Avauksen lyhyt kysymys
ei ehkä ole lyhyesti vastattavissa.
Pidennän hiukan Raamattulainausta
uskonvarmuudesta.
Siinä heprealaisille kirjoittava
heprealainen puhuu
kaikkein pyhimpään menevästä
pappispalvelusta suorittavasta ihmisestä.
Ja sellaisia Uuden liiton uskovat ovat.
Erotuksena Vanhalle liitolle on se,
että Jeesus on jo käynyt edellämme
esiripun toiselle puolen.
Meidän ei tarvitse pelätä,
niinkuin vanhan liiton papiston,
joka naru jalassa meni
tarkoin määrätyn valmistelun jälkeen
suorittamaan palvelusta
kaikkein pyhimpään.
Ja palasi sielät kävellen elävänä
tai kuolleena toisten vetämänä.
Heprealainen (Hepr 10:19-23) kirjoitti:
Koska meillä siis, veljet,
on luja luottamus siihen,
että meillä Jeesuksen veren kautta
on pääsy kaikkeinpyhimpään,
jonka pääsyn hän on vihkinyt meille
uudeksi ja eläväksi tieksi,
joka käy esiripun,
se on hänen lihansa, kautta,
ja koska meillä on
"suuri pappi,
Jumalan huoneen haltija",
niin käykäämme esiin
totisella sydämellä,
täydessä uskon varmuudessa,
sydän vihmottuna puhtaaksi
pahasta omastatunnosta
ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
pysykäämme järkähtämättä
toivon tunnustuksessa,
sillä hän, joka antoi lupauksen,
on uskollinen
Siis meitä kutsutaan
Kaikkein Pyhimpään.
Jumalan läsnäoloon.
Ja sen me voimme tehdä
Jeesuksen veren kautta.
Ja tämän veren tuoman
sovituksen tähden,
meidän ei tarvitse pelätä.
Me voimme käydä
kaikkein pyhimpään
vakaalla/vilpittömällä/totuudellisella
Jeesuksen veren puhdistamalla sydämellä,
täydellisessä uskon varmuudessa.
Tämä usko ei tietenkään ole lähtöisin
meistä vaan Jeesuksesta.
Hän on raivannut tien
tai sanoisinko
suomalaiselle tutun elementin muodossa
aurannut kinokset pois tieltä.
Siis Jeesus meni edellä
Kaikkein Pyhimpään.
Ja me menemme perässä
jo valmiiksi aurattua tietä pitkin.
Siis tie on jo valmis.
Ei siinä enää oikeastaan meiltä
enää mitään uskoa vaadita,
kun tie on jo aurattu.
ainakin seuraavaan askeleen mitan verran.
Uskon tie edellämme on jo valmis.
Me vain käymme sitä pitkin.
