Raamattu on Jumalan omasivu

.... voimaannuttuaan, ulos kaduille todistamaan esim. pareittain tai sitten pienissä ryhmissä? Miksi seurakunnissa kaikki eivät halua osallistua seurakuntakokouksen etenemiseen omalta osaltaan (osallistuva seurakunta)? Monesti vain yksi vetäjä juontaa ja rukoilee ja jakaa ennalta valituille muutamille mikkiin rukoilun tai todistamisen mahdollisuuden. Muut vain on hiljaa tai laulaa ja korkeintaan aamenen sanoo jos uskaltaa ja antaa kolehtia ja takamuskin puutuu penkissä. Seurakuntakokouksenkin jälkeen, vain muutamat jos nekään lähtevät kaduille kertomaan Jeesuksesta Kristuksesta ja laittamaan kädet sairaitten päälle, niin että ne tulevat terveiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä? Miksi vain muutamat seurakuntalaiset kirjoittavat ja painattavat vaikka omakustanteisesti evankelioiva traktaatteja ja sitten jakavat niitä (tai seurakunnan painattamia traktaatteja), vaikka jokaiseen postilaatikkoon kaupungissaan, jossa ei lue ilmaisjakelu kieltoa? Jos lukee, että pelkästään: "ei mainoksia" , niin traktaatin saa pudottaa luukusta sisään.

Emil kirjoitti:Miksi kaikki uskovat eivät lähde seurakunnista....
.... voimaannuttuaan, ulos kaduille todistamaan esim. pareittain tai sitten pienissä ryhmissä?

Oletan kysymyksen asettelusta,
että Sinä toimit noin.
Mahtava juttu.

No.
Aina se ei ole mahdollista.
Esimerkiksi Paavali
vietti paljon aikaa vankilassa.
Ja silloin hän ei voinut mennä ulos kaduille.
Ja niin hän kirjoitti kirjeitä seurakunnille.
Meidän itse kunkin on tehtävä sitä,
mitä Herra meitä itse kutakin
kussakin vaiheessa kehottaa tekemään.

Emil kirjoitti:Monesti vain yksi vetäjä juontaa ja rukoilee ja jakaa ennalta valituille muutamille mikkiin rukoilun tai todistamisen mahdollisuuden.

Uskovaisten keskinäisistä kokoontumisista
Paavali sitten kirjoitti Korinton seurakunnalle,
jossa oli aika sekava meno.

Paavali (1 Kor 14:27-33) kirjoitti:
Jos kielillä puhutaan,
niin puhukoon kullakin kertaa
vain kaksi tai enintään kolme,
ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön;
mutta jos ei ole selittäjää,
niin olkoot vaiti seurakunnassa
ja puhukoot itselleen ja Jumalalle.

Profeetoista saakoon kaksi tai kolme puhua,
ja muut arvostelkoot;
mutta jos joku toinen siinä istuva saa ilmestyksen,
vaietkoon ensimmäinen.

Sillä te saatatte kaikki profetoida,
toinen toisenne jälkeen,
että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehoitusta.

Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset;
sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen,
vaan rauhan Jumala.

Siis kaiken pitäisi tapahtua järjestyksessä
eikä yleisessä hulinassa.

Emil kirjoitti:Seurakuntakokouksenkin jälkeen, vain muutamat jos nekään lähtevät kaduille kertomaan Jeesuksesta Kristuksesta ja laittamaan kädet sairaitten päälle, niin että ne tulevat terveiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä?

