Olen nyt katsonut kaksi konetta,
ja molemmissa sama tulos.
Vanhempia rouskuja tuskin kannattaa herätellä.
Nämä kaksi ovat ehkä 12 vuotta vanhoja,
jolloin mitä ilmeisimmin niissä
ei ole TPM 2.0 sirua,
tai jos onkin,
niin ilman muuta vanhempi
ja ei hyväksyttävä versio kuitenkin.
Löysin kyllä ohjeen, joka neuvoo,
miten voisi arvioida sitä mahdollisuutta,
että olisi kuitenkin TPM,
mutta sitä minun tuskin siis
kannattaa tehdä.
Varsinkin kun näissä on vieläpä
sama epäkelpo suoritin,
jota W 11 ei tue.
Joten kun olemme ihan tyytyväisiä
w 10 versioon
ja kaikki vanhemmatkin olisivat riittäneet,
niin haluamme pitää näitä hengissä
niin kauan kuin pelaavat.
Ja niin päädymme siihen ratkaisuun
että ostamme vuoden jatkoaikaa
Windows 10 päivityksille jostakin jotenkin
hintaan 30 euroa / tietokone.
Mistähän ja miten?
Kerran erästä Raamattuohjelmaa asentaessani
tuli ongelmia
ja jouduin vaivaamaan myyjää
tai oikeammin ohjelman tekijää.
Vastaussähköpostissa oli
lopputervedyksenä:
Meillä on ainainen taistelu
Windowsin päivityksiä vastaan.
Ja lopussa sitten oli monta hymiötä
