Avauksen kysymys saa
joka päivä lisää valaistusta
päivän uutisoinnissa.
Tänään IS otsikoi
"Tuomiopäivän sukellusveneestä".
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008937676.html Lopunaikaa elämme
ja olemme jo pitkään eläneet.
Koko elämäni ajan olen kuullut sodasta.
Menneistä ja tulevasta.
Kun en kumpaakaan ole itse elänyt,
niin on ollut hiukan vaikea mieltää,
mistä sodassa on kysymys silloin,
kun se on saanut esimerkiksi
äitini juoksemaan
kaupungin laidalta pimeään metsään
pommikoneiden jyristessä taivaalla
ja pommittaessa kaupunkia.
Pienen lapsen silmiin
oli jäänyt erityisesti valojuovat,
jotka ilmeisesti
olivat seurausta ilmatorjunnasta.
Äiti sanoi minulle usein lapsuudessani,
että hän toivoo,
etten minä koskaan joutuisi kokemaan sotaa.
En vielä sillä tavoin näe
kuin edellä kuvasin äidin nähneen,
mutta nyt tiedotusvälineet tuovat
kaiken olohuoneen pöydällä makaavalle
puhelimen näytölle
monta kertaa päivässä päivitettynä.
Olemme keskellä sotaa.
jonka eskaloitumista toinen osapuoli
pelkää niin paljon,
ettei uskalla tehdä mitään.
Ja toinen ei pelkää eikä häpeä
yhtään mitään.
Kumpikaan näistä ei tunnu
sellaiselta osapuolelta,
johon haluaisi turvautua.
Monessakin mielessä
tänä päivänä on toteutumassa
Jeesuksen Sana:
Sillä kansa nousee kansaa vastaan
ja valtakunta valtakuntaa vastaan,
ja nälänhätää ja maanjäristyksiä
tulee monin paikoin.
Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
Siis yksikössä.
Valtakunta valtakuntaa vastaan.