Korinttolaiskirjeiden paketti
on erittäin mielenkiintoinen.
Tuo toinen kirje,
josta lainauksesi oli,
muodostuu kolmesta
Paavalin puolustuspuheesta.
Ensimmäinen kirje
oli saanut aikaiseksi
korinttolaisilta monenlaisia
ryöpytyksiä Paavalin suuntaan.
Ja tuohon kolmanteen
eli viimeiseen puolustuspuheeseen
liittyi tuo avauksesi
Raamattulainaus.
Ja tältä pohjalta
nuo Paavalin sanakäänteet
tulevat ymmärrettäviksi.
Avauksessasi lainattu
Raamattu kansalle -käännös
sai myöhemmin rinnalleen
selitysraamatun
Sana Elämään. Tuo teos jakaa
Toisen Korinttolaiskirjeen
paitsi Raamattu kansalle -käännöksen
mukaisesti väliotsikoihin
myös laajempiin kokonaisuuksiin
seuraavasti:
Paavali selittää
toimintaansa (1 - 2:13)
Paavali puolustaa
palvelutyötään (2:14 - 7)
Paavali puolustaa
keräystään Jerusalemin seurakunnalle (8-9)
Paavali puolustaa
asemaansa (10-13)
Toinen Korinttolaiskirje on siis
kolmen puolustuspuheen kirje.
Mutta otetaan vielä vauhtia
Ensimmäisestä Korinttolaiskirjeestä.
Korintossa oleva Jumalan seurakunta
Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyt
kutsutut ja pyhät
huusivat avuksi Herran Jeesuksen nimeä.
He olivat armon perillisiä,
jotka olivat rikastuneet Kristuksessa
kaikessa puheessa ja tiedossa.
Heiltä ei puuttunut mitään
missään armolahjassa
heidän odottaessaan
Herran Jeesuksen ilmestymistä.
Yhdeksän jaetta pitkä
Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen
alkutervehdys päättyy
mainintaan nuhteettomuudesta.
Paavali (1 Kor 1:8-8) kirjoitti:
Hän on myös vahvistava teitä
loppuun asti,
niin että te olette nuhteettomat
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.
Jumala on uskollinen,
hän, jonka kautta te olette kutsutut
hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme,
yhteyteen.
Ja heti perään tulee tulee tekstiä,
joka paljastaa,
että minkäänlaista nuhteettomuutta
ei vielä ollut näkyvissä.
Paavali (1 Kor 1:10) kirjoitti:
Mutta minä kehoitan teitä, veljet,
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen,
että kaikki olisitte puheessa yksimieliset
ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne,
vaan pysyisitte sovinnossa
ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.
Korinttolaiset kerskasivat ihmisistä,
ja riitelivät keskenään kuin
hallituksen eri puolueet.
Siinä ei Jumalan Valtakunta
eli Jumalan hallitusvalta
mitään sijaa saanut.
Sanoma rististä
ei mahtunut mihinkään väliin.
Sen sijaan nuo mahtailijat
suorastaan ylpeilivät
vaikkapa elämäntavoistaan,
jotka sisälsivät esimerkiksi
yli ymmärräyksen käyvää haureutta,
jollaista ei syntinen maailmakaan tunne.
Paavali ohjeistaa heitä
monenlaisin neuvoin siveelliseen elämään.
Seuraa vakava varoitus epäjumalanpalvonnasta.
Heidän kokoontumisensa
ei suinkaan ollut Herran aterian nauttimista
vaan ihan jotain muuta.
Juopottelua ja mässäilyä.
Ja niin moni oli tullut heikoksi
ja moni oli nukkunut pois.
Paavali ohjeistaa
Pyhän Hengen armolahjojen käyttöä.
Kaiken kaikkiaan ensimmäinen kirje
osoittaa heidän olleen kaikessa
sekaisin kuin käkikello.
Jotkut heistä olivat sitä mieltä,
että ruumiin ylösnousemusta ei tapahdu.
Paavali (1 Kor 15:12) kirjoitti:
Mutta jos Kristuksesta saarnataan,
että hän on noussut kuolleista,
kuinka muutamat teistä saattavat sanoa,
ettei kuolleitten ylösnousemusta ole?
Ja sitten taas jotkut heistä
mitä ilmeisimmin kastattivat itsensä
jonkun edesmenneen kuolleen puolesta.
Ja niin Paavali nostaa esiin
heidän sekavat ajatuksensa.
Paavali (1 Kor 15:29) kirjoitti:
Mitä muutoin ne,
jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta,
sillä saavat aikaan?
Jos kuolleet eivät heräjä,
miksi nämä sitten kastattavat itsensä
heidän puolestaan?
Paavali ei pidä tärkeänä
tuon toiminnan hyödyllisyyden
syvällisempää arviointia.
Vielä aivan loppuriveillä
Paavali jyrähtää:
Paavali (1 Kor 16:22) kirjoitti:
Jos joku ei pidä Herraa rakkaana,
hän olkoon kirottu!
