Tänään aamulla rukoilijat/palvojat muistui mieleeni niin haluaisin uudelleen käydä läpi keskustellen ja pohtien. Kun tiettyjä Raamatun kohtia lukiessani minusta se on "kaksipiippuinen juttu", siinä on kaksi näkemystä.
Johanneksen evankeliumi 4:23-24 kirjoitti:
Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo.
Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."
Että totisten rukoilijoiden tulee rukoilla Isää Pyhässä Hengessä ja totuudessa, sillä senkaltaisia rukoilijoita / palvojia Raamattu kansalle -käännöksen mukaan Isä etsii, mutta toisen näkemyksen mukaan Pyhässä Hengessä rukoileminen tarkoittaa että tulee rukoilla Pyhässä Hengessä jonka tehtävä on viedä kaikkeen totuuteen totuuden tuntemisen rinnalla ja myös Isän tahdon mukaan, niin rukoilijoiden / palvojien tulee rukoilla Pyhässä Hengessä ja totuudessa.
Se tarkoittaa että rukoilijoiden tulee ottaa jatkuvasti vastaan rakkautta totuuteen totuuden tuntemisen rinnalla ja olla jatkuvasti avoimin ja tutkivin mielin voidakseen tutkia, onko asia näin, ja se on kaikki Isän tahdon mukaista, niin silloin Jumala kuulee heidän rukousta.
Rukoilijoiden ei saisi lyödä asiat lukkoon tutkimatta mitään ja pitää niistä kiinni luullessaan niitä raamatullisiksi, koska on riski uskoa Raamatun vastakohtaisiin asioihin, mitkä voi sokeuttaa ja turruttaa mielensä.
Niin silloin Jumala ei kuule heidän rukousta enää koska he eivät ota vastaan rakkautta totuuteen, onko asia näin, vaan pitävät yhä Raamatun vastakohtaisista asioista kiinni.
Olen hakenut rukousapua rukouskokouksesta ja pyytänyt rukousapua, siten monta vuotta on mennyt eikä rukousvastaukset ole tullut yhtään. Siten asia on paljastunut että lukkoon lyödyt Raamatun vastakohtaiset asiat ovat rukoilijoiden mukaan raamatullista. Rakkaus on paljastunut että rakkaus on ensisijaisesti niissä lukkoon lyötyissä Raamatun vastakohtaisissa asioissa kiinni.
Silloin Pyhä Henki ei voi johtaa totuuteen koska rakkaus on kiinni niissä, eikä niissä ole mitään Isän tahdon mukaista.
Siksi Isä etsii Hänen tahdonmukaista rukoilijoita jotka rukoilevat Pyhässä Hengessä ja totuudessa. Mutta minulla on eräänlainen ongelma. Joskus ajat sitten tajusin tarvitsevani rukousapua oikeasti ja kipeästi, siten etsin toista rukoilijaa ja mietin, kuka olisi Jumalan tahdonmukainen rukoilija joka rukoilee Pyhässä Hengessä ja totuudessa. Mistä tietäisin onko hän Jumalan tahdonmukainen rukoilija? En voi kysyä siitä asiasta suoraan rukoilijalta onko hän itse Jumalan tahdonmukainen rukoilija. Se olisi sopimatonta.
No mutta joskus ajat sitten se ajoi minua umpikujaan ja siten epäusko valtasi minut täysin. Taistelin sitä vastaan rukoillen ja rukoillen. Minusta tuntui että Jumala ei kuule rukousta epäuskon takia. Minusta tuntui myös että olisin käynyt pohjalla asti. Myöhemmin se vaikea aika meni ohi. Siten mietin, kävelinkö itse vaikean asian läpi ilman Jumalan apua ja omassa inhimillisessä voimassa vai Jumala auttoi käymään läpi. Sitä en tiedä. Katsoin menneisyyttä ja ajattelin ihmetellen, selvisinkö läpi ja noin vaan.
No Jumalan tahdon mukaisia rukoilijoita tarvitaan kuitenkin, niinkuin Raamatussa sanotaan ja se on päivänselvä juttu.
PS. Raamatussa puhutaan hengestä pienellä alkukirjaimella, se varmaan tarkoittaa Pyhää Henkeä. Pieni alkukirjain ihmetyttää.