Joissakin kohdin
Raamatun jälkeenpäin lisätyt
luku- ja jopa jaenumeroinnit
menevät hyvin ihmeellisesti.
Niin nytkin.
Sekä
pakanoille julistettu
Jumalan evankeliumi
Roomalaiskirjeessä
kuin
heprealaisille julistettu
Uuden liiton sanoma
puhuvat samasta aiheista
kummankin kirjeen
luvussa 12.
Ja tuo aihe on
uhrautuva Jumalan palvelus.
Roomalaiskirjeen alusta löytyvvät
sanat:
δοῦλος = orja
ἀπόστολος = lähetetty
εὐαγγέλιον = hyvä sanoma
Roomalaiskirje alkaa sanoin:
Paulos dulos = Vähäinen orja
Kristuksen orjana
Paavali on julistanut
suoraan Jeesukselta saamansa
Hyvän Sanoman
eli Jumalan Evankeliumin.
Alkujohdannon jälkeen
saamme lukea
tarkan selvityksen
Suuresta ilosanomasta
kahdeksan luvun myötä.
Kolme seuraavaa lukua jatkoi
sanomaa keskittyen
Israelin kohtaloihin.
Ja tuohon
Aitoon öljypuuhun
me metsäöljypuun oksatkin
olemme oksastetut.
Kun olemme itsemme
Jumalalle antaneet,
niin olemme tietenkin
Hänen omiansa.
Olen antanut Jeesuksen sovittaa
itseni Jumalan kanssa.
Olen Jeesuksen ansion tähden
Pyhä eli Jumalalle erotettu.
Mutta voin antaa enemmänkin.
Antautua Hänen palvelukseensa.
Silloin en ole pelkästään
pyhitetty eli erotettu maailmasta
Jumalan omaisuudeksi,
vaan lähetetty
pahan maailman keskelle
ja näin palvelemaan Jumalaa.
Paavali (Room 12:1) kirjoitti:
Niin minä
Jumalan armahtavan laupeuden kautta
kehoitan teitä, veljet,
antamaan ruumiinne
eläväksi, pyhäksi,
Jumalalle otolliseksi uhriksi;
tämä on teidän
järjellinen jumalanpalveluksenne.
Tässä Paavalin tekstissä
on sama alkutekstin sana,
joka oli Pietarin kirjeen jakeessa 2:2
eli oikeammin kääntäen
niinkuin monissa käännöksissä
onkin käännetty viimeinen rivi:
hengellinen jumalanpalveluksenne Kun hengellinen maito
on kasvattanut meitä,
me saamme etuoikeuden
tulla Elävän Kiven tykö
siinä mielenlaadussa,
että haluamme uhrata elämämme
Hänen palvelukseensa.
Tätä palveluspaikkaa etsin kauan.
Kunnes sitten kerran
vakavasti sairaana (edelleen)
taas kerran menin rukousjonon jatkoksi,
mutta esitin kaksi rukouspyyntöä.
Toinen koski tätä
hengellistä palvelustehtävää.
Ja vanha rovasti,
nyt jo kirkkauteen siirtynyt,
vanhan kivikirkon alttarikaiteella
selitti toisen rukoilijan saamat kielet:
"Katso,
Minä olen antanut sinun käteesi kynän.
Sinä saat kirjoittaa
puhdasta Jumalan Sanaa."
Meille pakanoille
tuo evankeliumi on erityisesti
julistettu Paavalin kautta
Roomalaiskirjeen alkuosassa
eli Room 1-8.
Mutta kun Paavali sitten
välillä tekee perusselvityksen
israelin kohtaloista,
ja jatkaa nyt
ohjeistusta seurakunnalle
käytännön uskon elämästä,
niin hän jatkaa aivan samalla
teemalla,
joka on myös uskon elämämme alku.
Elämme siis jatkuvassa
mielen muutoksessa ja -uudistuksessa.
Paavali (Room 12:2) kirjoitti:
Älkääkä mukautuko
tämän maailmanajan mukaan,
vaan muuttukaa
mielenne uudistuksen kautta,
tutkiaksenne,
mikä on Jumalan tahto,
mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
Tämä prosessi jatkuu
koko vaelluksemme ajan.
Ja kun se on käynnissä,
niin me otamme vastaan ensin Sanan,
sitten koemme mielen
muutoksen/uudistuksen
ja sitten uskossa teemme
Sanan mukaan
ja lopuksi tulemme
syvällisesti ymmärtämään sen,
mitä tuon Sanan kohta tarkoitti.
