Kirjoittaja Natanael » 02.11.2021 16:30
Apokryfikirjat eivät kuulu Pyhään Raamattuun. Tämä ei ole mikään pieni asia, sillä utelias mieli saa niiden lukijan ajattelemaan, että hän saisi niistä uutta Jumalan ilmoitusta tai ikään kuin “lisäopetusta”. Raamattu ei olekaan siten ainoa “Jumalan omasivu”, vaan apokryfikirjat nostetaan Sanan rinnalle Pyhän Hengen antamaksi ilmoitukseksi. Ihmismieli on sellainen: mitä luet, tutkit ja mihin paneudut siitä rakennat itsellesi uutta todellisuutta.
Apokryfi on kokoelma asiakirjoja, jotka on pääosin koottu yhteen toisella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua ja ensimmäisellä vuosisadalla Kristuksen syntymän jälkeen. VT:iin verrattuna “nuorina” kirjoina ne eivät ole voineetkaan kuulua alkuperäiseen Vanhan Testamentin kaanoniin. Minulle sana “apokryfinen” merkitsee sellaista viisauskirjallisuutta, jossa ei ole jumalallisen inspiraation merkkejä. Ne eivät ole koskaan kuuluneet juutalaisten hepreankieliseen Vanhaan Testamenttiin. On useita syitä, miksi uskovan on hylättävä apokryfit, eikä niihin tule paneutua “suurella hartaudella” eikä minään hengellisenä oheislukemisena.
Kreikankielisestä VT:sta, Septuagintasta, apokryyfiset kirjat kuitenkin löytyvät. Mutta: kolmannella ja toisella vuosisadalla ennen Kristusta niitä ei vielä siellä ollut, mutta myöhemmin ne sinne kuitenkin yllättäen lisättiin. VT:n viimeisen kirjan Malakian jälkeen tuli jumalallisen ilmoituksen hiljaisuuden aika: apokryfiset kirjat tuotettiin aikakaudella, jolloin Jumala ei antanut Pyhän Hengen inspiroimia asiakirjoja.
Varhaisimpiin apokryfikirjojen vastustajiin kuuluivat juutalainen filosofi Philo (20e – 40jKr.) sekä merkittävä juutalainen historioitsija Josefus (synt.n.v37). Josefus huomautti torjuessaan apokryyfikirjat, että “meidän VT:ssa ei ole kirjoja, joiden tieto ei olisi yhtenäistä ja jotka olisivat keskenään ristiriidassa toistensa kanssa.” Historiasta tunnetut Origenes (185–254, kristitty oppinut ja teologi) ja Tertullianus (185–254, kirkollinen johtaja, jonka kirjoitukset kattavat aikansa teologian kokonaisuudessaan), hylkäsivät apokryyfiset kirjat. Jeesus tai Hänen seuraajansa eivät koskaan siteeranneet apokryyfisiä kirjoja.
Apokryfikirjoja kutsutaan joskus viisauskirjalllisuudeksi, vaikka jumalallista viisautta niissä ei ole. Apokryfisessä Salomonin kirjassa opetetaan ihmissielun aikaisemmasta olotilasta ennen hänen syntymistään nykyiseen kehoonsa: “millainen ruumis ihmisellä on nyt, määräytyy hänen sielunsa luonteen perusteella edellisessä elämässä”. Sielunvaellusoppi ei ole kristillisyyttä, vaan se kuuluu budhalaisuuteen, hindulaisuuteen ja jainalaisuuteen. Raamatun vastaisia oppeja apokryyfeissä löytyy tämän tästä: vähänkin kriittisempi tutkimus paljastaa, että se ei voi olla Jumalan Hengen tuotetta. Sielunvaellusopin lisäksi apokryyfeistä löytyy myös syntien anteeksianto almujen antamisella.
Moraali on apokryyfikirjoissa varsin alhaisella tasolla. Makkabialaiskirjassa ylistetään itsemurhaa, Tobitin kirjassa kuvataan maagisia taikajuomia, joiden väitetään ajavan demoneja pois. Väkivallan tekoja, jotka Raamattu tuomitsee, Juuditin kirja kuvaa “Jumalan teoiksi”.
