Raamattu on Jumalan omasivu

kalamos kirjoitti:
Kerran katselin olohuoneen ikkunan edessä
olevaa näytelmää,
kun kauriiden välissä oli jänis tai rusakko.

Ne söivät linnuille heiteltyjä
auringonkukan siemeniä.

Olisi luullut,
että tuo arkajalaksi kutsuttu
olisi ollut hukassa,
mutta tosiasiassa,
tuo rusakko piti asemansa,
ja kauris sai siirtää turpansa
sen tieltä.

Jokainen asia pitää vahvistettaman
kahden tai kolmen todistajan kautta.

Tässä vastaava tilanne.
Joskin tämä jänis on kyllä
paljon agressiivisempi
kuin minun kertomuksessani.

https://www.mtvuutiset.fi/videot/klipit/prog20774967

Pari päivää sitten
huomasin keittiön ikkunasta
kauriin makaavan
varsin avoimella paikalla
lähellä taloa.

Yleensä nuo laumat vaeltavat
piha-alueemme (lue metsän) läpi,
mutta nyt tämä yksinäinen kauris
vain makasi ja makasi.

Lopulta hermostuin
ja oli pakko mennä ulos katsomaan,
onko se liikuntakykyinen.

Se käänsi päänsä minuun päin.
Sitten se nousi seisomaan.
Ja tuijotti minua epäuskoisena:
eikö täällä saa maata rauhassa.

Sitten se otti muutaman askeleen.
Mutta en vieläkään ollut varma,
onko se kunnossa vai ei.
Ja niin lähestyin sitä vielä varovasti.
Silloin se päätti ottaa jalat alleen
ja rennosti puikkelehti pois näköpiiristäni.

Lähes joka päivä ne täällä käyvät.
Tänäänkin keskellä puolipilvistä päivää
yksi kauris söi olohuoneen puolella
muutaman metrin päässä ikkunasta
perunamaan vieressä
kaikenlaista.
Muun muassa huonoja perunia,
joita oli heittänyt aitauksesta ulos.
Niitä kun ei voi maahan jättää.

Sitten se söi naatit,
joille teen samoin.

Sitten välillä salaatiksi puiden
ja pensaiden oksia/lehtiä.
Sitten vähän ruusupensasta.

Naapurin hieno auto
ajoi hitaasti ohi.
Kauris ei lähtenyt pakoon.
Se katseli turvallisen oloisena
ohi ajavaa kuin turva-aidan takaa.

Tuo aita perunamaan ympäri oli
pakko laittaa,
kun kauriit alkoivat syödä perunannaatteja
ihan järjestään.

Yksi kiukkuinen hirvikin täällä on liikuskellut.
Mutta ei siinä määrin
kuin niitä aiemmin täällä oli.

Vielä eilen poimin mustikoita
ja vähän puolukoitakin.
Nyt alkavat mustikat olla
jo liian vetisiä.
Monet hajoavat ihan kosketuksesta.

Hirvikärpästakkia en enää ole käyttänyt.
Tuossa oli jo yksi nollayö,
joten ehkä niitä ei enää ole,
tai ovat saaliinsa jo löytäneet.

Vielä eilenkin löysin
muutaman kanttarellin.
Ja sitten vähän orakkaita.

Siinä oli tämän päivän kastike.
Vaimo teki kangasrouskuista
pakastetta talven
makaroonilaatikoita varten.

Saa nähdä kuinka sähköt riittävät talvella.
Jos pitkiä katkoksia tulee,
niin tämän punkkarin
kesän aherrukset menevät hukkaan.

Punkin puremat ovat
säilyneet ihmeen kutiavina.

Tuo oli hauskaa lukea rusakon ja kauriin kohtaamisesta...jotta kumpi onkaan rohkeampi.

Kuusipeura on melko samanlainen eläin kuin metsäkauris. Tarkoitan sellaista ruskeakylkistä, valkopilkullista, hännällistä nelijalkaista eläintä.
Wikipedia kertoo siitä käytetyn myös nimitystä täpläkauris.

Meninpä kerran katsomaan luonnonpuistoon eläimiä. Siellä vastaani tuli kolme tai neljä täplikästä aikuista, jotka olivat näemmä tottuneet siihen, että
ihmiset tarjoavat jotain syötävää. Olin tähän varautunut ohuilla hedelmäsiivuilla. Ojensin herkkupalaa kämmenelläni ja pian saapuikin kolme aikuista eläintä
ja yksi tuli nappaamaan herkun suuhunsa. Sen verran arkoja ne olivat, jotta en olisi millään ehtinyt koskettaa tuota eläintä.

Vasa jäi kauemmaksi, ehkä viiden tai kuuden metrin päähän minusta. Halusin tarjota sillekin herkun, mutta eihän se uskaltanut tulla lähemmäksi minua.
Niinpä päätin heittää hedelmäsiivun kohti tuota vasaa. Herkkupala lensi ehkä kolmen-neljän metrin päähän minusta.
Vasa näki, mitä tapahtui. Se oli minusta sen verran kaukana, että se ei syöksynyt pakoon sen vuoksi, että olin kohottanut käteni heittoa varten.
Vasa alensi päätään kohti noin kymmenen sentin päähän maan pinnasta ja alkoi nuuskia, näin kuinka sen sieraimet vipattivat.
Todella uskomaton hajuaisti - nuuskiminen ohjasi vasan suoraan herkun luokse.

Olisipa ihmiselläkin yhtä hyvä hajuaisti. Saattoi myös olla siten, että aikuisia bambeja houkutteli luokseni tulemaan hedelmän tuoksu, vaikka alunperin
ajattelin, että ne tulevat vain aiemman kokemuksensa perusteella.