Älköön tämä jatkuva
prosessi onnistuessaan
kuitenkaan saattako
meitä jotenkin luulemaan,
että tiedämmekin sitten jo kaiken.
Paavali (Room 12:3) kirjoitti:
Sillä sen armon kautta,
mikä minulle on annettu,
minä sanon teille jokaiselle,
ettei tule ajatella
itsestänsä enempää,
kuin ajatella sopii,
vaan ajatella kohtuullisesti,
sen uskonmäärän mukaan,
minkä Jumala on kullekin suonut.
Tuolla ehdolla olet onnellinen,
jos olet löytänyt kutsumustehtäväsi.
Paaali (Room 12:4-6) kirjoitti:
Sillä niinkuin meillä
yhdessä ruumiissa on monta jäsentä,
mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä,
niin me,
vaikka meitä on monta,
olemme yksi ruumis Kristuksessa,
mutta itsekukin
olemme toistemme jäseniä;
ja meillä on erilaisia armolahjoja
sen armon mukaan,
mikä meille on annettu;
Jos tällainen armo
on Sinua kohdannut,
niin älä ajattele olevasi
jotenkin arvollinen
ja siksi valittu.
Eräs Herran palvelija,
jonka kautta tapahtui
valtavai parantumisihmeitä
kysyi Herralta,
miksi oli valinnut hänet.
Herra oli vastannut siihen tapaan,
että tämä oli vasta kolmannella sijalla.
Kaksi ensimmäistä kieltäytyi
antamasta itseään uhriksi
tähän palvelutehtävään.
Roomassa olevien pyhien joukko
on siis yksi ruumis Kristuksessa.
Se muodostuu jäsenistä,
jotka nekin ovat ruumiita.
Ja toisaalta kaikki seurakuntaruumiit
muodostavat yhdessä Kristuksen Ruumiin.
Perusyksikkö on yksi ihmisruumis.
Minäkin asun ruumiissa.
Siinä on monta jäsentä.
Esimerkiksi
kaksi silmää,
kaksi korvaa,
kaksi kättä,
kaksi jalkaa,
yksi suu,
yksi nenä
Miten nämä voivat olla
toistensa jäseniä.
Siten, että ne muodostavat
yhden toimivan kokonaisuuden:
Ruumiin.
Ilman silmiä
jalkani eivät voisi
kuljettaa minua niin,
etten törmäile.
Näin silmät palvelevat jalkoja.
Ilman jalkoja
en voisi lähestyä silmieni
havaitsemaa kohdetta.
Näin jalat palvelevat silmiä.
Kaikki ruumiinjäsenet mudostavat
yhden toimivan kokonaisuuden.
Minun ruumiini on aikalailla
raihnainen.
Vasen silmä on kovin kovin likinäköinen.
Ilman laseja, minun täytyy tuoda
kohde muutaman sentin päähän silmästäni,
jotta voin sen nähdä.
Vasen korvani on täysin kuuro.
Se merkitsee paljon enemmän
kuin vain sitä,
että kuulen vain yhden korvan volyymilla.
Minä en tunnista äänen suuntaa.
Jos vaimoni huutaa minulle jotain,
mikä edellyttä, että
minun täytyy lähestyä häntä,
niin joudun huhuilemaan,
että missä sinä olet.
Oletko ylhäällä vintissä
vaiko alhaalla kellarissa,
vaiko asuinkerroksen makuuhuonessa
vaiko ihan toisessa päässä apukeittiössä.
Kumpikaan käsi ei ole kunnossa.
Oikealla en voi käyttää hiirtä.
Vasenkin on heikko ja liikerajoitteinen.
Kaiken kaikkiaan elän
ihan selvästi kuolevaisessa ruumiissa.
Mutta silti ymmärrän,
että ruumis on tärkeä kokonaisuus,
jossa sen eri jäsenet toimivat
omalla toimintakyvyllään palvellen
pään tahtoa.
Ja jostain tällaisesta kokonaisuudesta
Paavali puhuu ohjeistaessaan
Roomassa olevaa seurakuntaa
eli uloskutsuttujen joukkoa
toimimaan siten,
että itse kunkin ruumis
palvelisi yhdessä muiden kanssa
järjellisesti niin,
että kukin jäsen ymmärtäisi
oman armoituksensa.