Apokryfikirjoihin kuuluu erilaisia kirjoja, mutta uskovan hengellisenä ravintona ne on kaikki ehdottomasti hylättävä. Muista: Raamattu on Jumalan oma sivu
Apokryfikirjat eivät kuulu Pyhään Raamattuun. Tämä ei ole mikään pieni asia, sillä utelias mieli saa niiden lukijan ajattelemaan, että hän saisi niistä uutta Jumalan ilmoitusta tai ikään kuin “lisäopetusta”. Raamattu ei olekaan siten ainoa “Jumalan omasivu”, vaan apokryfikirjat nostetaan Sanan rinnalle Pyhän Hengen antamaksi ilmoitukseksi. Ihmismieli on sellainen: mitä luet, tutkit ja mihin paneudut siitä rakennat itsellesi uutta todellisuutta.
Apokryfi on kokoelma asiakirjoja, jotka on pääosin koottu yhteen toisella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua ja ensimmäisellä vuosisadalla Kristuksen syntymän jälkeen. VT:iin verrattuna “nuorina” kirjoina ne eivät ole voineetkaan kuulua alkuperäiseen Vanhan Testamentin kaanoniin. Minulle sana “apokryfinen” merkitsee sellaista viisauskirjallisuutta, jossa ei ole jumalallisen inspiraation merkkejä. Ne eivät ole koskaan kuuluneet juutalaisten hepreankieliseen Vanhaan Testamenttiin. On useita syitä, miksi uskovan on hylättävä apokryfit, eikä niihin tule paneutua “suurella hartaudella” eikä minään hengellisenä oheislukemisena.
Kreikankielisestä VT:sta, Septuagintasta, apokryyfiset kirjat kuitenkin löytyvät. Mutta: kolmannella ja toisella vuosisadalla ennen Kristusta niitä ei vielä siellä ollut, mutta myöhemmin ne sinne kuitenkin yllättäen lisättiin. VT:n viimeisen kirjan Malakian jälkeen tuli jumalallisen ilmoituksen hiljaisuuden aika: apokryfiset kirjat tuotettiin aikakaudella, jolloin Jumala ei antanut Pyhän Hengen inspiroimia asiakirjoja.
Varhaisimpiin apokryfikirjojen vastustajiin kuuluivat juutalainen [b]filosofi Philo[/b] (20e – 40jKr.) sekä merkittävä juutalainen historioitsija [b]Josefus[/b] (synt.n.v37). Josefus huomautti torjuessaan apokryyfikirjat, että [i]“meidän VT:ssa ei ole kirjoja, joiden tieto ei olisi yhtenäistä ja jotka olisivat keskenään ristiriidassa toistensa kanssa.” [/i]Historiasta tunnetut [b]Origenes[/b] (185–254, kristitty oppinut ja teologi) ja [b]Tertullianus[/b] (185–254, kirkollinen johtaja, jonka kirjoitukset kattavat aikansa teologian kokonaisuudessaan), hylkäsivät apokryyfiset kirjat. Jeesus tai Hänen seuraajansa eivät koskaan siteeranneet apokryyfisiä kirjoja.
Apokryfikirjoja kutsutaan joskus viisauskirjalllisuudeksi, vaikka jumalallista viisautta niissä ei ole. Apokryfisessä Salomonin kirjassa opetetaan ihmissielun aikaisemmasta olotilasta ennen hänen syntymistään nykyiseen kehoonsa: [i]“millainen ruumis ihmisellä on nyt, määräytyy hänen sielunsa luonteen perusteella edellisessä elämässä”[/i]. Sielunvaellusoppi ei ole kristillisyyttä, vaan se kuuluu budhalaisuuteen, hindulaisuuteen ja jainalaisuuteen. Raamatun vastaisia oppeja apokryyfeissä löytyy tämän tästä: vähänkin kriittisempi tutkimus paljastaa, että se ei voi olla Jumalan Hengen tuotetta. Sielunvaellusopin lisäksi apokryyfeistä löytyy myös syntien anteeksianto almujen antamisella.
Moraali on apokryyfikirjoissa varsin alhaisella tasolla. Makkabialaiskirjassa ylistetään itsemurhaa, Tobitin kirjassa kuvataan maagisia taikajuomia, joiden väitetään ajavan demoneja pois. Väkivallan tekoja, jotka Raamattu tuomitsee, Juuditin kirja kuvaa “Jumalan teoiksi”.
Apokryfikirjoihin kuuluu erilaisia kirjoja, mutta uskovan hengellisenä ravintona ne on kaikki ehdottomasti hylättävä. Muista:[size=150] Raamattu on Jumalan oma sivu[/size]
