Ok kiitos Natanael että valaisit asiaa ja nyt asia ymmärretty. Mä aina pidän että sielunhoito koskee vain ainoastaan rikkinäiseen lapsuuteen liittyviä traumaperäisiä säröjä. En tiennyt että sielunoito koskee myös mieliala ongelmia. Mutta en löytänyt Raamatusta kehotusta kouluttamaan sielunhoitajaksi.
Ihmisviisauden perusteella koulutus ei aina riitä päästämään "solmut” irti ja toisaalta joskus rikkoutunut ihminen ei tiedosta omia ongelmia eikä osaa tunnistaa ongelmat oikealla nimellä. Ihmisviisauden perusteella koulutuksessa on (ei aina) riski vaurioittaa ihmistä. Ainoastaan Jumala voi vapauttaa.
Mutta eri asia jos pinnalliset ja tiedostetut asiat voi hoitaa vapaaksi ja ne ovat ihmisviisauden kanssa samassa ulottuvuudessa. Haluaisin vähän kertoa omista kokemuksista jos sopii. Jokunen aika sitten pyysin seurakunnasta sielunhoitoapua. Pastori järjesti mulle sielunhoitajan. Sitten me keskustelimme, kerroin omista vaikea-asteisista ongelmistani hänelle ja ne ongelmat ei tarkoita masennusta tai jotain sairautta.
Hän silti meinasi hoitaa mua sielunhoidollisesti mutta koin hengessä ihan selvästi että se koulutus ihmisviisauden perusteella oli kanavoitu riivaajien henkiin. Pastori järjesti mulle sielunhoitajan seurakunnasta, jossa oli sielunhoitopäivä teema jokunen vuosi sitten. Olin itsekin mukana kuuntelemassa siellä. Siellä pidettiin luennon ja kerrottiin mistä sielunhoiton koulutus on peräisin tullut.
Se on katolisesta koulutuksesta. Olin hämmästynyt.

Siellä seurakunnassa jaettiin meille jokaiselle tyhjä paperi ja kynä. Siellä neuvottiin purkautumaan kaikki asiat paperiin kirjoittamalla. Sitten siellä kerättiin kaikki paperit ja laitettiin ne paperit lasiseen kulhoon jossa on vettä. Siellä sanottiin että ne asiat mitkä painaa mieltä ja sydäntä, otetaan vastaan taivaaseen. En meinannut uskoa mitä siellä sanottiin.
Raamattu sanoo että viisaus on lähtöisin riivaajiesta ja sen viisauden perusteella koulutuksen kautta se kanavointi on auennut ja yhdistänyt riivaajien henkiin. Sen saman mä heti koin hengessä kun silloin sielunhoitaja meinasi hoitaa mua sielunhoidollisesti. Pistin samalla poikki. En voinut jatkaa sielunhoitoa joka ei ole Herrasta. Koska koin miten se vaurioittaa mua.
Noin pari vuotta sitten toinen seurakunta ehdotti mulle erään sielunhoitajan. Otin yheyttä häneen. Mulla on traumaperäinen jouluahdistus. Joulu on mulle vuosittain vaikea ja ahdistava aika koska olen jo kasvanut ulos vapaaksi ja vieroitusoireet ovat lakanneet olemasta ja olen täysin vapaa mutta joulu sai mua pahoin.
Päänsäryt ja pahoinvointi ja huono olo tuli. Se teki mua sairaaksi. Oli pakko lähteä pois sieltä. Sitten huomasin että olen samassa tilanteessa niinkuin Elias. Elias masentui sen takia että jäi jäljelle joka ei ole luopunut Herrasta. Se sama tunne mua vaivasi ja ahdisti.
Sielunhoitaja sanoi jos hyväksyn joulua raamatun mukaiseksi Jeesuksen syntymäpäiväksi niin sielunhoito jatkuu mutta jos en pidä joulua raamatun mukaisena Jeesuksen syntymäpäivänä niin tähän loppuu sielunhoito.

Hän väittää että Jeesus on syntynyt joulukuussa niinkuin Raamattu sanoo. Hämmästyin hänen väitteen.
Ajattelin jos mä eläisin itsepetoksessa pettäen itseäni ja menettäisin varmaan omantunnon joka toimii Herran äänenä. Mulla ei ollut muita vaihtoehtoja. Ajattelin vain että vain totuus tekee mua vapaaksi niin valitsin vapauttavan totuuden että sielunhoito loppui. Sielunhoitaja ei ole empaattinen mies.
Mutta kiitos Herralle että Herra vapautti mua profeetallisesti tavallisen uskovan kautta ilman koulutusta. Uskon että Jumala on ainoa sielunhoitaja eli Eheyttäjä ja hoitaa profeetallisesti.

Myös yksi uskonveli jolle en ole yhtään kertonut ongelmistani, lähetti mulle sähköpostia Herran kehotuksesta ja se sähköpostiviesti vapautti mua kertakaikkiaan. Viesti oli lyhyt ja muutama sana, se riitti vapauttamaan mua täysin.

Jumala näköjään käytti erästä uskonveljeään mua varten.
Jumala voi käyttää uskovaa jolla on suora yhteys Jumalaan, sielunhoidollisessa asiassa ilman koulutusta. Jeesuksen opetuslapset olivat oppimattomia ja koulunkäymättömiä, he saivat Pyhän Hengen ja Pyhä Henki koulutti heitä. Ihmisten viisaus ja Jumalan viisaus ei ole samassa ulottuvuudessa. Kaikki sisäiset haavat Jumala pystyy näkemään.
Jokunen aika sitten muuton jälkeen tutustuin erääseen uskonsiskoon. Hän halusi viedä mua rukousiltaan. Siellä ei ollut seurakuntatalo vaan omakotitalo joka on käsittääkseni vuokrattava pitopalvelu- ja tila. Kodikkaan tuntuinen paikka. Se oli eka kerta mulle. Sitten istahdin niin sain heti profeetallisen sanan, se sanoi mulle; ”sinun lapsuutesi kaipaa vapautusta”. Mä mietin ihmetellen.
Myöhemmin Jumala nosti kaikki lapsuuteni säröt esille pois piilosta vaikka en ole täysin tiedostanut ne säröt. Sitten alkoi vaikea eheytymisprosessi. Jumala hoiti mua ja toimi Eheyttäjänä. Ensin profetia tuli ja sitten Jumala hoiti mua. Se on sellainen sielunhoito ja myös henkilökohtainen sielunhoito Jumalan kanssa.
Tiedän kyllä että sielunhoitajat voi hoitaa vain ainoat asiat jotka ovat samassa ulottuvuudessa koulutuksen kanssa mutta on sellaisia asioita joita sielunhoitajat eivät pysty hoitamaan vapaaksi kuin ainoastaan Jumala.
Kristuksen siunausta!