Kirjoittaja Natanael » 31.10.2019 18:02
Hyvä ja ainoa oikea lähestymistapa on katsoa koko tekstiyhteys. Kyseisessä tilanteessa syntyy suorastaan raivoisa sanasota Jeesuksen ja fariseusten välillä. Fariseukset olivat varmoja siitä, että he ovat Jumalasta vedoten olevansa Aabrahamin lapsia. Näyttöäkin oli: fariseukset lukivat paljon Sanaa, rukoilivat jatkuvasti, jakoivat köyhille almuja ja tekivät lähetystyötä. Sitten tulee Jeesus, joka yksiselitteisesti ilmoittaa, että he ovat isästä Perkeleestä – eivätkä siis ollenkaan Jumalasta.
Fariseusten raivo on aivan kiehumispisteessä heidän väittäessään, että Jeesuksessa on riivaaja – esillä olevassa kahdeksannessa luvussa peräti kaksi kertaa. Jeesus lisää vain höyryä kattilaan ilmoittaen olleensa olemassa jo silloin, kun Aabrahamista ei ollut mitään tietoa. Jeesuksen antama avoin lausunto omasta jumalallisuudesta kuulostaa fariseusten korvissa jumalanpilkalta; vain Jumala on ikuinen ja ihmisen elämä kovin lyhyt.
Johannes (Joh.8:58) kirjoitti:Jeesus sanoi heille:
"Totisesti, totisesti minä sanon teille:
ennen kuin Aabraham syntyi, olen minä ollut."
Jo aikaisemmin, tämän luvun 12. Jakeessa Jeesus käytti itsestään Jumalaa tarkoittavaa sanaparia ”Minä olen”. Jumala ilmoitti aikoinaan Moosekselle, että Hänen nimensä on ”Minä olen”. Näin fariseukset kuulivat Jeesuksen tunnustautuvan Jumalaksi useampaankin kertaan. Kyllä fariseukset olivat Raamattunsa moneen kertaan lukeneet ja tiesivät hyvin, että Jumala on ainoa tosi olevainen ”Minä olen”.
Mooses (2.Moos.3:13-14) kirjoitti:
Mooses sanoi Jumalalle:
"Katso,
kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille:
'Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne',
ja kun he kysyvät minulta:
'Mikä hänen nimensä on?'
niin mitä minä heille vastaan?"
Jumala vastasi Moosekselle:
"Minä olen se, joka minä olen."
Ja hän sanoi vielä:
"Sano israelilaisille näin:
'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne."
Jeesus on todellinen vedenjakaja – on ihmisiä, jotka ovat uskonnollisia luottaen omaan kilvoitukseensa, antautumiseensa, ratkaisun tekemiseensä, kasteella käymiseensä tai johonkin muuhun itsessään olevaan hyvään (tekohurskauteen) - ja sitten niitä, jotka ovat nähneet oman perusteellisen turmeltuneisuutensa ja turvautuvat voimattomina syntisinä Jeesuksen Kristuksen tarjoamaan armoon. Yksin evankeliumissa on voima, joka avaa hengellisesti sokean ja kuolleen näkemään sen suunnattoman armon, minkä hän saa lahjaksi Jeesuksen ristikuoleman perusteella. Onko ainoa turvamme siinä, mitä Jeesus teki kuollessaan Golgatan ristillä maksaen kaiken syntivelkamme? Teemme ja toimimme tässä ajassa monella tavalla, mutta meidän on valvottava sydäntämme, ettemme laita pelastusasiassa luottamustamme mihinkään meissä itsessämme olevaan. Juuri itseensä luottamisen harhaan fariseukset kompastuivat.
Kuten ensimmäisessä kappaleessa kirjoitin, fariseuksilla oli paljon näyttöä uskostaan Jumalaan. Jeesuksen omalla ei ole omasta itsestään mitään kerskaamista; elämämme työtodistus on kovin huono ja ilman näyttöjä. Jeesuksen oma tiedostaa, että hän on pelastunut yksin armosta. Jos luotamme pelastusasiassa mihin tahansa itsessämme olevaan, olemme kuin fariseukset. Monien uskonnollisten kristittyjen tavoin fariseukset pitivät itseään pelastuneina ja taivasosan kerran perivinä – kuinka traagista ja surullista. Vain oikea lain ja armon saarna voi avata ihmisen sokeutuneet sydämen silmät ja uudestisynnyttää hänet Jumalan lapseksi.
Luukas (Apt 26:18) kirjoitti:avaamaan heidän silmänsä,
että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen
ja saatanan vallasta Jumalan tykö
ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi
ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.
