Kirjoittaja Natanael » 23.01.2019 17:01
Kalamos kirjoitti:”Natanael-setä…minulla olisi yksi kysymys. Keille tarkkaan ottaen Jeesus opetti tuon Isä meidän -rukouksen? Tuon ns. vuorisaarnan jälkeen kerrotaan näin: ”Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niin kuin se, jolla valta on, eikä niin kuin heidän kirjanoppineensa.”
Hei pieni poika, Kalamos ja kiitos kysymyksestäsi.
Jumalan Sana tuo selvästi esille, kenelle Jeesus alun alkaen puhui. Opetuslapset tulivat hänen tykönsä ja Jeesus opetti heitä. Ensisijainen kohderyhmä saarnan alkuperäisessä tilanteessa oli siis Jeesuksen opetuslapset. Näin Raamattu sanoo:
”Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä. Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi:”
(Matt.5:1-2)
Koska olet innostunut Jeesuksesta, tajuat varmaan, millainen väkimäärä kuhisi silloin, kun Jeesus puhui ja toimi maan päällä. Ajoittain kansaa suorastaan vyöryi paikalle. Kerran Jeesus halusi vetäytyä opetuslapsineen yksinäisyyteen levähtämään, mutta heti kun tieto tästä levisi, niin paljon kansaa taivalsi jalkaisin vaivojaan säästämättä Jeesuksen luokse. Kun kansa vihdoin saavutti Jeesuksen, Jeesus alkoi opettaa kaikkia paikalle saapuneita. Kaikki paikalle saapuneet saivat siis kuulla opetusta.
Markus (Mark.6:31-34) kirjoitti:”Niin hän sanoi heille: "Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän." Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään. Ja he lähtivät venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen. Ja he näkivät heidän lähtevän, ja monet saivat siitä tiedon ja riensivät sinne jalkaisin kaikista kaupungeista ja saapuivat ennen heitä. Ja astuessaan maihin hän näki paljon kansaa, ja hänen kävi heitä sääliksi, koska he olivat niin kuin lampaat, joilla ei ole paimenta, ja hän rupesi opettamaan heille moninaisia.”
Nähdäkseni tällaisesta tilanteessa on kysymys myös vuorisaarnan kohdalla. Jeesuksen luokse menivät ensiksi pienempi joukko Hänen opetuslapsiaan, mutta tämän äkättyään suuri kansanjoukko lähti myös tarpomaan vuoren rinnettä pitkin kohdatakseen ja voidakseen kuunnella Jeesusta. Saarnan alussa paikalla olivat vain opetuslapset, mutta loppuvaiheessa jo suuri kansanjoukko. Tällaista tapahtui toistuvasti. Jeesus vetäytyi autioon paikkaan, mutta kansa etsi Hänet ja jopa pidätteli Jeesusta lähtemästä pois.
”Ja päivän tultua hän lähti pois ja meni autioon paikkaan; mutta kansa etsi häntä, ja saavuttuaan hänen luokseen he pidättelivät häntä lähtemästä heidän luotansa”
(Luuk.4:42).
Kuvittelepa tilannetta, että kotiisi tulisi vieraita, jotka puhuisivat vanhemmillesi yhteisestä hankkeesta kesämökin korjaamiseksi. Sinäkin voisit astella olohuoneeseen kuuntelemaan juttelua, vaikka vanhempasi kohdistaisivat sanansa varsinaisesti vierailleen. Voisit saada samalla hieman oppia rakentamisesta ja kenties saisit jopa osallistua mökin peruskorjaukseen naulaamalla lautoja ja antamalla isommille työkaluja. Olemalla kuulolla ja innostunut, voisit päästä sisäpiireihin isompiesi joukkoon! Olet niin terävä-älyinen poika, että varmaan hoksaat antamani vertauksen.
