Kirjoittaja kalamos » 30.12.2018 09:46
Insinööri näki ihan tavallisilla silmillään,
että nestettä vuosi kolmesta kohdasta.
Ja insinöörinä hän tiesi,
että kun nesteen pinnan korkeus säiliössä vuodon tähden laskee,
niin myös paine samalla vähenee vuotokohdissa ajan myötä.
Yritin tämän blogini avauksella lähestyä sitä tosiasiaa,
että aivan samoin kuin tiedämme
nestevuodon nopeuden vähenevän ajan myötä noissa vuotokohdissa,
tiedämme radioaktiivisuuden vähenevän ajan myötä.
Nestettä valuu siis erilaisilla vähenevillä paineilla,
ja niin nuo kolme eri vuotokohtaa näyttäisivät osoittavan
yksiselitteisesti yhtä määrättyä alkupistettä aikajanassa,
jolloin säiliö on ollut täynnä.
Vastaavasti näyttää eri puoliintumisaikojen
omaavien radioaktiivisten aineiden osoittama
alkupiste aikajanalla luotettavana iänmäärityksenä.
Vastaavasti kuin säiliössä havaittiin vuotokohtia,
on Maassa havaittu jotain vastaavaa.
Esimerkiksi radioaktiivinen uraani
tekee katoamistempun muuttumalla pikkuhiljaa lyijyksi.
Kun puolet lähtöaineesta on muuttunut toiseksi,
on kulunut aika,
jota nimitetään puoliintumisajaksi.
Maassa on siis eri aineita,
jotka hajoavat eri nopeuksilla.
Samoinkuin nestesäiliössä oli vuotokohtia,
joista virtasi nestettä eri nopeuksilla.
Ja samoinkuin insinööri laski,
milloin säiliö on ollut täynnä,
ovat jotkut innoissaan laskeneet,
milloin 'Maa on ollut täysi'
eli ajankohdan,
jolloin lähtöaineissa ei olisi vielä tapahtunut hajoamista.