Kirjoittaja NäilläNäppäimillä » 06.02.2025 12:03
Aamulla rukoilin, että Jumala avaisi Raamatusta jonkin uuden oivalluksen. Tämä tuli Johanneksen evankeliumin 4. luvusta, kun Jeesus kohtasi Sykarin kaivolla samarialaisen naisen. Nurisin mielessäni, että tämäkö tuhat kertaa luettu ja selitelty tapahtuma. Luin kuitenkin ja sain uutta ajateltavaa!
Tapahtuman ydin on herätys Sykarissa. Jeesuksen oli tarkoitus toimittaa evankeliumi kaupunkiin.
Apostolit menivät kaupunkiin hankkimaan ruokaa. Odotellessa Jeesus ilmaisi messiaanisuutensa pitkässä keskustelussa naiselle, jota ei pidetty minään.
Kun ruoanhankkijat palasivat, he eivät reagoineet mitenkään Jeesuksen keskustelukumppaniin, joka oli samarialaista sekakansaa ja vieläpä nainen.
Jeesus oli pettynyt apostoleihinsa. He eivät nähneet kaupungin kansaa leikattavana elona, vaan toivat sieltä maallista ruokaa, kun hän odotti taivaallista ruokaa eli herätystä. Mikä tilaisuus apostoleilla olisi ollut ilmoittaa Messiaan istuvan heidän kaivollaan, mutta he tulivat takaisin ruokineen!
Sanojensa mukaan Jeesus ei halunnut syödä näitä ruokia, vaan sanoi ruokansa olevan, että hän tekee Isänsä tahdon, joka tässä oli herättää ihmiset Sykarissa. Niinpä tämä halveksittu nainen juoksi kaupunkiin julistamaan, että kaivolla istuu ehkä Messias, joka ilmoitti hänelle kaikki, mitä hän oli tehnyt.
Kaupungissa tapahtui pari päivää kestänyt herätys, ja ihmiset sanoivat naiselle, että nyt he eivät usko ainoastaan naisen sanojen takia, vaan että olivat itse kohdanneet Messiaan.
Ihmeellinen Jeesus valitsi ihmisten silmissä mitättömän, kun hänen omansa, jotka olivat vuosia seuranneet häntä, ohittivat tilaisuuden. Mutta näin piti tapahtua, jotta rakkaat apostolit saivat opetusta Jeesuksen luonteesta.
- - -
Tätä en ota minään naisasiana. Kaivolla olisi voinut istua myös syrjitty mies, jolle Jeesus uskoisi itsensä. Sillä välin joukko naisia olisi mennyt kaupunkiin tinkimään kanankoivista ja kurpitsoista ja sitten hälisseet takaisin ruokineen, ja elävällä vedellä herätetty mies olisi voinut aiheuttaa herätyksen.
Keneen näistä minä identifioin itseni? Minä varmaan olen näitä kaikkia vaihtelevasti, mutta useimmiten hidas ja ymmärtämätön.
Aamulla rukoilin, että Jumala avaisi Raamatusta jonkin uuden oivalluksen. Tämä tuli Johanneksen evankeliumin 4. luvusta, kun Jeesus kohtasi Sykarin kaivolla samarialaisen naisen. Nurisin mielessäni, että tämäkö tuhat kertaa luettu ja selitelty tapahtuma. Luin kuitenkin ja sain uutta ajateltavaa!
Tapahtuman ydin on herätys Sykarissa. Jeesuksen oli tarkoitus toimittaa evankeliumi kaupunkiin.
Apostolit menivät kaupunkiin hankkimaan ruokaa. Odotellessa Jeesus ilmaisi messiaanisuutensa pitkässä keskustelussa naiselle, jota ei pidetty minään.
Kun ruoanhankkijat palasivat, he eivät reagoineet mitenkään Jeesuksen keskustelukumppaniin, joka oli samarialaista sekakansaa ja vieläpä nainen.
Jeesus oli pettynyt apostoleihinsa. He eivät nähneet kaupungin kansaa leikattavana elona, vaan toivat sieltä maallista ruokaa, kun hän odotti taivaallista ruokaa eli herätystä. [b]Mikä tilaisuus apostoleilla olisi ollut ilmoittaa Messiaan istuvan heidän kaivollaan, mutta he tulivat takaisin ruokineen![/b]