Jokainen ihminen on joutunut elämässään
tekemään valinnan pimeyden ja Valkeuden välillä.
Nekin ihmiset,
jotka eivät koskaan ole kuulleet Jeesuksesta.
Ja on ihmisiä,
jotka ehkä jotain ovat kuulleet niistä,
jotka kantavat kristityn nimeä.
Ja se mitä he ovat kuulleet, voi olla hirveätä.
Aika vaikeaa on esimerkiksi holokaustin
kokeneen kansan uskoa ristin sanomaan.
Uskoa, että risti olisi symboli
Israelin kansalle luvatulle Messiaalle.
Jumala tulee tuomitsemaan jokaisen ihmisen vanhurskaasti.
Mutta joka tapauksessa meille on annettu tehtävä
viedä evankeliumi kaikkeen maailmaan
alkaen Jerusalemista.
Luukas (24:46-47) kirjoitti:Niin on kirjoitettu,
että Kristus oli kärsivä
ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi
on saarnattava hänen nimessänsä
kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.