Olipa hyvä kysymys.
Niin monta kertaa
olen tuon jakeen lukenut.
Mutta en koskaan pysähtynyt siihen,
mitä tarkoittaa pään nostaminen.
Pään nostamisen perusteena
on tieto siitä,
että vapautus on lähellä.
Ja tuo vapautus tapahtuu siten,
kuin edeltävässä jakeessa kerrotaan.
Luukas (21:27-28) kirjoitti:
Ja silloin he näkevät
Ihmisen Pojan tulevan
pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Mutta kun nämä alkavat tapahtua,
niin rohkaiskaa itsenne
ja nostakaa päänne,
sillä teidän vapautuksenne on lähellä.
Jeesus tulee pyhiensä kanssa
taivaasta takaisin maan päälle
ja perustaa Israelille Valtakunnan.
Ja tuo kirkkauden pilvi eli nuo pyhät
muodostavat Kristuksen Morsimen,
joka on vihitty Vaimoksi Isän Kotona.
Jeesus siis puhuu nimenomaan Israelille.
Israel tulee vihdoin vapautetuksi jostakin.
Mennään vielä hiukan taaksepäin
Luukkaan tallennuksessa.
Luukas (21:20-26) kirjoitti:
Mutta kun te näette
Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä,
silloin tietäkää,
että sen hävitys on lähellä.
Silloin ne, jotka Juudeassa ovat,
paetkoot vuorille,
ja jotka ovat kaupungissa,
lähtekööt sieltä pois,
ja jotka maalla ovat,
älkööt sinne menkö.
Sillä ne ovat koston päiviä,
että kaikki täyttyisi,
mikä kirjoitettu on.
Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä!
Sillä suuri hätä on oleva maan päällä
ja viha tätä kansaa vastaan;
ja he kaatuvat miekan terään,
heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan,
ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana,
kunnes pakanain ajat täyttyvät.
Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä,
ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo,
kun meri ja aallot pauhaavat.
Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä,
mikä maanpiiriä kohtaa;
sillä taivaitten voimat järkkyvät.
Ja tuolloin on pään nostamisen aika.
Ja Israelille merkkinä on
erityisesti Viikunapuun ihme.
Jos Israel ei olisi maailmankartalla jälleen,
niin Jeesuksen ennustus ei voisi enää toteutua.
Luukas (21:29:30) kirjoitti:
Ja hän puhui heille vertauksen:
"Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita.
Kun ne jo puhkeavat lehteen,
niin siitä te näette
ja itsestänne ymmärrätte,
että kesä jo on lähellä.
Tänä päivänä olemme tuollaisissa tunnelmissa.
Viikunapuu (Israel) ja muut puut
ovat puhkemassa lehteen
ja se tietää hirvittävää hellettä.
Tuo lehtien puhkeaminen
on ilmaisu,
joka voidaan ymmärtää
myös aseiden esiin nostamisena.
Ja tuossa vaiheessa
siis maan päällä
tuon yhden sukupolven aikana
toteutuu kaikki se,
mitä edellisessä viestissäni
Ilmestyskirjaa lainaten kirjoitin
sekä yhtä lailla kaikki se,
mitä Jeesus puhui
jo maan päällä ollessaan
lopun ajan tapahtumista.
Ja kun nämä tapahtuvat,
niin on aika nostaa pää.
Se todellakin merkitsee
uskonsa esiintuomista
ja uskonsa takana seisomista,
niinkuin ehdotit.
Otetaan vielä edeltävä verbi mukaan,
ja silloin Jeesus sanoi
kirjaimellisesti käännettynä:
kirjLuukas (21:18) kirjoitti:
ryhdistäytykää/oikaiskaa
ja
nostakaa/kohottakaa
päät
teidän
Tuo ensimmäinen sana
pitää sisällään sanan kumartua.
Mutta siinä on etuliite,
joka tekee siitä päivastaisen liikkeen
kuin kumartuminen.
Tuo toinen sana
voidaan mieltää myös
äänen korottamiseksi.
Ja pää taas muuksikin
kuin fyysisen ruumiin elimeksi.
