mitä sanotaan Genesiksen toisen luvun alussa Jumalan lepäämisestä.
Tähän Hänen lepoonsa meitä kutsutaan.
Tämä Hänen lepoonsa osallistuminen tarkoittaa kolmea asiaa,
joista yksi on Pyhä kokous. Kun sapatista puhutaan,
niin sen ehkä tärkein elementti on pyhä kokous (Lev).
Tämän perusteella totesin Gen 2 luvun alkujakeista:
kalamos kirjoitti:Tuollainen Jumalan siunaama ja pyhittämä päivä
on Jumalan ja ihmisen kohtaamisen päivä.
Mitä tuossa pyhässä kokouksessa tuona Herran siunaamana ja pyhittämän päivänä
sitten tarkkaan ottaen tapahtui, sitä Raamattu ei kerro,
mutta jossain vaiheessa Jumala on ilmoittanut ihmiskunnalle sen,
mitä on kirjattu Genesiksen ensimmäiseen lukuun.
Minä uskon, että se tapahtui tuona ensimmäisenä sapattina.
Toin sitten esille muitakin asioita kuin nuo alkutapahtumat,
jotka Jumala on jossain vaiheessa ilmoittanut ihmiselle.
Esimerkiksi Aabel tiesi, minkälainen on hyvä uhri, ja toimi sen mukaan.
Kain taas ei tehnyt hyvin, ja niin hänen hahmonsa synkistyi.
Ja taas kerran Jumala tuli juttelemaan ihmisen - nyt Kainin kanssa.
Mitä sitten tulee sapatin asettamiseen,
niin minä en todellakaan löydä sapatin asettamista
esille nostamastasi kohdasta.
Siis sapatin lepo eli Hänen leponsa,
johon meitä kutsutaan, on nimenomaan se lepo,
joka tuodaan esille Genesiksen toisen luvun alkujakeissa,
kuten Hebrealaiskirjeen kirjoittaja toteaa.
Hebrealaisille kirjoittava (4:2-5) kirjoitti:
Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin;
mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt,
koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat.
Sillä me pääsemme lepoon,
me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut:
Ja niin minä vihassani vannoin: He eivät pääse minun lepooni
vaikka hänen tekonsa olivat valmiina maailman perustamisesta asti.
Sillä hän on jossakin sanonut seitsemännestä päivästä näin:
Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikista teoistansa
ja tässä taas:
He eivät pääse minun lepooni.
Siis Genesiksen toisen luvun alussa oleva maininta Hänen levostaan,
on se lepo, johon meitä kutsutaan.
Mooses (Gen 2:2-3) kirjoitti:
Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä,
jonka hän oli tehnyt,
ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä,
jonka hän oli tehnyt.
Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen,
koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä,
jonka hän oli tehnyt.
Tuon perusteella Jumala käski Israelilaisten kerätä mannaa kuutena päivänä,
ja olla keräämättä seitsemäntenä päivänä
ja sanoi myöhemmin lain antamisen yhteydessä:
Mooses (Ex 20:8-11) kirjoitti:
Muista pyhittää lepopäivä.
Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti;
silloin älä mitään askaretta toimita,
älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi,
sinun palvelijasi tai palvelijattaresi
tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on,
mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi;
sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.
Siis viikon seitsemäs päivä on aina Herran, sinun Jumalasi, sapatti;
ei pelkästään luomisviikon seitsemäs päivä ollut Herran sapatti.
Ja tuohon Hänen lepoonsa meitä kutsutaan.
Minä uskon, että sinä olet tullut Hänen lepoonsa.
Siihen lepoon, jossa me Aabrahamin lailla olemme
saaneet tulla vanhurskaiksi uskosta eikä teoista.
Meillä on siis jo sapatinlepo Jeesuksessa Kristuksessa,
joka on Sapatin Herra.
Mutta vaikka Jumalan Valtakunta jo on meissä,
niin me emme vielä ole Jumalan Valtakunnassa.
Olemme siirtyneet kuolemasta elämään emmekä ikinä kuole,
mutta elämme vielä kuolevaisessa ruumiissa.
Meillä on jatkuva sapatinlepo Herran yhteydessä,
mutta emme vielä näe Häntä kasvoista kasvoihin.
Me elämme vielä kirouksen alla olevassa maassa,
joka kasvaa ohdakkeita, ja joudumme tekemään työtä otsa hiessä.
Mutta meillä on etuoikeus kerran viikossa levätä
ja tulla Hänen eteensä ja oikein pyhittää tuo siunattu päivä Hänen yhteydessään,
päivä, joka on Herran sapatti - ihmistä varten.
