Raamattu on Jumalan omasivu

Jos/kun kohtaat vastauskoontulleen, miten tahtoisit evästää häntä?

lue Raamattua päivittäin olisi ainakin yksi. Toiseksi, opetuksiakin kannattaa kuunnella, saattaisin antaa opettajan tai toisen nimen, jonka opetuksia ja saarnoja kannattaa kuunnella.

Oltuani vuoden uskossa sain eräältä vanhemmalta uskovalta ohjeen: ”Kun katsot aamulla peiliin, kysy peilikuvaltasi ’kenen oma olet?’.”

Johannes (21) kirjoitti:Ruoki minun karitsoitani ...
Kaitse minun lampaitani ...
Ruoki minun lampaitani ...

Jeesuksen käskyt Pietarille,
joka kolmesti oli kieltänyt Jeesuksen,
jopa oikein valalla vannoen:
En tunne sitä miestä

Minä en uskoisi yhtään lammasta
saatikka karitsaa tällaiselle miehelle.

Mutta enpä uskoisi itsellenikään.
Ja niin aina tuskailen sen kanssa,
että kalamos ei nyt pilaisi mitään
omalla määkimisellään.

Meidän täytyy olla
tiukasti Jeesuksen kanssa
ateriayhteydessä hiilivalkealla,
jotta saisimme eväät karitsoille ja lampaille.

Karitsalle meidän tulee juottaa maitoa.
Siinä ollaan kosketuksessa Karitsan kanssa.

Raamattu kertoo uuden uskovan kohdalla
aina jonkun, joka tuli ja johdatti
kuin kädestä pitäen tätä alkumatkalla.

Pienokaiset ovat kovia kyselemään.
Ja silloin pitää vastata.
Ei mitään omia viisauksia
vaan vastata juuri siihen,
mitä pienokainen kysyi.

Myöhemmin ei enää tarvitse
kaikkea opettaa kädestä pitäen.

Mutta kuitenkin kaita
tätäkin kasvanutta lammasta.
Ja sitten ruokkia sitä,
ja nyt se osaa jo syödä ruohoa.

Vaimoni kertoi lapsuudestaan,
että lampaat tunsivat hänet
aina jo kaukaa.

Kun hän pikkutyttönä kulki tietä pitkin,
niin lehmälaitumen takana
olleesta lammaslaitumesta
alkoi aina kuulua määkinää
ja lampaat tulivat lähelle aitaa.

Ne tiesivät, että tämä pikkutyttö
on sellainen,
jolta he saavat leivänpaloja jne.

Paras aita lampaille on hyvä ruoka.
Ja se on myös välttämätön.

Mietin, että onkohan aloittajalla
kokemusta karitsojen ja lampaiden
siis ...
näiden eläinten ruokkimisesta?

Minulla ei ole,
mutta tiedän,
että se on äärettömän tarkkaa puuhaa.

Jos lampaat siirtää toiselle laitumelle,
niin ne voivat kuolla,
jos esimerkiksi ruoho on liian vahvaa.

kalamos kirjoitti:Paras aita lampaille on hyvä ruoka.

Hyvin sanottu, totisesti.

Edesmennyt sisareni oli lammastilallinen, enimmillään sata päätä. Hoidan tuota tilaa nyt, mutta lampaista on enää muistona navetassa suuret rullat laitumilta kerättyä verkkoaitaa.

Avustin joskus keritsimisessä, mutta kovin ohuet ja haaleat muistikuvat ovat tuosta ajasta, harmi niinkin.

Se piirtyi kuitenkin mieleen, että vaaran, esim. ukkosen ja salamoinnin aikana näytti, etteivät lampaat hätääntyneet, vaan kerääntyivät liki toisiaan ja pysyttelivät tiiviimmin yhdessä. Ja mikäänhän ei ole suloisempi näky kuin päivän vanha karitsa!

Valitettavasti niin pikku karitsat kuin (me) ikääntyneet lampaatkin olemme herkkupaloja sielujemme viholliselle, joka silloin tällöin saa napsittavakseen suupaloja.

Haastattelin vielä vaimoani.
Hänen isoäitinsä lammaslauma
oli vain neljä lammasta.

Isoäiti sitten antoi aina pikkutytölle
jotain leivänpalasia lampaille vietäväksi.

Yksi noista neljästä oli
pökkimisjärjestyksessä viimeinen.

Joskus se tuli kilvan ensimmäisenä
leipää hakemaan,
mutta muut kolme lammasta
sysäsivät sen aina sivuun.

Ja kun vaimoni ...
siis pikkutyttönä oli
sitten nuo kolme jo ruokittuaan
yrittänyt heittää tuolle
sivuun sysätylle
leipää sinne, missä se oli,
niin se meni vaan aina kauemmas.
Vähän kuin peläten vaikka kiven heittämistä.