Ensimmäinen kirje
oli saanut aikaiseksi
korinttolaisilta monenlaisia
ryöpytyksiä Paavalin suuntaan.
Toisessa kirjeessä
Paavali joutuu puolustuslinjalle.
Paavali (2 Kor 3:1) kirjoitti:
Alammeko taas suositella itseämme?
Vai tarvinnemmeko,
niinkuin muutamat,
suosituskirjeitä teille tai teiltä?
Ja sitten Paavali sanoo asian,
joka on toisen kirjeen ydin.
Paavali (2 Kor 3:2) kirjoitti:
Te itse olette meidän kirjeemme,
joka on sydämeemme kirjoitettu
ja jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat.
Siis kaikesta raadollisuudestaan huolimatta,
korintton pyhät olivat nyt Jumala lapsia.
He olivat uusia luomuksia Kristuksessa.
Ihan vaaveleita vielä,
mutta kuitenkin.
Ja sen tähden,
he itse olivat todistus siitä,
että Paavalin julistus
oli saanut aikaiseksi
taivaallisen ihmeen heidä elämässään,
heidän olisi pitänyt ymmärtää,
että Paavali kuuluu seuraavaan joukkoon:
Paavali (2 Kor 13:5-6) kirjoitti:
Koetelkaa itseänne,
oletteko uskossa;
tutkikaa itseänne.
Vai ettekö tunne itseänne,
että Jeesus Kristus on teissä?
Ellei,
niin ette kestä koetusta.
Minä toivon teidän tulevan tuntemaan,
että me emme ole niitä,
jotka eivät koetusta kestä.
Siis jos he itse kuuluvat tuohon joukkoon,
niin Paavalikin kuuluu.
Jos he eivät kuulu tuohon joukkoon,
niin mikä he ovat arvostelemaan Paavalia.
Jos korinttolaiset toteavat
itsetutkistelussaan,
että he ovat uskossa,
niin kaikki hyvin.
Silloin Paavalikin on uskossa.
Jos he toteavat itsetutkistelussaan,
että he eivät ole uskossa,
niin sitten vain Paavali on uskossa.
He eivät ole.
He itse ovat kirje,
joka todistaa,
että he ovat uskossa.
Ja kaikki ihmiset voivat
tuon kirjeen lukea ja vahvistaa,
että näin on.
Tämän Paavali,
heidän apostolinsa,
tahtoo heille avautuvan.
Paavali ei siis ensisijaisesti
halua heidän tajuavan
- vaikka puolustuspuheesta onkin kysymys -
sitä, että hän on tuon koetuksen kestävä.
Siis on uskossa.
Paavali (2 Kor 13:7) kirjoitti:
Mutta me rukoilemme Jumalaa,
ettette tekisi mitään pahaa,
emme sitä varten,
että näyttäisi siltä,
kuin me olisimme koetuksen kestäviä
Paavali ei siis halua millään lailla
loistaa heitä ylempänä.
Paavali (2 Kor 13:7) kirjoitti:
vaan että te tekisitte hyvää
ja me olisimme ikäänkuin ne,
jotka eivät koetusta kestä.
Jos Paavalin julistama evankeliumi
on ollut Herrasta,
niin se saa aikaiseksi sen,
että uusi luomus heissä tulee näkyviin siten,
että he eivät tee mitään pahaa vaan hyvää.
Se, millainen Paavali itse on,
ei ole mittari sille,
oliko hänen julistamansa evankeliumi Herrasta.
Mutta se,
mitä heidän elämässään tapahtuu,
on todistus uudesta Elämästä Herrassa
ja evankeliumin muuttavasta voimasta.
Ja Paavali rukoilee
tämän ilmenemistä heissä.
Ja silloin hänen ei tarvitse tehdä sitä,
mitä hän ei haluaisi,
mutta mikä hänen on tarvittaessa
pakko tehdä Totuuden puolesta.
Paavali (2 Kor 13:8-10) kirjoitti:
Sillä me emme voi mitään
totuutta vastaan, vaan totuuden puolesta.
Sillä me iloitsemme,
kun me olemme heikot,
mutta te olette voimalliset;
sitä me rukoilemmekin,
että te täydellisiksi tulisitte.
Sentähden minä kirjoitan tämän
poissaollessani,
ettei minun teidän luonanne ollessani
tarvitsisi käyttää ankaruutta
sen vallan nojalla,
minkä Herra on minulle antanut
rakentamiseksi, ei kukistamiseksi.
Siis Paavali haluaa pysyä heikkona.
Silloin hän on väkevä.
Ja silloin hänen ei tarvitse
muuta kuin tuntea Jeesus Kristus
ja Hänet ristiinnaulittuna.
Mutta tarvittaessa hän tulee
tekemään korinttolaisten keskuudessa
ankaruudellakin sen,
mitä hänen on pakko tehdä
heidän rakentamisekseen.
Selvensikö
tämä toinen kirjeeni yhtään asiaa,
vai menikö entistäkin sekavammaksi?