Noista kokemuksistasi
lukisin mielelläni osiosssa
Todistus

No suuri osa Suomen uskovista ei ole vankilassa, enkä tarkoita seurakunnan kokoontumiseen osallistumisella karnevaali meininkiä tai päällekkäin puhumista, vaan sitä, että jokainen seurakuntalainen jotenkin näkyvällä tavalla osallistuu ja avaa suunsa vuorollaan ja antaa sen mitä Herra sydämelle laskee Pyhässä Hengessä, eikä niin, että ollaan kokouksessa vain hiljaa ja ehkä lauluun osallistutaan ja siihenkin siten, ettei vain erotu joukosta tms. ja kun paimen kysyy, että haluaisiko joku rukoilla vielä jotain ja ojentaa mikkiä, niin kukaan ei siihen uskalla tai tahdo tarttua. Tätäkin olen surukseni nähnyt. No yhdessä tällaisessa n. 80 hengen tilaisuudessa minähän sitten tartuin oikopäätä mikkiin, kun mahdollisuus Luojan kiitos edes annettiin ja en olisi tahtonut edes lopettaa, kun alkuun pääsin. Olen nähnyt tätäkin. Monia seurakuntalaisia ei koskaan näe kaduilla ja toreilla ja aitovierillä evankelioimassa, eikä edes seurakunnan puhujapöntössä. Surullista. Lopuksi tuli eräskin kehumaan, että olipa rohkea rukous ja, että ei ollut kuullut vastaavaa koskaan rukoiltavan ääneen seurakunnassa tai muuallakaan. Moni myös on kertonut ihmetelevänsä energisyyttäni ja miten jaksan pohtia tiettyjä asioita niin innokkaasti, kun he itse eivät jaksaisi? Olen vastannut, Herra Jeesus käyttää vajavaista, joka vain antautuu Hänen käytettäväkseen Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa ja Herra Jeesus antaa Pyhän Henkensä kautta kaiken tarvittavan energian ja innon, huomioiden myös yksilöllisen ainutlaatuisen persoonallisuutemme ja syntymässä saamat lahja mekin ja Hän voi antaa lisää lahjoja yhteiseksi hyödyksi seurakunnassa, jos niitä anomme ja Hänelle kokonaan sydämistämme antaudumme.

Kertoisitko vielä jotain siitä,
kun olet seurakunnassa voimaannuttuasi
mennut kaduille ja kujille.

Pyhä Henki antaa voiman usein jo seurakunnassa ja sitten siinä voimassa kun olen mennyt perjantai iltaisin kadulle rukoillen kiertämään nuorison juhlivia joukkoja ja epäonnistujia ja ovien kynnyksille humalassa hyytyneitä, niin Herra Jeesus on johdattanut tilanteita, joissa on saanut kertoa ilosanoman, eli evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta ja joidenkin puolesta olen saanut rukoilla ja laittaa kädet uskossa rukoillen sairasten päälle ja käskenyt sairauksia lähtemään ja terveyden tulemaan Herran Jeesuksen Kristuksen haavojen kautta tässä ja nyt Jeesuksen Kristuksen nimessä. Sairaita on parantunut, ihmisiä on tullut uskoon ja ne jotka ei vielä ole, tulevat vielä uskoon.

Emilin viestistä noukittuja kohtia:
1. ”Miksi seurakunnissa kaikki eivät halua osallistua seurakuntakokouksen etenemiseen omalta osaltaan (osallistuva seurakunta)? Monesti vain yksi vetäjä juontaa ja rukoilee ja jakaa ennalta valituille muutamille mikkiin rukoilun tai todistamisen mahdollisuuden.”
2. ”Miksi kaikki uskovat eivät lähde seurakunnista voimaannuttuaan ulos kaduille todistamaan esim. pareittain tai sitten pienissä ryhmissä? ”
3. Monia seurakuntalaisia ei koskaan näe kaduilla ja toreilla ja aitovierillä evankelioimassa, eikä edes seurakunnan puhujapöntössä.

Tässä mieleeni nousseita ajatuksiani yllä oleviin kohtiin:
1. Kyse ei ole vain seurakuntalaisten haluttomuudesta. Nähdäkseni nykyajan seurakunnat ovat hyvin vahvasti paimen- ja työntekijäkeskeisiä. Niin ei kuitenkaan ollut alkuseurakunnassa, jolloin ymmärrettiin, että kaikilla on jokin armolahja ja jotain jaettavaa muille seurakuntalaisille. Tästä olemme, surullista kyllä, lähes täysin vieraantuneet ja uskovien yhteinen hengellinen pappeus on sivuutettu. Kysyin kerran tästä asiasta eräältä paimenelta, jonka mukaan virkapaimenet voivat olla kateellisia ja kokevat uhaksi, jos jokin ”maallikko” julistaa tavalla, joka syvästi koskettaa kuulijoita. Paimen on tottunut olemaan keskiössä ja saattaa nauttia asemastaan. Kuinkahan monessa seurakunnassa edes kysellään ja etsitään seurakuntalaisten armolahjoja ja ohjataan heitä sopiviin tehtäviin? Toki meidän on huomioitava niitä Jeesuksen seuraajia, jotka parhaillaan ovat väsyneitä, ahdistuneita ja elävät vaikeaa elämänvaihetta suurten menetysten keskellä (esim. lähiomaisen kuolema, toimeentulon menetys, avioero). Moni kaipaa vain rauhallista hetkeä saada hiljentyä taivaallisen Isän edessä. Seurakuntalaisilla tulee olla mahdollisuus sekä osallistua, että levätä.

