Alkutekstissä on sanat
pater = isä
patria = isän suku
kirj Paavali (Ef 3:14-15) kirjoitti:
Tämän vuoksi notkistan polvet minun
edessä isän (pater)
josta koko isänsuku (patria)
taivaissa ja maan päällä
saa nimensä
Ihmiskunta muodostaa yhden patrian
eli isänsuvun.
Tämä suku on on Aadamin suku.
Kirjaimellisesti kääntäen
Jumala sanoi:
tehkäämme aadam
kuvaksemme kaltaiseksemme
Näin Jumala nimesi Aadamin
ja samalla koko ihmissuvun
Aadamin suvuksi.
Mutta Jumalan (=Valtiaiden) kuvana
Aadam
teki sen,
mikä hänelle valtiaana
ensimmäisenä aadamina
kuului
ja antoi kutsumanimet
kaikille eläville olennoille.
Aadam kuitenkin menetti valta-asemansa,
ja koko Aadamin hallintaan annettu luomakunta
joutui paholaisen hallintaan.
Ja paholainen jopa tarjosi
sitä Jeesukselle yhdestä kumarruksesta.
Luukas 4:6-7) kirjoitti:
Sinulle minä annan
kaiken tämän valtapiirin ja sen loiston,
sillä minun haltuuni se on annettu,
ja minä annan sen, kenelle tahdon.
Jos sinä siis kumarrut minun eteeni,
niin tämä kaikki on oleva sinun.
Siis Jeesus olisi saanut Aadamin
menettämän hallintaoikeuden takaisin
ilman ristiä.
Mutta Jeesus ei langennut tuohon,
vaan valitsi ristin,
jolloin Hän paitsi
sai kaiken vallan taivaassa ja maan päällä,
Hän myös murskasi käärmeen pään
eli hallintavallan.
Raamattu sanoo Jeesusta
myös iankaikkiseksi isäksi.
Jesaja (9:5) kirjoitti:
Sillä lapsi on meille syntynyt,
poika on meille annettu,
jonka hartioilla on herraus,
ja hänen nimensä on:
Ihmeellinen neuvonantaja,
Väkevä Jumala,
Iankaikkinen isä,
Rauhanruhtinas.
Ja Jeesus (viimeinen Aadam)
onkin antava aikanaan
omilleen nimen.
Johannes (Ilm 2:17) kirjoitti:
ja annan hänelle valkoisen kiven
ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen,
jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.
Lainaamasi tekstikohta
löytyy käsikirjoituksista myös tässä muodossa:
kirj Paavali (Ef 3:14-15) kirjoitti:
Tämän vuoksi notkistan polvet minun
edessä isän (pater)
Herran meidän Jeesuksen Kristuksen
josta koko isänsuku (patria)
taivaissa ja maan päällä
saa nimensä
Taivaissa ja maan päälläviittaa sellaiseen,
mihin Aadam ei tietenkään kyennyt.
Mutta Viimeinen Aadam
eli Jeesus Kristus Iankaikkisena Isänä kylläkin.
Kaikki voi viitata Kristuksen omiin.
Paavali puhuu tuossa kohdassa rukoilemisesta.