Viittaat seuraavaan kohtaan:

(Hebr 4:15-16) kirjoitti:Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi,
joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme,
vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen,
että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Tuskin löytyy ketään - äh -
siis ihan varmasti ei löydy ketään muuta kuin Jeesus,
joka olisi tullut ja elänyt kolmekymppiseksi ilman syntiä.
Nytkin kun tätä kirjoitan, voi käydä niin, että kirjoitan jotakin,
mikä ei perustaudu vain ja ainoastaan Jumalan Rakkauteen.
Ja jos näin tapahtuu, niin siinä hetkessä minä teen jotakin, mikä ei ole Jumalasta.

Johannes (1 Joh 4:7-8) kirjoitti:Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme,
sillä rakkaus on Jumalasta;
ja jokainen, joka rakastaa,
on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.
Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa,
sillä Jumala on rakkaus.
Jeesuksen tähden Jumala näkee meidät täydellisinä. Mutta emme me sitä ole.
Mutta koska Hän on vanhurskauttanut meidät eli lukenut Jeesuksen tähden syyttömiksi,
niin sen tähden me voimme todellakin ilman pelkoa ja epäilystä lähestyä Häntä.
Ja meillä on sitten pelastettuina etuoikeus elää Hänessä, joka on Rakkaus.
Meitä kehotetaan oikein pukeutumaan Hänen Rakkauteensa.

Paavali (Kol 3:12-14) kirjoitti:Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita,
sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen,
sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi,
jos kenellä on moitetta toista vastaan.
Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen,
mikä on täydellisyyden side.
Oi, mikä armo,
että Jumala armahtaa minua,
ja minäkin saan olla armollinen.