Paavali (1.Kor.14:26) kirjoitti:”Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.”

2. Olisiko tuo ”kaikki uskovat kaduille” liian voimakas ilmaus – sehän tarkoittaisi myös mm. vanhuksia ja erilaisista fyysisistä sekä henkisistä rajoitteista kärsiviä? Ymmärrän kyllä perusajatuksen. Nykyaikana näen kaikkialla seurakuntia, joissa en kuule oikeaa lain ja evankeliumin julistusta vaan ihmiskeskeistä jatkuvan tasapainoisen onnen tavoittelua. Meidän olisi tehtävä parannus ja palattava ristin evankeliumiin, jotta kristityt sisäistäisivät sen sanoman, jota tulisi julistaa sekä saarnapöntöistä, että kadun varsilla. Ilman oikeaa evankeliumia ei ole voimaakaan toimia oikein. Vain oikea evankeliumi sytyttää julistajan, todistajan ja kuulijan. Seurakunnan johto kantaa vastuun siitä, että uskovia lähetetään erilaisiin tehtäviin Herran elopellolle.

Paavali (Room.1:16) kirjoitti:”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse kullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.”

Paavali (Room.10:15) kirjoitti:”Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niin kuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"

3. Kirjoitit Emil, että ”….eikä edes seurakunnan puhujapöntössä”. Sanat ”eikä edes” viittaavat sellaiseen ajatukseen, että saarnapöntöstä puhuminen olisi vähintä, mitä jokaisen seurakuntalaisen tulisi tehdä. Todennäköisesti tarkoitat, että jokainen uskova olisi valmis julkisesti todistamaan uskostaan ja seurakunnan kokouksessahan usein on julkisia todistuspuheenvuoroja. Monet uskovat ovat sisäisesti arkoja, mikrofonin taakse joutuminen saa monet jännittämään ja julkisesti todistaessaan he jännityksensä vuoksi kokevat sotkeutuvansa ajatuksissa ja epäonnistuvansa sujuvan ja johdonmukaisen todistuksen antamisessa. Heille todistus pienessä porukassa tai kahden kesken on se ”omin tapa” todistaa Herrastaan. Jokaisella uskovalla on valmius todistaa jollain tavalla, sillä todistuksessahan kerrotaan siitä, mitä ”Jumala on minun elämässäni tehnyt”. Varsinaiseen Sanan julistamiseen "seurakunnan puhujapöntössä" joillakin on erityinen armolahja (eikä tämä lahja ole suinkaan aina paimenella!) - meidän tulee aina julistaa Sanaa aralla omallatunnolla.

Pietari (1.Piet.3:15) kirjoitti:”vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla.”

Jaakob (Jaak.3:1) kirjoitti:”Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.”

Kalamos kirjoitti:”Meidän itse kunkin on tehtävä sitä, mitä Herra meitä itse kutakin kussakin vaiheessa kehottaa tekemään.”

Asiallisesti ottaen Kalamoksen toteamus on totta. Se ei poista kuitenkaan Emilin esiin nostamaa keskeistä ongelmaa eli työntekijäkeskeisyyttä - Seurakunnalla on tulevaisuutta vain siellä, missä seurakuntalaiset ja työntekijät, kaikki yhdessä, kokevat seurakunnan omakseen ja missä kukin voi osallistua ja vaikuttaa seurakunnan rakentumiseen. Kuinkahan monella muulla on Emilin kaltaista kokemusta ja kuinka monella on seurakunta, jossa hengellisen papiston merkitys ymmärretään ja kaikki saavat osallistua seurakunnan rakentumiseen? Ehkä monilla on sisäistä kehotusta, mutta toimimiseen ei anneta mahdollisuutta?

Emil kirjoitti:”Monesti vain yksi vetäjä juontaa ja rukoilee ja jakaa ennalta valituille muutamille mikkiin rukoilun tai todistamisen mahdollisuuden. Muut vain on hiljaa tai laulaa ja korkeintaan aamenen sanoo jos uskaltaa ja antaa kolehtia ja takamuskin puutuu penkissä.”

Joku on verrannut runsaslukuisen uskovien ja harvojen työntekijöiden yhteisöä isolla stadionilla pelattavaan jalkapallo-otteluun tähän tapaan:
”10 0000 ihmistä istuu katsomossa kaivaten kipeästi liikuntaa ja 22 pelaajaa juoksee kentällä väsyneinä edestakaisin toivoen pääsevänsä välillä lepäämään. ”