Koska olemme edelleen heikkoja ja vajavaisia, niin pienenä huomautuksena totean, että kaikissa uskovissa on myös palanen farisealaisuutta.
Kirjoittaja kysyy vielä:
”Voidaanko ihmiset jakaa kahteen ryhmään : ne jotka ovat Jumalasta, joilla on mahdollisuus pelastua ja toinen ryhmä on, jotka eivät ole Jumalasta jotka menevät helvettiin?” Ei aivan, mutta melkein – tarkemmin sanottuna jako on tämä: ne, jotka ovat Jumalasta, ovat pelastuneet ja ne, jotka eivät ole Jumalasta ovat matkalla helvettiin. Jumalasta syntynyt on uudestisyntynyt Pyhän Hengen vaikuttamana ja hän kuulee ja seuraa Jeesusta. Jeesuksesta on tullut hänen elämänsä Herra – hän ei ole synnin orja eikä hän voi enää elää suruttomana syntiä suosien. Kaikki pelastuneet ovat Jumalasta.
Samaan hengenvetoon on muistettava kuitenkin, että matkalla, tiellä kadotukseen, voi tehdä parannuksen ja ottaa vastaan Jeesus Kristus ja saada iankaikkinen autuus Taivaassa. Mitään tuomarin virkaa emme saa ottaa, sillä vain Jumala näkee sydämeen. Jumala voi armossaan pelastaa syntisen ihmisen aivan ihmiselämän viimeisinä hetkinä -Jumalalle kiitos, että ryövärin armo on vielä tänäänkin mahdollinen. Evankeliumia julistetaan siksi, että täällä kuollaan ja niillä, jotka eivät tänään ole Jumalasta, on vielä armonaikaa ja mahdollisuus ottaa vastaan evankeliumin ilosanoma ja pelastua.
Johannes (Joh.8:47) kirjoitti:Joka on Jumalasta,
se kuulee Jumalan sanat.
Sen tähden te ette kuule,
koska ette ole Jumalasta.
Johannes (1 Joh 5:1) kirjoitti:Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus,
on Jumalasta syntynyt
Hyvä ja ainoa oikea lähestymistapa on katsoa koko tekstiyhteys. Kyseisessä tilanteessa syntyy suorastaan raivoisa sanasota Jeesuksen ja fariseusten välillä. Fariseukset olivat varmoja siitä, että he ovat Jumalasta vedoten olevansa Aabrahamin lapsia. Näyttöäkin oli: fariseukset lukivat paljon Sanaa, rukoilivat jatkuvasti, jakoivat köyhille almuja ja tekivät lähetystyötä. Sitten tulee Jeesus, joka yksiselitteisesti ilmoittaa, että he ovat isästä Perkeleestä – eivätkä siis ollenkaan Jumalasta.
Fariseusten raivo on aivan kiehumispisteessä heidän väittäessään, että Jeesuksessa on riivaaja – esillä olevassa kahdeksannessa luvussa peräti kaksi kertaa. Jeesus lisää vain höyryä kattilaan ilmoittaen olleensa olemassa jo silloin, kun Aabrahamista ei ollut mitään tietoa. Jeesuksen antama avoin lausunto omasta jumalallisuudesta kuulostaa fariseusten korvissa jumalanpilkalta; vain Jumala on ikuinen ja ihmisen elämä kovin lyhyt.
:bible: [quote="Johannes (Joh.8:58)"][color=#004000]Jeesus sanoi heille:[/color]
[color=#804000]"Totisesti, totisesti minä sanon teille:
ennen kuin Aabraham syntyi, olen minä ollut."[/color][/quote]
Jo aikaisemmin, tämän luvun 12. Jakeessa Jeesus käytti itsestään Jumalaa tarkoittavaa sanaparia ”Minä olen”. Jumala ilmoitti aikoinaan Moosekselle, että Hänen nimensä on ”Minä olen”. Näin fariseukset kuulivat Jeesuksen tunnustautuvan Jumalaksi useampaankin kertaan. Kyllä fariseukset olivat Raamattunsa moneen kertaan lukeneet ja tiesivät hyvin, että Jumala on ainoa tosi olevainen ”Minä olen”.
