Kirjoittaja kalamos » 18.11.2021 19:34
Katsotaanpa noita
hevosia niin Sakarjan kirjasta
kuin Ilmestyskirjasta.
Sakarja näki neljät vaunut,
joiden edessä oli hevosia.
Yhden vaunun edessä aina
samanvärisiä.
Sakarja (6:5-8) kirjoitti:
Enkeli vastasi ja sanoi minulle:
"Ne ovat neljä taivaan tuulta,
jotka lähtevät liikkeelle
seisottuansa kaiken maan Herran edessä.
Ne,
joitten edessä on mustat hevoset,
lähtevät pohjoiseen maahan,
ja valkeat lähtevät niiden jäljessä.
Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan.
Ne väkevät lähtevät,
ja menevät halusta,
kuljeksimaan maata."
Ja hän sanoi:
"Menkää, kuljeksikaa maata".
Ja ne kuljeksivat maata.
Sitten hän huusi minut
ja sanoi minulle näin:
"Katso,
ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan,
saattavat minun Henkeni lepäämään
pohjoisessa maassa".
Johannes sen sijaan näkee
neljä ratsastajaa.
Kukin ratsastaa
eri värisellä hevosella.
Sitä mukaa kuin Jeesus avaa
kirjakäärön seitsemästä sinetistä
neljä ensimmäistä,
saa kukin ratsukko vuorollaan
käskyn tulla/lähteä.
Johannes (Ilm 6:1-8) kirjoitti:Ja minä näin,
kuinka Karitsa avasi yhden
niistä seitsemästä sinetistä,
ja kuulin yhden
niistä neljästä olennosta
sanovan niinkuin ukkosen äänellä: "Tule!" Ja minä näin,
ja katso:
valkea hevonen;
ja sen selässä istuvalla oli jousi,
ja hänelle annettiin seppele,
ja hän lähti voittajana ja voittamaan.
Ja kun Karitsa avasi toisen sinetin,
kuulin minä toisen olennon sanovan: "Tule!" Niin lähti toinen hevonen,
tulipunainen,
ja sen selässä istuvalle
annettiin valta
ottaa pois rauha maasta,
että ihmiset surmaisivat toisiaan;
ja hänelle annettiin suuri miekka.
Ja kun Karitsa avasi kolmannen sinetin,
kuulin minä kolmannen olennon sanovan: "Tule!" Ja minä näin,
ja katso:
musta hevonen;
ja sen selässä istuvalla oli kädessään vaaka.
Ja minä kuulin ikäänkuin äänen
niiden neljän olennon keskeltä sanovan:
"Koiniks-mitta nisuja yhden denarin,
ja kolme koiniksia ohria yhden denarin!
Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä."
Ja kun Karitsa avasi neljännen sinetin,
kuulin minä neljännen olennon äänen sanovan: "Tule!" Ja minä näin,
ja katso:
hallava hevonen;
ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema,
ja Tuonela seurasi hänen mukanaan,
ja heidän valtaansa annettiin
neljäs osa maata,
annettiin valta tappaa
miekalla ja
nälällä ja
rutolla ja
maan petojen kautta.
Ilmestyskirjan
hallava eli kellanvihreä
ratsukko
tuo mukanaan ruton.
Alkutekstissä oleva ilmaisu
on mielestäni paremmin
tuotu esiin Vanhassa Bibliassa.
Biblia 1776Johannes (Ilm 6:8) kirjoitti:
Ja minä näin,
ja katso,
hiirenkarvainen orhi,
ja joka sen päällä istui,
sen nimi oli kuolema;
ja helvetti noudatti häntä.
Ja hänelle annettiin voima tappaa
neljättä osaa maan päältä
miekalla
ja nälällä,
ja surmalla
ja pedoilla maan päällä.
Tunnemme esimerkiksi
ruttoepidemian nimellä musta surma.
