Rauhankulkija kirjoitti:”Mutta Raamattu ei anna lisää tietoa Tiituksesta, esim….. Kysyn mielenkiinnolla, kuinka nykyään tilanne on? Siis Timoteus ja Tiitus oli vain kaksi henkilöä, joita Paavali lähetti ja kehotti tekemään nämä vastuulliset tehtävät?”
Jokainen kysyjä on vastauksen arvoinen - koska kukaan ei ole vastannut Rauhankulkijan moniin kysymyksiin, niin otan haasteen vastaan. Vastaan jokaiseen Rauhankulkijan esittämään kysymykseen parhaan ymmärrykseni mukaan.
1. ”Kuka Tiitus oikeastaan oli?”Tiitus oli yksi varhaisseurakunnan johtajista, Paavalin – ja myös Barnabaan - luotettava työtoveri ja uskollinen Herran palvelija. Tiitus oli ns. pakanakristitty (ei-juutalainen) ja elävä esimerkki siitä, että ympärileikkausta ei tarvita, koska kaikki pelastuvat yksin armosta, yksin uskosta Jeesukseen. Paavalin suuri luottamus Tiitukseen näkyy siinä, että hän antoi Tiitukselle tärkeän ja vastuullisen hallinnollisen tehtävän. Tehtävä oli hyvin suuri, sillä Paavali nimitti hänet johtamaan seurakuntatöitä Korintissa, Kreetalla ja Dalmatiassa (Dalmatian alue tunnetaan nykyään Serbiana ja Montenegrona).
Paavali (Tiitus 1:5) kirjoitti: ”Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niin kuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat.”
Viimeisin maininta Tiituksesta osoittaa, että hän oli Paavalin rinnalla Paavalin ollessa Roomassa vankilassa elämänsä viimeisinä aikoina. Koskettavaa on lukea, kuinka Paavali joutuu näkemään työtoverina olleen Deemaksen luisumisen maailmaan - mutta oli sentään Tiitus, niitä harvoja ystäviä, joihin Paavali saattoi luottaa! Työ kansojen evankelioimiseksi jatkui. Luottavaisesti Paavali saattoi saatella Tiituksen Dalmatiaan.
Paavali (2.Tim.4:10) kirjoitti:”Sillä tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena jätti minut Deemas ja matkusti Tessalonikaan, Kreskes meni Galatiaan ja Tiitus Dalmatiaan.”
Juutalaiskristittyjen oli vaikea uskoa armoon Jeesuksessa Kristuksessa, joten he vaativat pakanakristittyjenkin pitävän yhä kiinni Mooseksen laista sekä sen vaatimuksesta tulla ympärileikatuiksi. Paavali vastusti tätä tarmokkaasti ja Tiitus oli hyvässä asemassa saadessaan sisäistää armon Paavalin läheisenä ystävänä. Vaatimusten edessä Paavali kieltäytyi ympärileikkauttamasta Tiitusta.
Paavali (Gal.2:3) kirjoitti:”Mutta ei edes seuralaistani Tiitusta, joka oli kreikkalainen, pakotettu ympärileikkauttamaan itseänsä."
Tämä aihe nousi kuumana pintaan Syyrian Antiokiassa. Aihetta käsiteltiin sittemmin Jerusalemien neuvostossa, jolloin Tiituskin oli läsnä. Jälleen kerran taistelussa puhtaan evankeliumin puolesta Paavalin rinnalla oli ystävä, Tiitus.
2.
”Millainen kristitty hän oli?”Tiitus oli aivan suurenmoinen (inhimillisesti ajatellen) kristitty. Hän oli oivaltava uskova, jolla oli kykyä käsitellä armon sisäistämiseen liittyviä ongelmia. Paavali saattoi antaa hänelle erittäin suuren monien seurakuntien hallinnointi- ja opetustehtävän. Tiitus oli hyvin innostunut ja lähimmäisiään rakastava ihminen. Kuunnelkaa, kuinka ihanasti Paavali kirjoittaa Tiituksen antautumisesta evankeliumin työlle!
Paavali (2.Kor.8:16-17) kirjoitti:”Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa Tiituksen sydämeen saman innon teidän hyväksenne! Sillä hän otti varteen minun kehotukseni, innostuipa niinkin, että lähtee omasta halustaan teidän tykönne.”
3.
