Minä olen vakuuttunut siitä, että maa on pallomainen.
Raamattu ei minun ymmärtääkseni missään kohden sano,
että Maa - siis planeetta - olisi littana.
Lisäksi olen jo tuonut esiin sen periaatteen,
millä Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle on annettu.
Kaikkea katsotaan maan keskipisteestä eli Jerusalemista käsin.
Kun sitten nostamme katseemme taivaalle,
niin se täältä maan pinnalta katsottuna näyttää todellakin
sellaiselta kuin Jobin kirjassa sitä kuvataan:
kaartuva valettu kuvastin.
Tuo kuvastin vaan liikkuu yön aikana,
kuten voi ihan ihmissilmin todeta.
Eli jokin pyörii.
Ja kun kiintopisteenä pidetään Jerusalemia,
niin on todellakin aivan oikein sanoa,
että aurinko nousee ja laskee.
Maan pyöreys on aika helppo tarkistaa siten,
että soittaa vaikka jollekin sukulaiselleen
Australiaan tai vaikkapa Uuteen-Seelantiin
keskellä päivää ja kysyy,
valaiseeko aurinko siellä juuri sillä hetkellä.
Seuraavissa kohdissa puhutaan yhdestä ja samasta hetkestä (tunti).
Käy ilmi, että osa ihmisistä on tuona hetkenä päivän puolella
ja toiset yön puolella.
Matteus (24:40-44) kirjoitti:Silloin on kaksi miestä pellolla;
toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
Mutta se tietäkää:
jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee,
totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.
Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä,
jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
Luukas (17:34-35) kirjoitti:Minä sanon teille:
sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella;
toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
Kaksi naista jauhaa yhdessä;
toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään.
Minä olen vakuuttunut siitä, että maa on pallomainen.
Raamattu ei minun ymmärtääkseni missään kohden sano,
että Maa - siis planeetta - olisi littana.
Lisäksi olen jo tuonut esiin sen periaatteen,
millä Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle on annettu.
Kaikkea katsotaan maan keskipisteestä eli Jerusalemista käsin.
Kun sitten nostamme katseemme taivaalle,
niin se täältä maan pinnalta katsottuna näyttää todellakin
sellaiselta kuin Jobin kirjassa sitä kuvataan:
kaartuva valettu kuvastin.
Tuo kuvastin vaan liikkuu yön aikana,
kuten voi ihan ihmissilmin todeta.
Eli jokin pyörii.
Ja kun kiintopisteenä pidetään Jerusalemia,
niin on todellakin aivan oikein sanoa,
että aurinko nousee ja laskee.
Maan pyöreys on aika helppo tarkistaa siten,
että soittaa vaikka jollekin sukulaiselleen
Australiaan tai vaikkapa Uuteen-Seelantiin
keskellä päivää ja kysyy,
valaiseeko aurinko siellä juuri sillä hetkellä.
Seuraavissa kohdissa puhutaan yhdestä ja samasta hetkestä (tunti).
Käy ilmi, että osa ihmisistä on tuona hetkenä päivän puolella
ja toiset yön puolella.
:bible: [quote="Matteus (24:40-44)"][color=#804000]Silloin on kaksi miestä pellolla;
toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
Mutta se tietäkää:
jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee,
totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.
Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä,
jona ette luule, Ihmisen Poika tulee. [/color][/quote]
:bible: [quote="Luukas (17:34-35)"][color=#804000]Minä sanon teille:
sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella;
toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
Kaksi naista jauhaa yhdessä;
toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään.[/color] [/quote]