Kirjaimellisesti kääntäen
Johannes kirjoittaa:
kirj
tappaa
miekalla
ja nälällä
ja kuolemalla
ja toimesta petojen maan
Tuossa voisi nähdä
yhteyttä tämän päivän pandemiaan,
jossa
kuoleman/surman
aiheuttajana on
virus (peto).
Covid 19 viruksen jälkeen
pelätään nyt tuhkarokon
aiheuttaman viruksen tuloa
valloittamaan maailmaa.
Minä en kuitenkaan näe
näillä viruksilla
suoraa yhteyttä
Ilmestyskirjan lukuun 13,
jossa nousee kaksi petoa,
ensimmäinen merestä
ja toinen maasta,
jonka jälkeen vasta
tulee ajankohtaiseksi
pedonmerkin ottaminen
otsaan tai oikeaan käteen.
En myöskään ymmärrä
Ilmestyskirjan sanomaa niin,
että olisimme vielä edes
siinä vaiheessa,
jossa kirjakäärön sinettejä avataan.
Tuo kaikki tapahtuu vasta
tämän jälkeen, mikä nyt on
eli seurakuntakauden jälkeen.
Ja sitä me katselemme
Ilmestyskirjan sivuilla
Jumalan taivaista käsin,
jonne Johannes temmattiin.
Ilmestyskirjan teksti
siis puhuu
minun mielestäni selvästi
ainakin lopputäyttymyksen osalta
tulevasta tapahtumasarjasta,
kun sen sijaan
Sakarjan kirjan tapahtumilla
on jo täyttymys,
joskin varmaan silläkin
myös lopputäyttymys,
jossa neljä taivaan tuulta
vielä puhaltavat.
Katsotaanpa noita
hevosia niin Sakarjan kirjasta
kuin Ilmestyskirjasta.
Sakarja näki neljät vaunut,
joiden edessä oli hevosia.
Yhden vaunun edessä aina
samanvärisiä.
:bible: [quote="Sakarja (6:5-8)"]
[color=#004000]Enkeli vastasi ja sanoi minulle: [/color]
[color=#804000]"Ne ovat neljä taivaan tuulta,
jotka lähtevät liikkeelle
seisottuansa kaiken maan Herran edessä.
Ne,
joitten edessä on mustat hevoset,
lähtevät pohjoiseen maahan,
ja valkeat lähtevät niiden jäljessä.
Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan.
Ne väkevät lähtevät,
ja menevät halusta,
kuljeksimaan maata." [/color]
[color=#004000]Ja hän sanoi: [/color]
[color=#804000]"Menkää, kuljeksikaa maata". [/color]
[color=#004000]Ja ne kuljeksivat maata.
Sitten hän huusi minut
ja sanoi minulle näin: [/color]
[color=#804000]"Katso,
ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan,
saattavat minun Henkeni lepäämään
pohjoisessa maassa".[/color] [/quote]
Johannes sen sijaan näkee
neljä ratsastajaa.
Kukin ratsastaa
eri värisellä hevosella.
Sitä mukaa kuin Jeesus avaa
kirjakäärön seitsemästä sinetistä
neljä ensimmäistä,
saa kukin ratsukko vuorollaan
käskyn tulla/lähteä.
:bible: [quote="Johannes (Ilm 6:1-8)"]
[color=#004000]Ja minä näin,
kuinka Karitsa avasi yhden
niistä seitsemästä sinetistä,
ja kuulin yhden
niistä neljästä olennosta
sanovan niinkuin ukkosen äänellä: [/color]
[color=#804000]"Tule!"[/color]
[list][color=#004000]Ja minä näin,
ja katso:
valkea hevonen;
ja sen selässä istuvalla oli jousi,
ja hänelle annettiin seppele,
ja hän lähti voittajana ja voittamaan.[/color] [/list]
[color=#004000]Ja kun Karitsa avasi toisen sinetin,
kuulin minä toisen olennon sanovan: [/color]
[color=#804000]"Tule!" [/color]
[list][color=#004000]Niin lähti toinen hevonen,
tulipunainen,
ja sen selässä istuvalle
annettiin valta
ottaa pois rauha maasta,
että ihmiset surmaisivat toisiaan;
ja hänelle annettiin suuri miekka. [/color][/list]
[color=#004000]Ja kun Karitsa avasi kolmannen sinetin,
kuulin minä kolmannen olennon sanovan: [/color]
[color=#804000]"Tule!" [/color]
[list][color=#004000]Ja minä näin,
ja katso:
musta hevonen;
ja sen selässä istuvalla oli kädessään vaaka.
