Raamattu on Jumalan omasivu

Usein lainattu raamatunjae 'älä koske Jumalan voideltuun' muistuu mieleeni, kun olen tekemisissä uskovien sisarten ja veljien kanssa.

Tahdon antaa itsekullekin liikkumatilaa armoituksissaan ja aivoituksissaan ja pidättäytyä kärkkäistä huomioistani, joihin impulsiivinen minäni (lihani?) niin kovin mielellään tarttuisi. Tätä 'kuuntele loppuun asti-reagoi vasta sitten' -ohjettani joudun opettelemaan päivittäin myös työssäni.

Tämä on se koeteltu peruslähtökohta kohtaamisissa. Kun sitten kuvioon tulee kehottaminen, varoittaminen, profetian sana(nen) tai jotain muuta vastaavaa, voi joutua maalitauluksi tai muutoin arvostelluksi, vaikkei kyse ole henkilöstä, vaan asiasta, koski se sitten tätä aikaa tai tulevaa.

Erityisesti Emiliä haluan rohkaista kutsumuksessaan, joka joskus näyttää absurdille ja suorastaan tuhoon vievälle (sori), mutta siinä on yhtäaikaa vanhatestamentillistä ja uusitestamentillistä ilmestystä, joita yrität suomenkielellä tuoda esiin. Aivan kuin tarvitsisit oman kielen ilmaisuusi!

Itsestäni iloitsen siinä, kun sisikunnassani on saanut tapahtua irrottautumista, ikäänkuin jostakin verkosta!? Lopun aika ei tule niin, että 'katso, siellä se tulee', vaan se on kätkettynä siihen, missä jo olemme. Mutta niin on myös Jumalamme läsnä ja Hänen Sanansa on suussamme.

Sinun tässä päivässäsi Herran käsi on voimallinen ja Hänen apunsa todellinen. Kysy sitä, ja sinulla on oleva todistus Hänestä.

Jumalallakin on monia ilmaisutapoja.
Elihu sanoo Jobille näin:

:bible: [quote="Job (37:14)"][color=#004000]Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella;
sitä vain ei huomata. [/color][/quote]

Jobin vanhat ystävät lohduttivat tai oikeammin tuomitsivat väärin.
Elihu sanoi totuuden.

Pääasia on, että pysymme Totuudessa.
Vaikka ilmaisutapamme ovatkin erilaisia.
Kädet taputtavat. Jalat tömistävät. Jne.

Minun täytyy tunnustaa, että minä kadehdin niitä ilmaisutapoja,
joita Jumala on suonut ... aloitetaan nyt aloittajasta ... Witnessille.
Voi olla, että olen joskus ollut niin kateellinen,
että olen yrittänyt kirjoittaa yhtä nasevasti kuin Witness.
Ja sehän ei minulta onnistu. Minulle on annettu puukynä.
Jos minä haluan saada viestini perille, niin minun on käytettävä sitä.

Sitten minä joskus aivan tukahdun, kun luen Natanaelin tekstejä.
Ne ovat niin täydellisesti pakattuja,
että niihin ei mitään voi lisätä,
eikä niistä mitään voi ottaa pois.
Minä jään aina sanattomaksi niiden edessä.
Ja huomaan kuitenkin Natanaelin viesteistä,
että ei hänen ole niitä tarvinnut puristaa ulos.
Hänen kynästään vain lähtee tuollainen täydellinen pakattu tiedosto.
Tuo ilmaisutaito ja -tapa on yksinkertaisesti Jumalan lahja hänelle.

Magda-siskon ilmaisutapa on minulle myös ihmetyksen paikka.
Miksi minä en osaa sanoa suoraan sitä, mitä sydämelläni on.
Miksi minun täytyy vuodattaa kierrellen ja kaarrellen,
ja loppuviimeksi tulla kuitenkin väärin ymmärretyksi.

Talutettava. Jo nimimerkki ja avatar sen perässä kertoo kaiken.
Ja taas. Miksi minä en koskaan saa mitään ilmestystä Herralta.
Miksi minä en koskaan kuule yhtään korvin kuultavaa sanaa Herralta.
Tosin varhaisnuoruudessa kuulin muutaman kerran
oikein ääneen lempeän miesäänen kutsuvan minua etunimeltä.
Ei muuta. Vain etunimi.
Se oli vähän kuin oman isäni ääni, mutta ei ehkä kuitenkaan.
Joka tapauksessa noissa hetkissä isäni eikä kukaan muukaan ihminen ollut läsnä.

Jukka. Kuin isä tällä foorumilla. Turvallinen ja ojentavakin käsi.
Miksi minä olen arka ja pelokas.
Monesti minä pelkään tulla tänne itse perustamalleni foorumille.
No se pistää aina rukoilemaan pienen rukouksen.
Niin heiveröinen ruoko kun olen.

Kirjoittaja kirjoittaa vain rivin tai pari.
Ja sanoo enemmän kuin minä ylipitkillä viesteilläni.
Kunpa minäkin osaisin sanoa asian lyhyesti.
Mutta ei. Se ei ole minun armoitukseni.

Mitä vielä vuodattaisin.
Tuskin kukaan enää jaksaa edes lukea tätä viestiä loppuriveille saakka.
Joten voisin sanoa jo ihan mitä vaan.
Vilja ja monet muut, jotka eivät ole kirjoittaneet mitään pitkään aikaan.
Minulla on ikävä heitä kaikkia.
Toivottavasti minun ilmaisutapani ei ole karkottanut heitä foorumilta.