:bible: [quote="Mooses (2.Moos.3:13-14)"]
[color=#004000]Mooses sanoi Jumalalle: [/color]
[color=#404000]"Katso,
kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille:
'Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne',
ja kun he kysyvät minulta:
'Mikä hänen nimensä on?'
niin mitä minä heille vastaan?" [/color]
[color=#004000]Jumala vastasi Moosekselle: [/color]
[color=#804000]"Minä olen se, joka minä olen."[/color]
[color=#004000]Ja hän sanoi vielä: [/color]
[color=#804000]"Sano israelilaisille näin:
[b]'Minä olen'[/b] lähetti minut teidän luoksenne."[/color][/quote]
Jeesus on todellinen vedenjakaja – on ihmisiä, jotka ovat uskonnollisia luottaen omaan kilvoitukseensa, antautumiseensa, ratkaisun tekemiseensä, kasteella käymiseensä tai johonkin muuhun itsessään olevaan hyvään (tekohurskauteen) - ja sitten niitä, jotka ovat nähneet oman perusteellisen turmeltuneisuutensa ja turvautuvat voimattomina syntisinä Jeesuksen Kristuksen tarjoamaan armoon. Yksin evankeliumissa on voima, joka avaa hengellisesti sokean ja kuolleen näkemään sen suunnattoman armon, minkä hän saa lahjaksi Jeesuksen ristikuoleman perusteella. Onko ainoa turvamme siinä, mitä Jeesus teki kuollessaan Golgatan ristillä maksaen kaiken syntivelkamme? Teemme ja toimimme tässä ajassa monella tavalla, mutta meidän on valvottava sydäntämme, ettemme laita pelastusasiassa luottamustamme mihinkään meissä itsessämme olevaan. Juuri itseensä luottamisen harhaan fariseukset kompastuivat.
Kuten ensimmäisessä kappaleessa kirjoitin, fariseuksilla oli paljon näyttöä uskostaan Jumalaan. Jeesuksen omalla ei ole omasta itsestään mitään kerskaamista; elämämme työtodistus on kovin huono ja ilman näyttöjä. Jeesuksen oma tiedostaa, että hän on pelastunut yksin armosta. Jos luotamme pelastusasiassa mihin tahansa itsessämme olevaan, olemme kuin fariseukset. Monien uskonnollisten kristittyjen tavoin fariseukset pitivät itseään pelastuneina ja taivasosan kerran perivinä – kuinka traagista ja surullista. Vain oikea lain ja armon saarna voi avata ihmisen sokeutuneet sydämen silmät ja uudestisynnyttää hänet Jumalan lapseksi.
:bible: [quote="Luukas (Apt 26:18)"][color=#804000]avaamaan heidän silmänsä,
että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen
ja saatanan vallasta Jumalan tykö
ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi
ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.[/color][/quote]
Koska olemme edelleen heikkoja ja vajavaisia, niin pienenä huomautuksena totean, että kaikissa uskovissa on myös palanen farisealaisuutta.
Kirjoittaja kysyy vielä: [i]”Voidaanko ihmiset jakaa kahteen ryhmään : ne jotka ovat Jumalasta, joilla on mahdollisuus pelastua ja toinen ryhmä on, jotka eivät ole Jumalasta jotka menevät helvettiin?” [/i]Ei aivan, mutta melkein – tarkemmin sanottuna jako on tämä: ne, jotka ovat Jumalasta, ovat pelastuneet ja ne, jotka eivät ole Jumalasta ovat matkalla helvettiin. Jumalasta syntynyt on uudestisyntynyt Pyhän Hengen vaikuttamana ja hän kuulee ja seuraa Jeesusta. Jeesuksesta on tullut hänen elämänsä Herra – hän ei ole synnin orja eikä hän voi enää elää suruttomana syntiä suosien. Kaikki pelastuneet ovat Jumalasta.
Samaan hengenvetoon on muistettava kuitenkin, että matkalla, tiellä kadotukseen, voi tehdä parannuksen ja ottaa vastaan Jeesus Kristus ja saada iankaikkinen autuus Taivaassa. Mitään tuomarin virkaa emme saa ottaa, sillä vain Jumala näkee sydämeen. Jumala voi armossaan pelastaa syntisen ihmisen aivan ihmiselämän viimeisinä hetkinä -Jumalalle kiitos, että ryövärin armo on vielä tänäänkin mahdollinen. Evankeliumia julistetaan siksi, että täällä kuollaan ja niillä, jotka eivät tänään ole Jumalasta, on vielä armonaikaa ja mahdollisuus ottaa vastaan evankeliumin ilosanoma ja pelastua.
:bible: [quote="Johannes (Joh.8:47)"]
[color=#804000]Joka on Jumalasta,
se kuulee Jumalan sanat.
Sen tähden te ette kuule,
koska ette ole Jumalasta.[/color][/quote]
:bible: [quote="Johannes (1 Joh 5:1)"][color=#004000]Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus,
on Jumalasta syntynyt[/color] [/quote]