”Oliko hän perheellinen kristitty?” Raamattu ei sano edes viitteellisesti tästä asiasta mitään, joten emme voi antaa siihen Jumalan Sanan arvovaltaa kantavaa vastausta. Aivan ensimmäisten vuosisatojen varhaisseurakunnasta on kuitenkin olemassa aika paljon ns. perimätietoa – mm. Jeesuksen opetuslasten marttyyrikuolemista (vain Johannes kuoli vanhuuteen). Perimätiedon mukaan Tiitus kuoli 93-vuotiaana elettyään koko ikänsä naimattomana. Koska jotkut ovat lukeneet mielenkiinnosta myös ns. apokryyfisiä kirjoja, niin mainitsen, että niiden joukossa on myös Tiituksen kirje. Siinä ylistetään naimattomuutta. Se tunnetaan kuitenkin vain 700-luvulla tehtynä latinankielisenä käsikirjoituksena. Apokryyfisillä kirjoilla ei ole Jumalan Sanan ehdotonta arvovaltaa.
4.
”Mikä virka hänellä oli - toimiiko vielä samalla tavalla, kuin Paavalin aikana?”Kuten aikaisemmista vastauksistani on jo tullut selville, niin Tiituksen tehtävänä oli hallinnoida ja opettaa monia seurakuntia. Mitään täsmällistä virkanimitystä Raamattu ei käytä, mutta tehtäväkuvasta näemme, että Tiituksen tehtävä vastaa sitä tehtävää, jonka hoitajaa nykyään monissa seurakuntayhteyksissä kutsutaan piispaksi. Samanlainen työnkuva on siis edelleen laajalti voimassa.
5.
”Ja koska Paavali oli silloin vankilassa tai siis asui vankina vuokra-asunnossa, jonka hän itse maksoi omalla rahalla, siksi lähetti heidät hoitamaan nämä vastuulliset tehtävät?”Juurikin noin – seurakuntahistorian alkuaikoina uskovia tuli koko ajan lisää ja uusia seurakuntia perustettiin. Vaikka Paavali olisi ollut vapaudessa, niin työmäärä kasvoi niin nopeasti, että uusia henkilöitä tarvittiin koko ajan lisää tärkeisiin vastuutehtäviin. Mainitsemasi Timoteus ja Tiitus olivat Paavalin läheisimmät ja tärkeimmät työtoverit.
[quote="Rauhankulkija"][i]”Mutta Raamattu ei anna lisää tietoa Tiituksesta, esim….. Kysyn mielenkiinnolla, kuinka nykyään tilanne on? Siis Timoteus ja Tiitus oli vain kaksi henkilöä, joita Paavali lähetti ja kehotti tekemään nämä vastuulliset tehtävät?” [/i][/quote]
Jokainen kysyjä on vastauksen arvoinen - koska kukaan ei ole vastannut Rauhankulkijan moniin kysymyksiin, niin otan haasteen vastaan. Vastaan jokaiseen Rauhankulkijan esittämään kysymykseen parhaan ymmärrykseni mukaan.
[b]1. ”Kuka Tiitus oikeastaan oli?”[/b]
Tiitus oli yksi varhaisseurakunnan johtajista, Paavalin – ja myös Barnabaan - luotettava työtoveri ja uskollinen Herran palvelija. Tiitus oli ns. pakanakristitty (ei-juutalainen) ja elävä esimerkki siitä, että ympärileikkausta ei tarvita, koska kaikki pelastuvat yksin armosta, yksin uskosta Jeesukseen. Paavalin suuri luottamus Tiitukseen näkyy siinä, että hän antoi Tiitukselle tärkeän ja vastuullisen hallinnollisen tehtävän. Tehtävä oli hyvin suuri, sillä Paavali nimitti hänet johtamaan seurakuntatöitä Korintissa, Kreetalla ja Dalmatiassa (Dalmatian alue tunnetaan nykyään Serbiana ja Montenegrona).
:bible: [quote="Paavali (Tiitus 1:5)"] ”Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niin kuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat.”[/quote]
Viimeisin maininta Tiituksesta osoittaa, että hän oli Paavalin rinnalla Paavalin ollessa Roomassa vankilassa elämänsä viimeisinä aikoina. Koskettavaa on lukea, kuinka Paavali joutuu näkemään työtoverina olleen Deemaksen luisumisen maailmaan - mutta oli sentään Tiitus, niitä harvoja ystäviä, joihin Paavali saattoi luottaa! Työ kansojen evankelioimiseksi jatkui. Luottavaisesti Paavali saattoi saatella Tiituksen Dalmatiaan.
:bible: [quote="Paavali (2.Tim.4:10)"]”Sillä tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena jätti minut Deemas ja matkusti Tessalonikaan, Kreskes meni Galatiaan ja Tiitus Dalmatiaan.”
