Toivoakseni olemme samaa mieltä siitä, että ”suola” tarkoittaa olemista. Jos olet uudestisyntynyt kristitty, niin sinä olet suola – niinhän Herramme asian ilmaisi ”te olette maan suola”. Tämä on kaiken lähtökohta ja tärkeintä mitä vain saattaa olla. Me saatamme helposti korostaa tekemistä: puhumista, toimintaa, aktiivisuutta – kristilliset järjestöt saattavat kyllä palvella monin tavoin, mutta mahdollista on, että niiden palveleminen on aivan samaa kuin minkä tahansa maallisenkin yhdistyksen lähimmäisten palvelutoiminta. Saatamme pitää touhuamistamme hyvinkin mielekkäänä ja ansiokkaana jopa siinä määrin, että me unohdamme tarkistaa olemistamme: elämmekö Kristuksen lähellä, saako Kristus meissä muotoa millään lailla, elämmekö todellakin Kristus-elämää. Kristilliseksi kaiken toiminnan tekee vain se, että kaiken keskipisteenä on ristillä syntimme sovittanut Jeesus Kristus - vain siinä on suolaisuutta.
Et voi koskaan löytää parempaa Raamatun jaksoa, et nöyryyttävämpää, kohottavampaa ja sydämen armon ilolla täyttävää kuin mitä Jeesuksen vuorisaarna on – ja juuri siitä saarnasta tämän ketjun otsikko on noukittu. Vuorisaarnassa Jeesus kattaa koko meidän elämisemme, kuinka ulkopuolinen maailma suhtautuu meihin, kuinka meidän tulee elää, millaiset meidän pohjimmaisten asenteittemme tulee olla, millaisiin koettelemuksiin joudumme jne. Koske ”oleminen” (olla Kristuksessa) on tärkeintä, niin Jeesus vastaa vuorisaarnan alussa kysymykseen: Mitä meidän tulee olla?
Suomenkielinen Raamattu aloittaa vuorisaarnan autuaaksijulistamisilla käyttäen toistuvasti autuas-sanaa. Käsitämme sen merkitsevän onnellista, mutta sitä Jeesus ei missään nimessä tarkoita. Oletpa sitten rikas tai köyhä, terve tai sairas, onnellinen tai onneton – kaikki on perimmiltään hyvin jos olemisesi on Kristuksessa. Suomenkielisessä Raamatussa käytetyn autuas-sanan todellinen merkitys on olla Jumalan hyväksymä, Jumala siunaama. Jos olet Jeesuksen oma, olet myös ”suola” ja sen, mitä on olla suola, saamme lukea vuorisaarnan alusta.
Jumalan omia ovat ”hengessään köyhät, murheelliset, hiljaiset, ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, ne, joita uskon tähden vainotaan, solvataan ja joista puhutaan valhetellen kaikkinaista pahaa” jne. – pitkä lista antaa kuin maamerkit, jotka todistavat, että olemme oikealla tiellä. ”Suolalla” on kaikki syy iloita ja riemuita, kuten Herramme jatkoi: ”Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.”
Jokainen voi halutessaan mennä Jumalan peilin eteen ja lukea itselleen vuorisaarnaa. Tässä yhteydessä puhumme kuitenkin vain suolana, Kristuksessa olemisesta. Uskova on erilainen kuin ns. maailman ihminen (uskosta osaton). Puhumisemme, toimimisemme ulospäin tulee vasta tämän jälkeen Jeesuksen todetessa, että Hänen omansa ovat ”maailman valkeus”. Suola on olemista, meidän sisimmässämme, mutta valo loistaa ulospäin näkyen muille. Tässä yhteydessä meidän on syytä ottaa lyhyesti tarkasteluun suolasta kertovan jakeen loppuosa – hätkähdyttävästi Jeesus tuo esille ”entäpä, jos suola käy mauttomaksi”.
Matteus (Matt.5:13) kirjoitti:"Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.”
Onko niin, että me kristityt olemme sulautuneet sillä tavalla maailmaan, että meidän olemistamme ihmisten parissa ei juuri kukaan huomaa? Meidän puheemme, tekomme ja elämäntapamme ei eroa maailman ihmisten elämäntavoista – puhummeko kevyesti pyhistä asioista, toimimmeko enemmän vain itseämme ajatellen uhraamatta aikaa ja vaivaa lähimmäisten hyväksi siinä määrin, että se huomioidaan – ”miksi hän osoittaa minulle tuollaista uhrautuvaa rakkautta?” Mitä suolaisuutta siinä on, jos uskovat esim. menevät mukaan kaksimielisiin vitseihin tiedostamatta avioliiton pyhyyttä tai suosivat monenlaista syntielämää tekemättä parannusta?
Onko Pyhä Henki muuttanut meitä siinä määrin, että se ennen pitkää huomataan? Mätänevän yhteiskuntamme toivo olisi siinä, että yhä suurempi määrä ihmisiä olisi Kristuksen omina suolana, joka hidastaa moraalin ja koko elämän vauhdilla etenevää mätänemistä. Tämä maailma tarvitsee mitä kipeimmin uskovia, jotka eivät käy mauttomiksi, eivät sulaudu maailman henkeen eivätkä elä maailman suosimien moraalisääntöjen mukaan eivätkä. Olisiko meidän syytä pysähtyä peilin eteen ja kysyä itseltämme: olenko minä suola, näkeekö maailma minussa millään lailla Kristuksen kaltaisuus, onko Pyhä Henki vaikuttanut pyhittävästi minuun niin, että minä olen erilainen kuin uskosta osattomat ihmiset? Ainoastaan uskova, Jeesuksen seuraaja, on suola.