Yksi keskustelija on lähtenyt foorumilta. Se teki kovin kipeää.
Minä olin epäonnistunut.
Ei tällä foorumilla kenelläkään pitäisi olla paha ... olla.
Oliko ilmaisutavassani jokin väärin. Loukkasinko arkaa lintusta. En tiedä.

No, sokerina pohjalla olkoon Emil.
Mistä minä saisin kaiken tuon energian.

Väsyttää. Hyvää yötä.
:yawn:

Olen kyllä kokenut samaa, mutta en aina. Joskus tunnistan sen olevan itsestäni, joskus selkeästi ei itsestäni, ja kuin polte avata suu ja sanoa, kun ei voi vaieta ja kun ei tiedä edes oikein mitä sanoa, sitten sanat vain tulevat, kun tottelee.

Auktoriteetti ja apologia tulevat usein uskovan ilmaisussa esiin: kun puhutaan uskon varmuudella (vaikka olisikin heikko itsessään) ja kun puolustetaan sitä, mihin uskoo (vaikkei Jumalaa tarvinne puolustaa).

Jotenkin tuntuu, että joissakin ilmaisuissa aivan kuin Jumalan Henki vaikuttaisi niin varmuutta ja rohkeutta kuin lepoa ja hiljaisuutta.

Kerran eräässä hengellisessä tilaisuudessa ystävällinen ja hymyilevä julistaja vakavoitui saarnansa ajaksi ja lähes huusi. Joku kertoi jälkeenpäin, että ko. puhuja julisti Hengessä eikä siksi puhellut vain mukavia.

Aijaa, mutta kiitän.

Omasta ilmaisutavastani koen tarpeelliseksi sanoa, että ajoittain janoan elävää Jumalaa niin, että tahtoisin valita kaikista osuvimmat sanat palvoakseni ja korottaakseni Häntä. Silloin yksi (ainoa?) tosi sana on 'halleluja'.

Eilenhän se oli, kesken kotini imuroinnin, kun tuli suunnaton tarve riemuita! Sanoiksi ei kai riittäneet tuntemani, joten saatoin puhua jotakin vierasta ja uutta.

Niinikään lukijasta voi joskus tuntua, että lisään tai pois otan jotakin, kun Sanasta lainattua kohtaa tulkitsen, mutta enimmilläänkin kyse on jostakin samasta, kun pikkulapsi värittää kuviota, jossa on selkeät ääriviivat. Omannäköistähän siitä tulee.

Viimeksi tänä aamuna käydessäni työpaikalla havaitsin aulassa aivan nuukahtaneen suuren ruukkukasvin. Hain hälle sitten kaksi kannullista raikasta vettä kastelulokeroon, niin tulipa mieleeni Jeesuksen sanat viikunapuulle.. Ehkä Hän tuolloin itse antoi 'ensiapua', mutta ellei 'sitä otettu vastaan', tuomio osui kohti.

Tämä kosketti. Upeasti oivallettu ja näyrästi jäsennelty ja esitetty. Kiitos.

En sitten tiedä, onko tarpeellista keskustella tällaisesta ulkokohtaisesta asiasta kuin ilmaisu; ihmisinä kun emme ole toistemme kopioita, vaikka joskus tuntuu, että kristityt ovat toistensa - klooneja. Etenkin silloin, kun asioista ei ole omakohtaista kokemusta ja valittavaksi jää yleinen mielipide.

Jumala-kuva on parhaimmillaan yhtäaikaa Sana-perusteinen ja henkilökohtainen. Jos voit sanoa Jumalaa Isäksi, olet silloin Hänen (lapsensa). Mutta tällöinkaan ei voi ohittaa Jeesusta, joka antaa uskolle sen omakohtaisuuden - tien, totuuden ja elämän.

Ainakin minua pysähdyttää henkilökohtaiset todistukset ja niillä kohdin suodatan jonkin verran kaanaankieltä tai muita ilmauksia, joita ei aina tule avanneeksi 'suomeksi'. Mutta koska Sana taipuu kaikille kielille, löytyy myös uskolle omakohtaisen kokemuksen ilmauksia. Ja usein niiden kautta joku toinen tulee herätetyksi, vahvistetuksi tai jälleenlöydetyksi.

Tällä foorumilla on monenlaista henkilökohtaista 'tyyliä', ja jokaisen takana on ylhäältä kosketettu ihmispolo. 'Kuuntelen' niin mielelläni, mitä itsekullakin on kirjoitettavaa. Vaikken kaikkea ymmärrä, tulen kosketetuksi sisäisestä palosta ja tuesta, mutta ennenkaikkea ilmaisun omakohtaisuudesta.

Tiesithän, että olet yksi uskovan prototyypeistä, mutta silti ainoa?

Sanotaan, ettei ole kahta samanlaista lumihiutaletta. Vaikka niiden perusmuoto on symmetrinen, niin rakenteen muuttuessa monimuotoisemmaksi kahta täysin samanlaista lumihiutaletta ei ole löydetty, mutta jokin yhteinen piirre, esimerkiksi kulmien jaollisuus, yhdistää samoja muotoja. Kun Jumala näin pitää huolen lumihiutaleista, jotka maahan ehdittyään sulavat, kuinka paljoa ennemmin Sinusta, Hänen luomistyönsä kruunusta!