Kirjoittaja kalamos » 25.12.2024 18:31
Viestisi otsikko
ja viimeinen rivi
ja tietenkin niiden välissä olevakin,
ovat tuoneet aamusta asti
mieleeni kaksi kertomusta
Hilja Aaltosen
Päivähartauskirjasta,
jotka eilen luin.
Toinen oli eilispäivän
eli 24.12. kertomus huutolaispojasta,
toinen 30.12 päivän teksti
Hilja Aaltosen sisaresta.
Kumpikin näistä kertoo
pienokaisen
ihmeellisestä lähdöstä
Taivaan kotiin.
Tekijänoikeussäädösten tähden
en uskalla laittaa tähän
noita hartaustekstejä.
Ehkä Sinulla on tuo kirja,
tai voit lainata kirjastosta.
Mutta voin laittaa tähän
isoisäni tapauksen.
Hän eli kylläkin vanhaksi.
Hän oli Vaimonsa kanssa
kylässä muutaman kerros alempana
toisen vanhusparin luona.
Istui kahvipöydässä ja joi kahvia.
Mutta sitten tuli korahdus.
Ja lisäkupillista ei enää tarvittu.
Hän oli siirtynyt kirkkauteen.
Ja kummallista ja ihmeteltävää on,
että viikon ajan
vai olisiko ollut pidempikin aikajakso,
joka ikinen päivä
hän oli vaatinut,
että vaimo antaa hänelle
puhtaan valkoisen paidan ylle.
Sellaisessa hän siis oli
sinäkin hetkenä,
kun hengitys kahvipöydässä lakkasi,
eikä paidan rintamus enää kohonnut.
Viestisi otsikko
ja viimeinen rivi
ja tietenkin niiden välissä olevakin,
ovat tuoneet aamusta asti
mieleeni kaksi kertomusta
Hilja Aaltosen
Päivähartauskirjasta,
jotka eilen luin.
Toinen oli eilispäivän
eli 24.12. kertomus huutolaispojasta,
toinen 30.12 päivän teksti
Hilja Aaltosen sisaresta.
Kumpikin näistä kertoo
pienokaisen
ihmeellisestä lähdöstä
Taivaan kotiin.
Tekijänoikeussäädösten tähden
en uskalla laittaa tähän
noita hartaustekstejä.
Ehkä Sinulla on tuo kirja,
tai voit lainata kirjastosta.
Mutta voin laittaa tähän
isoisäni tapauksen.
Hän eli kylläkin vanhaksi.
Hän oli Vaimonsa kanssa
kylässä muutaman kerros alempana
toisen vanhusparin luona.
Istui kahvipöydässä ja joi kahvia.
Mutta sitten tuli korahdus.
Ja lisäkupillista ei enää tarvittu.
Hän oli siirtynyt kirkkauteen.
Ja kummallista ja ihmeteltävää on,
että viikon ajan
vai olisiko ollut pidempikin aikajakso,
joka ikinen päivä
hän oli vaatinut,
että vaimo antaa hänelle
puhtaan valkoisen paidan ylle.
Sellaisessa hän siis oli
sinäkin hetkenä,
kun hengitys kahvipöydässä lakkasi,
eikä paidan rintamus enää kohonnut.