Eli sielu ylistää siitä,
mitä kohta tapahtuu.
Tuo kaikki saa lopputäyttymyksensä,
kun Israel saa nähdä Messiaansa
ja ottaa Hänet vastaan.
Silloin Jeesus perustaa Valtakuntansa.
Ja paholainen,
joka on villinnyt maailman kaikkeen
siihen kauhteuteen,
mitä nyt maailmassa on,
siivotaan pois maan päältä.
Tuolla aiemmin oli maininta siitä,
että tuo neljäs ilmestyskirjan ratsukko
eli pahan henkivalta hevosensa kera
lähtee liikkeelle ja tapahtuu
valtaisa maailmanlaajuinen tuho,
jossa ihmiset kuolevat,
kun tuo henkivalta saa vallan
tappaa
miekalla ja nälällä ja rutolla
ja maan petojen kautta.
Tuo ilmaisu maan petojen kautta
ei tarkoita pelkästään isoja eläimiä
vaan se tarkoittaa erityisesti
myös ihan pieniä pöpöjä,
kuten viruksia.
Vapautus,
josta lainaamassasi jakeessa puhutaan,
tarkoittaa nimenomaan vapautusta,
joka perustuu lunastukseen.
Ilmaisuun sisältyy sana lunnaat ja etuliite.
Israelin kansa lunastetaan
Jeesuksen toisessa tulemuksessa.
Me uuden liiton uskovat
olemme jo uudestisyntymän kautta
tulleet sisälle Jumalan Valtakuntaan,
mutta toki mekin kaiken tämän
jo näkiessämme olevan oven edessä
myös ryhdistäydymme
ja odotamme Ylkämme saapumista
noutamaan meidän Isän Kotiin,
jossa hetkessä tapahtuu
meidän ruumiimme lunastus.
Nyt on aika rohkeasti julistaa Jeesusta,
sillä muuta nimeä ei ole ihmisille annettu,
jossa meidän pitäisi pelastuman.
Olipa hyvä kysymys.
Niin monta kertaa
olen tuon jakeen lukenut.
Mutta en koskaan pysähtynyt siihen,
mitä tarkoittaa pään nostaminen.
Pään nostamisen perusteena
on tieto siitä,
että vapautus on lähellä.
Ja tuo vapautus tapahtuu siten,
kuin edeltävässä jakeessa kerrotaan.
:bible: [quote="Luukas (21:27-28)"]
[color=#804000]Ja silloin he näkevät
Ihmisen Pojan tulevan
pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Mutta kun nämä alkavat tapahtua,
niin rohkaiskaa itsenne
ja nostakaa päänne,
sillä teidän vapautuksenne on lähellä. [/color] [/quote]
Jeesus tulee pyhiensä kanssa
taivaasta takaisin maan päälle
ja perustaa Israelille Valtakunnan.
Ja tuo kirkkauden pilvi eli nuo pyhät
muodostavat Kristuksen Morsimen,
joka on vihitty Vaimoksi Isän Kotona.
Jeesus siis puhuu nimenomaan Israelille.
Israel tulee vihdoin vapautetuksi jostakin.
Mennään vielä hiukan taaksepäin
Luukkaan tallennuksessa.
:bible: [quote="Luukas (21:20-26)"]
[color=#804000]Mutta kun te näette
Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä,
silloin tietäkää,
että sen hävitys on lähellä.
Silloin ne, jotka Juudeassa ovat,
paetkoot vuorille,
ja jotka ovat kaupungissa,
lähtekööt sieltä pois,
ja jotka maalla ovat,
älkööt sinne menkö.
Sillä ne ovat koston päiviä,
että kaikki täyttyisi,
mikä kirjoitettu on.
Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä!
Sillä suuri hätä on oleva maan päällä
ja viha tätä kansaa vastaan;
ja he kaatuvat miekan terään,
heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan,
ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana,
kunnes pakanain ajat täyttyvät.
Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä,
ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo,
kun meri ja aallot pauhaavat.
Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä,
mikä maanpiiriä kohtaa;
sillä taivaitten voimat järkkyvät.[/color] [/quote]
Ja tuolloin on pään nostamisen aika.
