Olemme käyneet läpi Raamatun
ensimmäisen lauseen.
Siitä voisimme keskustella loppuelämämme
ja jatkaa sitten ikuisuudessa.
Mutta siirrytään nyt kuitenkin
tarkastelemaan
Raamatun toista jaetta.
Se on jotain ihan muuta kuin
mitä olemme löytäneet Raamatusta,
kun sen
ensimmäistä jaetta tarkastelimme.
Mooses (Gen 1:2) kirjoitti:
Ja maa oli autio ja tyhjä,
ja pimeys oli syvyyden päällä,
ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
Alussa Jumala oli luonut
taivaat enkelijoukkoineen
ja sitten näiden silmien edessä maan.
Eikä suinkaan autioksi.
Ja kaikki enkelit riemuitsivat
nähdessään Jumalan luomisihmeet.
Ymmärtääksemme,
mitä sitten tapahtui,
meidän on vielä nostettava
katseemme taivaisiin,
ja aina taivasten taivaisiin,
kolmanteen taivaaseen,
sinne, missä Jumala asuu.
Siellä on Jumalan puutarha,
Paratiisi.
Sitä asuttavat Jumalan lisäksi
muun muassa
serafit, kerubit ja enkelijoukot.
Näistä ykkösasemassa oli kerubi,
joka oli saanut nimekseen
Aamuruskon poika (Lucifer).
Aamurusko on
Jumalan ainokaisen Pojan nimi.
Mutta nyt ei ole kysymys
Aamuruskosta, vaan persoonasta,
jonka Aamurusko oli luonut
lähimmäksi palvelijakseen.
Olemme jo lukeneet,
mitä meille ilmoitetaan
Hesekielin kautta
Aamuruskon pojasta.
Kerrataan lukemamme,
mutta luetaan nyt tuo katkelma
loppuun asti.
Hesekiel (28:13-15) kirjoitti:
Eedenissä, Jumalan puutarhassa,
sinä olit.
Peitteenäsi olivat
kaikkinaiset kalliit kivet;
karneolia, topaasia ja jaspista,
krysoliittia, onyksia ja berylliä,
safiiria, rubiinia ja smaragdia
sekä kultaa
olivat upotus- ja syvennystyöt sinussa,
valmistetut sinä päivänä,
jona sinut luotiin:
Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen,
ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle;
sinä olit jumal’olento
ja käyskentelit
säihkyväin kivien keskellä.
Nuhteeton sinä olit vaellukseltasi
siitä päivästä, jona sinut luotiin,
siihen saakka,
kunnes sinussa löydettiin vääryys.
Tuossa viimeisessä lauseessa
on käänteentekevä
kunnes,
mikä johti siihen,
minkä voimme lukea
Raamatun toisesta jakeesta.
Aamuruskon poika
yleisemmin Luciferina (Valonkantajana)
tunnettu persoona
oli muuttunut pimeyden ruhtinaaksi,
ja nyt tuo pimeys oli syvyyden päällä.
Autio ja tyhjä
kuvaa hävityksen jälkeistä kaaosta.
Maa joutui sekasortoiseen tilaan,
ja vaati täydellisen saneerauksen
perustuksia myöten.
Salomo (San 8:29) kirjoitti:
Hän vahvisti maan perustukset
Siis minkä tähden Maa tuli hävitetyksi
sekasortoiseksi ja muodottomaksi
autioksi raunioksi,
joka vaati täydellisen peruskorjauksen.
Kysymys on
Aamuruskon pojan (Luciferin) kapinasta.
Tuo kapina eli synti Jumalaa vastaan
erotti hänet Jumalan yhteydestä.
Jesaja (14:12-17) kirjoitti:
Kuinka olet taivaalta pudonnut,
sinä kointähti, aamuruskon poika!
Kuinka olet maahan syösty,
sinä kansojen kukistaja!
Sinä sanoit sydämessäsi:
’Minä nousen taivaaseen,
Jumalan tähtiä ylemmä
minä korotan istuimeni
ja istun ilmestysvuorelle,
kaukaiseen Pohjolaan.
Minä nousen pilvien kukkuloille,
teen itseni Korkeimman vertaiseksi.’
Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan,
syvimpään kuiluun.
Jotka sinut näkevät,
katsovat pitkään,
tarkastelevat sinua:
”Onko tämä se mies,
joka järisytti maan,
järkytti valtakunnat,
teki maanpiirin erämaaksi,
hävitti sen kaupungit
eikä päästänyt vankeja kotiin?”
Tuonelan syvin kuilu on nyt tuon
kauhean muodonmuutoksen kokeneen
enkeliruhtinaan päämaja.
Voi kauhistus niitä enkeliparkoja,
jotka asettuivat Luciferin rivistöihin,
ja ovat nyt sen vankeina
toteuttaen sen tahtoa.
Lucifer ylpistyi kauneudestaan,
ja niin hänen sydämensä pimentyi.
Tämän tähden hän menetti
loistonsa ja kirkkautensa tullen
kauheimmaksi kaikista
– pimeyden ruhtinaaksi,
joka putosi taivaasta alas maan päälle.
Mutta Raamattu
- niin dramaattisesti kuin se alkoikin -
ei pääty tähän synkkyyteen.
Maata,
jonka Jumala oli tehnyt asuttavaksi,
peitti sekasorto ja hävitys.
Pimeys oli syvyyden päällä.
Ja synkät vedet velloivat.
Mutta Jumalan Henki liikkui
kaiken yläpuolella.
Ja kohta tapahtui jotakin,
mikä syrjäytti pimeyden.
Kaaoksen keskelle tuli Valkeus.
Ja kohta näemme kuinka
tuo Totinen Valkeus muutti kaiken.
Saamme iloita Herran teoista,
jotka johtavat kuuden päivän aikana
valtaisaan kirkkauteen ja ihanuuteen
kun sekasorron kohdanneet
Maa ja taivaatkin sen ympärillä
uudistetaan alkuperäiseen ihanuuteensa.
Mutta sitä ennen
katsotaan vielä tarkemmin
Sanan Sanalta,
mitä meille oikein kerrottiin
Raamatun toisen jakeen
kuvaamassa kauheudessa.
Maa tuli ... 