Kiitos, Natanael. Toit esiin hyvin merkityksellisen asian, eli sen miten me voimme kiittää Isää kaikesta siitä mistä olemme saaneet tulla osallisiksi. Sitähän se ruuankin siunaaminen juuri on: Puhua kauniisti ruuasta; eli kiittää Isää.
Monet asiat muodostuvat tavoiksi ja vaikka tapa tietyllä tavalla antaa meille oikeankin toimintamallin, tavaksi muodostunut rukous ei välttämättä ole rukousta Hengessä ja totuudessa.
Itse en juuri koskaan "siunaa ruokaa", mutta sain taas asiasta muistutuksen hiljattain kun kävin erään veljen kanssa lounaalla. Hän tuli pöytään vasta pari minuuttia minun jälkeeni, ja kysyi juuri aloittaessaan ruokarukouksensa: "joko sinä luit ruokasiunauksen" ? No, en ollut "lukenut"...
Siinä sitä oli minulla taas miettimistä; "luit ruokasiunauksen" kuulostaa siltä kuin se olisi jokin kiinteä litania joka ennen hampaiden töihin pistämistä "kuuluu" käydä läpi. En usko että Jumala on erityisen kiinnostunut tällaisista taparukouksista joissa ei ole mukana sydäntä. Kiitän Isää silloin kun olen oikeasti kiitollinen, ja sellainen kiitos on Jumalalle aina mieleen.