Ja Israelille merkkinä on
erityisesti Viikunapuun ihme.
Jos Israel ei olisi maailmankartalla jälleen,
niin Jeesuksen ennustus ei voisi enää toteutua.
:bible: [quote="Luukas (21:29:30)"]
[color=#004000]Ja hän puhui heille vertauksen: [/color]
[color=#804000]"Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita.
Kun ne jo puhkeavat lehteen,
niin siitä te näette
ja itsestänne ymmärrätte,
että kesä jo on lähellä. [/color] [/quote]
Tänä päivänä olemme tuollaisissa tunnelmissa.
Viikunapuu (Israel) ja muut puut
ovat puhkemassa lehteen
ja se tietää hirvittävää hellettä.
Tuo lehtien puhkeaminen
on ilmaisu,
joka voidaan ymmärtää
myös aseiden esiin nostamisena.
Ja tuossa vaiheessa
siis maan päällä
tuon yhden sukupolven aikana
toteutuu kaikki se,
mitä edellisessä viestissäni
Ilmestyskirjaa lainaten kirjoitin
sekä yhtä lailla kaikki se,
mitä Jeesus puhui
jo maan päällä ollessaan
lopun ajan tapahtumista.
Ja kun nämä tapahtuvat,
niin on aika nostaa pää.
Se todellakin merkitsee
uskonsa esiintuomista
ja uskonsa takana seisomista,
niinkuin ehdotit.
Otetaan vielä edeltävä verbi mukaan,
ja silloin Jeesus sanoi
kirjaimellisesti käännettynä:
:bible: [size=85]kirj[/size][quote="Luukas (21:18)"]
[color=#804000]ryhdistäytykää/oikaiskaa
ja
nostakaa/kohottakaa
päät
teidän[/color] [/quote]
Tuo ensimmäinen sana
pitää sisällään sanan kumartua.
Mutta siinä on etuliite,
joka tekee siitä päivastaisen liikkeen
kuin kumartuminen.
Tuo toinen sana
voidaan mieltää myös
äänen korottamiseksi.
Ja pää taas muuksikin
kuin fyysisen ruumiin elimeksi.
Eli sielu ylistää siitä,
mitä kohta tapahtuu.
Tuo kaikki saa lopputäyttymyksensä,
kun Israel saa nähdä Messiaansa
ja ottaa Hänet vastaan.
Silloin Jeesus perustaa Valtakuntansa.
Ja paholainen,
joka on villinnyt maailman kaikkeen
siihen kauhteuteen,
mitä nyt maailmassa on,
siivotaan pois maan päältä.
Tuolla aiemmin oli maininta siitä,
että tuo neljäs ilmestyskirjan ratsukko
eli pahan henkivalta hevosensa kera
lähtee liikkeelle ja tapahtuu
valtaisa maailmanlaajuinen tuho,
jossa ihmiset kuolevat,
kun tuo henkivalta saa vallan
tappaa
miekalla ja nälällä ja rutolla
ja maan petojen kautta.
Tuo ilmaisu maan petojen kautta
ei tarkoita pelkästään isoja eläimiä
vaan se tarkoittaa erityisesti
myös ihan pieniä pöpöjä,
kuten viruksia.
Vapautus,
josta lainaamassasi jakeessa puhutaan,
tarkoittaa nimenomaan vapautusta,
joka perustuu lunastukseen.
Ilmaisuun sisältyy sana lunnaat ja etuliite.
Israelin kansa lunastetaan
Jeesuksen toisessa tulemuksessa.
Me uuden liiton uskovat
olemme jo uudestisyntymän kautta
tulleet sisälle Jumalan Valtakuntaan,
mutta toki mekin kaiken tämän
jo näkiessämme olevan oven edessä
myös ryhdistäydymme
ja odotamme Ylkämme saapumista
noutamaan meidän Isän Kotiin,
jossa hetkessä tapahtuu
meidän ruumiimme lunastus.
Nyt on aika rohkeasti julistaa Jeesusta,
sillä muuta nimeä ei ole ihmisille annettu,
jossa meidän pitäisi pelastuman.