Seurakuntalaisten tehtävänä ei ollut vain passiivisesti kuunnella, vaan myös arvioida oliko jaettu Sana Jumalan mielen ja totuuden mukaista.

Re: Minulle ei sovi.....

ViestiLähetetty: 17.03.2024 19:18
Kirjoittaja Emilio
Kiitos Natatael. Ole siunattu Jeesus Messiaassa.

Tärkeintä ei ole se, että minä olen äänessä tai lavalla näkyvänä. Tärkeää on se, että kaikki saavat osallistua, eikä ole kuin ennalta sovittu järjestyksessä etenevä esitys, vaan vapaus, - vapaus, jossa jokainen saa todistaa tai opettaa tms vaikka 15min, joka niin Hengessä kokee ja muut koettelee ja arvioi ja märehtii kuultua asiaa Raamatun Sanan ja Pyhän Hengen avulla ja kommentoi suiraankin rakkaudellisesti ja kunnioittaen toinen toistaan. Erimieltä oleminen joissakin asioissa, ei tarkoita on väärässä ja toinen oikeassa, tai toisinpäin.


Osallistuva seurakunta, aktiivinen osallistuminen kokouksessa niin että ei olekkaan enää yleisö ja esittäjät......

Re: kaikki saattavat profetoida ja opettaa

ViestiLähetetty: 27.03.2024 08:02
Kirjoittaja kalamos
Jo avauksen lopussa todetaan näin:

Natanael kirjoitti:
Vuorisaarnassa Jeesus varoittaa meitä valheprofeetoista tarkoittaen julkiseen opettajan asemaan nousseita valheellisen opin julistajia. Harhaopettajistahan Uusi Testamentti varoittelee koko ajan; ainoan poikkeuksen tekee kirje Filemonille. Herramme ei jätä meitä yksin tämän ongelman kanssa, vaan kertoo vuorisaarnassaan myös sen, mistä me voimme tunnistaa valheellisen julistajan eli valheprofeetan.


Paavali totesi näin:

:bible:
Paavali (Tiit 3:9-11) kirjoitti:
Mutta vältä
mielettömiä riitakysymyksiä
ja sukuluetteloita
ja kinastelua
ja kiistoja laista,
sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.

Harhaoppista ihmistä karta,
varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
sillä sinä tiedät,
että semmoinen ihminen
on joutunut harhaan
ja tekee syntiä,
ja hän on itse itsensä tuominnut.


On selvää,
että jos joku ihminen
tunnetusti opettaa jotain
todella räikeää harhaoppia,
niin ei sellaista pidä päästää
puhumaan ainakaan
ilman varmistusta siitä,
mistä aiheesta
tämä henkilö aikoo puhua.

Re: kaikki saattavat profetoida ja opettaa

ViestiLähetetty: 27.03.2024 14:40
Kirjoittaja Emilio
Opetanko minä tunnetusti jotain todella räikeää harhaoppia mielestäsi Kalamos?