Koko vuorisaarnan ja siihen kuuluvan Isä meidän –rukouksen Jeesus opetti omille seuraajilleen, opetuslapsille. Vain Jeesuksen omille Jumala on Isä – ”Isä meidän” -rukous. Kohderyhmä käy toistuvasti esille myös Jeesuksen puhuessa. Vain Jeesukseen uskoville kuuluvat tällaiset sanat:
”Te olette maan suola”,
”te olette maailman valkeus” ja
”niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa”.
Olen tullut siis siihen tulokseen, että kansa havaitsi, että Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat kadonneet jonnekin. Kun he äkkäsivät, että Jeesus opetuslapsineen oli noussut vuorelle, lähtivät he vaivalloiselle taipaleelle kohti vuoren huippua. Samankaltainen tilanne – jälleen kerran - tapahtui myös Kenesaretin järven rannalla, jossa kansa souti veneillä Kapernaumiin löytääkseen Jeesuksen.
”Kun siis kansa näki, ettei Jeesus ollut siellä eivätkä hänen opetuslapsensa, astuivat hekin venheisiin ja menivät Kapernaumiin ja etsivät Jeesusta 
(Joh.6:24).”
Koska Jumalan Sana on pyhä ja ikuinen, niin vuorisaarnan ainutlaatuinen sanoma kohdistuu myös kaikkien aikojen uskoviin Jeesuksen seuraajiin – niin sinuun kuin minuunkin, niin pieniin kuin suuriinkin. Moni ihminen on lukenut Raamatusta vuorisaarnaa ja kuullut sen sanomaa. On kuitenkin niin, että ainoastaan Jeesukseen uskova, Hänen seuraajansa voi saada siitä itselleen rukiista hengen ravintoa, sisäistää sen sanomaa ja kokea se eläväksi omassa elämässään. Uskonnollisten ja maailman ihmisten virheellisten tulkintojen vuoksi vuorisaarnasta löytyvät ne kaikkein väärinymmärretyimmätkin Raamatun kohdat. On surullista, jos joku uskova ei koe Jeesuksen puhuvan vuorisaarnassa lainkaan suoraan hänelle.
Älä ota liikaa murhetta tästä kirjoituksestani, pieni ystäväni Kalamos. Jumala yksin tietää; kenties monetkin niistä, jotka nousivat kansanjoukon seassa vuorelle, saivat Jeesuksen puheen aikana piston sydämeensä ja alkoivat uskoa Jeesuksen sanoja aivan henkilökohtaisella tasolla. Niin heistä saattoi tulla uusia opetuslapsia, juuri niitä jotka haluavat kuunnella Jeesusta ja oppia Häneltä elämään armossa ja totuudessa. Mainitsit, että Jeesus opetti heitä niin kuin se, jolla valta on. Siinä vallassa Hän voi uudestisynnyttää Sanan kuulijoita.
[quote="Kalamos"]”Natanael-setä…minulla olisi yksi kysymys. Keille tarkkaan ottaen Jeesus opetti tuon Isä meidän -rukouksen? Tuon ns. vuorisaarnan jälkeen kerrotaan näin: ”Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa, sillä hän opetti heitä niin kuin se, jolla valta on, eikä niin kuin heidän kirjanoppineensa.”[/quote]
Hei pieni poika, Kalamos ja kiitos kysymyksestäsi.
Jumalan Sana tuo selvästi esille, kenelle Jeesus alun alkaen puhui. Opetuslapset tulivat hänen tykönsä ja Jeesus opetti heitä. Ensisijainen kohderyhmä saarnan alkuperäisessä tilanteessa oli siis Jeesuksen opetuslapset. Näin Raamattu sanoo: :bible3: [i]”Kun hän näki kansanjoukot, nousi hän vuorelle; ja kun hän oli istuutunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä. Niin hän avasi suunsa ja opetti heitä ja sanoi:” :bible3: [/i](Matt.5:1-2)
Koska olet innostunut Jeesuksesta, tajuat varmaan, millainen väkimäärä kuhisi silloin, kun Jeesus puhui ja toimi maan päällä. Ajoittain kansaa suorastaan vyöryi paikalle. Kerran Jeesus halusi vetäytyä opetuslapsineen yksinäisyyteen levähtämään, mutta heti kun tieto tästä levisi, niin paljon kansaa taivalsi jalkaisin vaivojaan säästämättä Jeesuksen luokse. Kun kansa vihdoin saavutti Jeesuksen, Jeesus alkoi opettaa kaikkia paikalle saapuneita. Kaikki paikalle saapuneet saivat siis kuulla opetusta.