Tuo neljän ryhmä on aika yleinen.
En ole varma,
mutta luulisin että pihallemme
on joskus tulvinut
paljonkin suurempia ryhmiä.

Ne tulevat puskista
yksi kerrallaan.

Ja ensimmäiset voivat olla menneet,
kun viimeiset tulevat.

Kerran katselin olohuoneen ikkunan edessä
olevaa näytelmää,
kun kauriiden välissä oli jänis tai rusakko.

Ne söivät linnuille heiteltyjä
auringonkukan siemeniä.

Olisi luullut,
että tuo arkajalaksi kutsuttu
olisi ollut hukassa,
mutta tosiasiassa,
tuo rusakko piti asemansa,
ja kauris sai siirtää turpansa
sen tieltä.

En muista kuinka monta kaurista
näyttämöllä oli tuolla kerralla.

Eilen katselin taivaalle korkeuksiin
ja siellä kaarteli
neljä isoa lintua.
Ehkä merikotkia.

Joskus talvilumella
on talon vieressä näkynyt sudenjälkiä.
Onneksi ei sutta.

Oravat herättävät aamuisin
vilistämällä seinä- ja kattorakenteissa.

Kerran katselin supin syömäpuuhia
keittiön ikkunasta.

Viimeksi se otti salaatit
aika rajuin ottein puolukkamaasta.
Ja sitten poistui.

Muistatkin varmaan tarhakäärmeen,
jonka kanssa vietin kesäpäivät
puukasan äärellä
lämpimällä kalliolla.

Samalla kalliolla
vaimo on joskus istunut
sisiliskon kanssa,
joka nosteli jalkaa
yksi kerrallaan,
kun aurinko oli kuumentanut kallion.

Minkälaista mahtoi olla
elämänmeno paratiisissa.
Aadamin ja Eevan pihapuun ympärillä.

Kiitos linkistä.
Se ei aunnut kännykässä
mutta tietokoneella kylläkin.

Siinä oli tuo lammalauma.
Lampaita täällä on ennen vanhaan
ollut laitumilla.

Ne ovat aika puutarhureita nekin.
Muotoilevat katajat jne.

Itse en ole nähnyt,
mutta vaimo on kertonut lapsuudestaan täällä.

Yhden omenapuun hirvet muotoilivat.
Ensin tuntui pahalta,
mutta nyt siitä on
vuosien jälkeen tullut erittäin
hyvä ja muhkea,
joskin tänä vuonna omenasato
oli olematon.

Mutta muotoilu on täydellinen.

Kerrotaan, että lounais-Suomessa ja etelärannikolla on Suomessa eniten kauriita.
Kauriita löytyy myös lähiöistä. Kauriit elävät perheyhteisöinä. Muistaakseni syntynyt
vasa jättää emopariskuntansa vuoden ikäisenä. Isoin metsäkauriiden lauma, mitä
olen nähnyt on neljän kauriin lauma: uros, naaras ja kaksi naarasvasaa.



Ruokavalioon kuuluvat heinät, jäkälät, mustikat ja puolukat.
Talvisin sitten jyrsitään lehtipuiden oksia ja kuulemma katajia kanssa.

Metsäkauriin ääni on kuultavissa tässä, eipä sitä uskoisi noin nätin elukan ääneksi. On kuin varis raakkuisi.
Sivu näyttää aukeavan ilman facebook tunnusten syöttämistä. Kuvasta myös tulee esille kauriin ja peuran ero:
kauriilla ei ole häntää. Uroksella on sarvet, naaraalla ei ole.

Kauris on kaunis.

https://www.facebook.com/yleluonto/vide ... 524685235/

Minusta on tullut oikein punkkari.
Olisiko suomeksi punkkien kerääjä.

Asun metsässä.
Tänä aamunakin herätessäni
ihan keittiön ikkunan alla
seinää rahistellen
oli kolme kaurista.

Yksi söi ruukusta
prinsessaliljan varsia.
Kukat menivät muutama päivä sitten
yhdessä suupalassa.

No on tässä hyvätkin puolensa.
Minulla on hyvin lyhyt matka
mustikoille ja puolukoille.

Pari kolme askelta ja voin aloittaa
poimimisen.
Ja teen sen käsin.

Mutta tänä vuonna
hyvin monta kertaa
olen saanut mukaani
itseeni pureutuneen pedon.
Suomen vaarallisimman.

Punkin.

Ne ovat niin pieniä,
että en niitä huomaa,
ennenkuin puremakohta on kipeä
ja punainen.

Onneksi vaimo osaa
poistaa punkit.

Hänellä on siitä paljon kokemusta
siltä ajalta,
kun meillä oli koiria.

Puremat ovat tänä kesänä
olleet hyvin pitkään kipeitä.

Vaimo on suositellut
minulle ulkonliikkumiskieltoa
tai ainakin mustikanpoimimiskieltoa.

Tiedotusvälineissä on sanottu,
ettö juuri mustikkametsissä
punkkeja on nyt valtavan paljon.

Mutta kyllä minä eilenkin
poimin sekä puolukoita että mustikoita
ensin takaoven takaa
ja siten etuoven edestä.

Punkkirokotus on voimassa,
mutta se ei kaikkea punkkien
aiheuttamaa vaaraa torju.

Vaikka punkki on
Suoman vaarallisin peto,
niin eniten ja näyttävimmin
suojaudun hirvikärpäsiä vastaan.

Ja tietenkin saappaat pitää
laittaa jalkaan käärmeiden takia.

Suoranainen sota-asu tarvitaan,
jos haluaa poimia mustikoita metsästä.

Suurimman riemun aiheuttaa kuitenkin
aina kullanvärinen toukaton kanttarelli.

Se on kuin hohtava kruunu
kaiken uhkaavan keskellä.

Monta kanttarellikastiketta
on loppukesänä syöty.