Aivan samoin en minäkään
juokse profetioiden perässä.
Tuo tilanne, josta kerroin,
oli minulle hyvin yllättävä.
Menin vain tuon vanhan rovastin
esirukoiltavaksi pitkän jonon viimeisenä
odottaen parantumisen ihmettä,
jotta minun ei tarvitsisi mennä leikkaukseen,
jollaisen jälkeen olin kerran
jo melkein väkisin kuollut.
Yllättävää oli,
että alttarilla rukoillessamme
tulikin profetia koskien
palvelustehtävääni.
Olisin paljon mieluummin kuullut sanoman,
joka olisi ilmoittanut minulle,
että minun ei tarvitse mennä tuohon leikkaukseen.
Mutta sitä ei tullut.
kaikki olivat jo poistuneet kirkosta,
kun vielä siellä oli tuo vanha rovasti
ja minä ja vaimoni
ja yksi täti, joka odotti,
että saisi sulkea kirkon ovet
- siis suntio.
Vielä tuossakin tilanteessa
minä halusin varmistaa tuolta
vanhalta rovastilta,
kun kerran jo oli Sana tullut,
että eikö Herralla todellakaan
ole muuta Sanaa,
jotta tietäisin, mitä tehdä.
Hän kallisti vielä päänsä
jotenkin taaksepäin
ja huokaili Jumalan puoleen.
Ja sitten sanoi,
että ei hän saa mitään Sanaa
tähän asiaan.
Mutta kullan arvoinen
oli tuo Sana,
joka minulle annettiin.
Ja tämä kaikki liittyy oikeastaan
tuohon Sanan kohtaan,
jota lainasit.
Paavali (2 Kor 1:20-22) kirjoitti:
Sillä niin monta
kuin Jumalan lupausta on,
kaikki ne ovat hänessä
"on";
sentähden tulee hänen kauttaan
myös niiden
"amen",
Jumalalle kunniaksi
meidän kauttamme.
Mutta se,
joka lujittaa meidät
yhdessä teidän kanssanne
Kristukseen
ja joka on voidellut meidät,
on Jumala,
joka myös on painanut
meihin sinettinsä
ja antanut Hengen vakuudeksi
meidän sydämiimme.
Minä sain lupauksen,
että minä saan kirjoittaa.
Se tietenkin merkitsi sitä,
että en minä ihan heti kuole.
Mutta suurempi ihme on se,
että minä kirjoitan.
Se vaatii aina uskoa.
Voisin miettiä pääni puhki,
että mitä minä kirjoittaisin.
Mutta ei se auta millään tavalla.
Täytyy vain nostaa purjeet ylös.
Ja sitten odottaa,
että Tuuli täyttää ne.
Ja kohta huomaan,
että taas tämä pursi liikkuu.
Tuuli huojuttaa ruokoa (kalamos)
ja tuo ruokokynä kirjoittaa taas.
Ja aina kun voitelu lopppuu,
niin silloin on aina aika lopettaa
kirjoittaminen.
Niin helposti tulee vaan kirjoitettua,
kun alkuun on kerran päässyt.
Ja silloin voi käydä
niinkuin profetian lahjan
omaavillekin voi käydä,
että Sanoman alku on voideltu,
mutta loppuosa onkin puuta heinää
ja ihan omia ajatuksia.