Ja minä kuulin ikäänkuin äänen
niiden neljän olennon keskeltä sanovan: [/color]
[color=#804000]"Koiniks-mitta nisuja yhden denarin,
ja kolme koiniksia ohria yhden denarin!
Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä." [/color][/list]
[color=#004000]Ja kun Karitsa avasi neljännen sinetin,
kuulin minä neljännen olennon äänen sanovan: [/color]
[color=#804000]"Tule!" [/color]
[list][color=#004000]Ja minä näin,
ja katso:
hallava hevonen;
ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema,
ja Tuonela seurasi hänen mukanaan,
ja heidän valtaansa annettiin
neljäs osa maata,
annettiin valta tappaa
miekalla ja
nälällä ja
rutolla ja
maan petojen kautta.[/color][/list] [/quote]
Ilmestyskirjan
hallava eli kellanvihreä
ratsukko
tuo mukanaan ruton.
Alkutekstissä oleva ilmaisu
on mielestäni paremmin
tuotu esiin Vanhassa Bibliassa.
:bible: [size=85]Biblia 1776[/size][quote="Johannes (Ilm 6:8)"]
[color=#004000]Ja minä näin,
ja katso,
hiirenkarvainen orhi,
ja joka sen päällä istui,
sen nimi oli kuolema;
ja helvetti noudatti häntä.
Ja hänelle annettiin voima tappaa
neljättä osaa maan päältä
miekalla
ja nälällä,
ja [b]surmalla[/b]
ja pedoilla maan päällä.[/color] [/quote]
Tunnemme esimerkiksi
ruttoepidemian nimellä musta surma.
Kirjaimellisesti kääntäen
Johannes kirjoittaa:
:bible: [size=85]kirj[/size][quote]
[color=#004000]tappaa
miekalla
ja nälällä
ja kuolemalla
ja toimesta petojen maan[/color][/quote]
Tuossa voisi nähdä
yhteyttä tämän päivän pandemiaan,
jossa
kuoleman/surman
aiheuttajana on
virus (peto).
Covid 19 viruksen jälkeen
pelätään nyt tuhkarokon
aiheuttaman viruksen tuloa
valloittamaan maailmaa.
Minä en kuitenkaan näe
näillä viruksilla
suoraa yhteyttä
Ilmestyskirjan lukuun 13,
jossa nousee kaksi petoa,
ensimmäinen merestä
ja toinen maasta,
jonka jälkeen vasta
tulee ajankohtaiseksi
pedonmerkin ottaminen
otsaan tai oikeaan käteen.
En myöskään ymmärrä
Ilmestyskirjan sanomaa niin,
että olisimme vielä edes
siinä vaiheessa,
jossa kirjakäärön sinettejä avataan.
Tuo kaikki tapahtuu vasta
tämän jälkeen, mikä nyt on
eli seurakuntakauden jälkeen.
Ja sitä me katselemme
Ilmestyskirjan sivuilla
Jumalan taivaista käsin,
jonne Johannes temmattiin.
Ilmestyskirjan teksti
siis puhuu
minun mielestäni selvästi
ainakin lopputäyttymyksen osalta
tulevasta tapahtumasarjasta,
kun sen sijaan
Sakarjan kirjan tapahtumilla
on jo täyttymys,
joskin varmaan silläkin
myös lopputäyttymys,
jossa neljä taivaan tuulta
vielä puhaltavat.