Kirjoittaja kalamos » 15.07.2025 06:35
Olin poimimassa sieniä
vaimon syntymäkodin tontilta.
Se on asumaton.
Ja niin siellä ruoho kasvaa
ja hirvet ja kauriitkin käy runsain määrin.
Ensin poimin ihan pihalta,
mutta sitten kiipesin vielä maisemiin,
joista minä ja eläinkuntakin kovasti pitää.
Pian olin rinteellä,
josta kanttarelleja löytyy.
Ja nyt niitä löytyi.
Maasto oli vaan hankala.
Eläinten ääniä kuului.
Minä pyörin pusikoissa
ja koivujen hennot oksat syleilivät minua.
Sitten kuului sellainen ääni,
että olisiko hirvi tullut lähelle
häätämään minua.
No minun yhden korvan kuulolla,
ei suuntaa tunnisteta,
ja niin sitten vähän kauhuissani
pyörin ympäri ämpäri,
mutta mitään en nähnyt.
Sitten näin rinteessä kolon,
jossa myös oli kanttarelleja
- maan alla.
Vähän pelotti työntää kättä sinne.
Mutta en voinut vastustaa kiusausta.
Sitten lopulta kuului voimakas
äännähdysten sarja,
joka ilmeisesti lähti kauriista.
Ei tainnut tykätä minusta.
En kylläkään nähnyt mitään.
Mutta kiirehdin viimeisten
kanttarellien saalistamista.
Kotona sitten huomasin,
että olen saanut toisenlaisenkin saaliin.
Punkkeja.
Ja niin minä huusin vaimoa
(miehelle sopiva apu tässäkin)
pelastamaan minut:
Nööööööööössss
Ja niin pääsin eroon punkeista.
Kipeitä ja punaisia ovat vieläkin
nuo puremakohdat.
Olen laittanut kuusenpihkavoidetta.