:bible: [quote="Markus (Mark.6:31-34)"]”Niin hän sanoi heille: [color=#804000]"Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän." [/color]Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään. Ja he lähtivät venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen. Ja he näkivät heidän lähtevän, ja monet saivat siitä tiedon ja riensivät sinne jalkaisin kaikista kaupungeista ja saapuivat ennen heitä. Ja astuessaan maihin hän näki paljon kansaa, ja hänen kävi heitä sääliksi, koska he olivat niin kuin lampaat, joilla ei ole paimenta, ja hän rupesi opettamaan heille moninaisia.”[/quote]
Nähdäkseni tällaisesta tilanteessa on kysymys myös vuorisaarnan kohdalla. Jeesuksen luokse menivät ensiksi pienempi joukko Hänen opetuslapsiaan, mutta tämän äkättyään suuri kansanjoukko lähti myös tarpomaan vuoren rinnettä pitkin kohdatakseen ja voidakseen kuunnella Jeesusta. Saarnan alussa paikalla olivat vain opetuslapset, mutta loppuvaiheessa jo suuri kansanjoukko. Tällaista tapahtui toistuvasti. Jeesus vetäytyi autioon paikkaan, mutta kansa etsi Hänet ja jopa pidätteli Jeesusta lähtemästä pois. :bible3: [i]”Ja päivän tultua hän lähti pois ja meni autioon paikkaan; mutta kansa etsi häntä, ja saavuttuaan hänen luokseen he pidättelivät häntä lähtemästä heidän luotansa” :bible3: [/i](Luuk.4:42).
Kuvittelepa tilannetta, että kotiisi tulisi vieraita, jotka puhuisivat vanhemmillesi yhteisestä hankkeesta kesämökin korjaamiseksi. Sinäkin voisit astella olohuoneeseen kuuntelemaan juttelua, vaikka vanhempasi kohdistaisivat sanansa varsinaisesti vierailleen. Voisit saada samalla hieman oppia rakentamisesta ja kenties saisit jopa osallistua mökin peruskorjaukseen naulaamalla lautoja ja antamalla isommille työkaluja. Olemalla kuulolla ja innostunut, voisit päästä sisäpiireihin isompiesi joukkoon! Olet niin terävä-älyinen poika, että varmaan hoksaat antamani vertauksen.
Koko vuorisaarnan ja siihen kuuluvan Isä meidän –rukouksen Jeesus opetti omille seuraajilleen, opetuslapsille. Vain Jeesuksen omille Jumala on Isä – ”Isä meidän” -rukous. Kohderyhmä käy toistuvasti esille myös Jeesuksen puhuessa. Vain Jeesukseen uskoville kuuluvat tällaiset sanat: [color=#804000]”Te olette maan suola[/color]”, [color=#804000]”te olette maailman valkeus”[/color] ja [color=#804000]”niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa”.
[/color]
Olen tullut siis siihen tulokseen, että kansa havaitsi, että Jeesus ja hänen opetuslapsensa olivat kadonneet jonnekin. Kun he äkkäsivät, että Jeesus opetuslapsineen oli noussut vuorelle, lähtivät he vaivalloiselle taipaleelle kohti vuoren huippua. Samankaltainen tilanne – jälleen kerran - tapahtui myös Kenesaretin järven rannalla, jossa kansa souti veneillä Kapernaumiin löytääkseen Jeesuksen. :bible3: [i]”Kun siis kansa näki, ettei Jeesus ollut siellä eivätkä hänen opetuslapsensa, astuivat hekin venheisiin ja menivät Kapernaumiin ja etsivät Jeesusta [/i] :bible3: (Joh.6:24).”