[/quote]
Juutalaiskristittyjen oli vaikea uskoa armoon Jeesuksessa Kristuksessa, joten he vaativat pakanakristittyjenkin pitävän yhä kiinni Mooseksen laista sekä sen vaatimuksesta tulla ympärileikatuiksi. Paavali vastusti tätä tarmokkaasti ja Tiitus oli hyvässä asemassa saadessaan sisäistää armon Paavalin läheisenä ystävänä. Vaatimusten edessä Paavali kieltäytyi ympärileikkauttamasta Tiitusta.
:bible: [quote="Paavali (Gal.2:3)"]”Mutta ei edes seuralaistani Tiitusta, joka oli kreikkalainen, pakotettu ympärileikkauttamaan itseänsä."[/quote]
Tämä aihe nousi kuumana pintaan Syyrian Antiokiassa. Aihetta käsiteltiin sittemmin Jerusalemien neuvostossa, jolloin Tiituskin oli läsnä. Jälleen kerran taistelussa puhtaan evankeliumin puolesta Paavalin rinnalla oli ystävä, Tiitus.
2. [b]”Millainen kristitty hän oli?”[/b]
Tiitus oli aivan suurenmoinen (inhimillisesti ajatellen) kristitty. Hän oli oivaltava uskova, jolla oli kykyä käsitellä armon sisäistämiseen liittyviä ongelmia. Paavali saattoi antaa hänelle erittäin suuren monien seurakuntien hallinnointi- ja opetustehtävän. Tiitus oli hyvin innostunut ja lähimmäisiään rakastava ihminen. Kuunnelkaa, kuinka ihanasti Paavali kirjoittaa Tiituksen antautumisesta evankeliumin työlle!
:bible: [quote="Paavali (2.Kor.8:16-17)"]”Mutta kiitos Jumalalle, joka antaa [b]Tiituksen sydämeen saman innon teidän hyväksenne! [/b]Sillä hän otti varteen minun kehotukseni, innostuipa niinkin, että [b]lähtee omasta halustaan teidän tykönne[/b].”[/quote]
3.[b]”Oliko hän perheellinen kristitty?” [/b]
Raamattu ei sano edes viitteellisesti tästä asiasta mitään, joten emme voi antaa siihen Jumalan Sanan arvovaltaa kantavaa vastausta. Aivan ensimmäisten vuosisatojen varhaisseurakunnasta on kuitenkin olemassa aika paljon ns. perimätietoa – mm. Jeesuksen opetuslasten marttyyrikuolemista (vain Johannes kuoli vanhuuteen). Perimätiedon mukaan Tiitus kuoli 93-vuotiaana elettyään koko ikänsä naimattomana. Koska jotkut ovat lukeneet mielenkiinnosta myös ns. apokryyfisiä kirjoja, niin mainitsen, että niiden joukossa on myös Tiituksen kirje. Siinä ylistetään naimattomuutta. Se tunnetaan kuitenkin vain 700-luvulla tehtynä latinankielisenä käsikirjoituksena. Apokryyfisillä kirjoilla ei ole Jumalan Sanan ehdotonta arvovaltaa.
4. [b]”Mikä virka hänellä oli - toimiiko vielä samalla tavalla, kuin Paavalin aikana?”[/b]
Kuten aikaisemmista vastauksistani on jo tullut selville, niin Tiituksen tehtävänä oli hallinnoida ja opettaa monia seurakuntia. Mitään täsmällistä virkanimitystä Raamattu ei käytä, mutta tehtäväkuvasta näemme, että Tiituksen tehtävä vastaa sitä tehtävää, jonka hoitajaa nykyään monissa seurakuntayhteyksissä kutsutaan piispaksi. Samanlainen työnkuva on siis edelleen laajalti voimassa.
5. [b]”Ja koska Paavali oli silloin vankilassa tai siis asui vankina vuokra-asunnossa, jonka hän itse maksoi omalla rahalla, siksi lähetti heidät hoitamaan nämä vastuulliset tehtävät?”[/b]
Juurikin noin – seurakuntahistorian alkuaikoina uskovia tuli koko ajan lisää ja uusia seurakuntia perustettiin. Vaikka Paavali olisi ollut vapaudessa, niin työmäärä kasvoi niin nopeasti, että uusia henkilöitä tarvittiin koko ajan lisää tärkeisiin vastuutehtäviin. Mainitsemasi Timoteus ja Tiitus olivat Paavalin läheisimmät ja tärkeimmät työtoverit.