Paavali (Room 12:6-9) kirjoitti:
jos jollakin on profetoimisen lahja,
käyttäköön sitä sen mukaan,
kuin hänellä uskoa on;
Jos virka,
pitäköön virastaan vaarin;
jos joku opettaa,
olkoon uskollinen opettamisessaan;
jos kehoittaa,
niin kehoittamisessaan;
joka antaa,
antakoon vakaasta sydämestä;
joka on johtaja,
johtakoon toimellisesti;
joka laupeutta harjoittaa,
tehköön sen iloiten.
Tällainen seurakuntaruumis eli -perhe
tarvitsee keskinäistä rakkautta.
Paavali (Room 12:9-10) kirjoitti:
Olkoon rakkaus vilpitön,
kammokaa pahaa,
riippukaa hyvässä kiinni.
Olkaa veljellisessä rakkaudessa
helläsydämiset toisianne kohtaan;
toinen toisenne kunnioittamisessa
kilpailkaa keskenänne.
Tuon huippukohdan jälkeen
olemme valmiit
antamaan itsemme
eläväksi, pyhäksi Jumalalle
otolliseksi uhriksi
eli toimelliseen Jumalan palvelemiseen
Hengessä palavasti.
Paavali (Room 12:11) kirjoitti:
Älkää harrastuksessanne olko veltot;
olkaa hengessä palavat;
palvelkaa Herraa.
Tämä ei suinkaan tarkoita
liitelemistä pilvissä.
Se merkitsee aina myös
laskeutumista ahdistuksiin.
Ja silloin olemme siinä tilassa,
jossa me olemme hyödyksi
toinen toisillemme,
ja voimme vahvistaa toisiamme
ja meillä on näin toivon näköala.
Paavali (Room 12:12-16) kirjoitti:
Olkaa toivossa iloiset,
ahdistuksessa kärsivälliset,
rukouksessa kestävät.
Pitäkää pyhien tarpeet ominanne;
harrastakaa vieraanvaraisuutta.
Siunatkaa vainoojianne,
siunatkaa, älkääkä kirotko.
Iloitkaa iloitsevien kanssa,
itkekää itkevien kanssa.
Olkaa keskenänne yksimieliset.
Älkää korkeita mielitelkö,
vaan tyytykää alhaisiin oloihin.
Älkää olko itsemielestänne viisaita.
Nyt olemme valmiudessa
palvelemaan Jumalaa
siinä tehtävässä,
joka meille on annettu.
Se tietää kuitenkin aina
suuria vaikeuksia.
Koko pimeyden valtakunta
hyökkää meitä vastaan.
Ja tätä varten
luvun loppuosan ohjeistus
on meille erittäin tärkeä,
ettei mielemme uudistus latistu,
jolloin menetämme sen
Rakkauden voiman,
joka meillä oli.
Jäljelle jäisi silloin vain se
tuomitseva huru-ukko
lakikirjansa kanssa,
joka aina ehtii olla eka,
paitsi silloin,
kun pitäisi mennä koiran purtavaksi.
Paavali (Room 12:17-21) kirjoitti:
Älkää kenellekään
pahaa pahalla kostako.
Ahkeroikaa sitä,
mikä on hyvää
kaikkien ihmisten edessä.
Jos mahdollista on
ja mikäli teistä riippuu,
eläkää rauhassa
kaikkien ihmisten kanssa.
Älkää itse kostako, rakkaani,
vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle,
sillä kirjoitettu on:
"Minun on kosto,
minä olen maksava, sanoo Herra".
Vaan
"jos vihamiehelläsi on nälkä,
ruoki häntä,
jos hänellä on jano,
juota häntä,
sillä näin tehden
sinä kokoat tulisia hiiliä
hänen päänsä päälle".
Älä anna pahan itseäsi voittaa,
vaan voita sinä paha hyvällä.
Tuliset hiilet on suloinen lämmike.
Ei ole niin kauhean paljon aikaa,
kun esimerkiksi täällä
kylmässä pohjolassa
rakennustyömailla lämmittimenä
oli koksikori.
Teemme siis hyvää lähimmäisillemme,
kun kokoamme tulisiaa hiiliä
heidän päänsä päälle.
Eli tuo viittaa makuupaikan
viereen pääpuolelle
tuotaviin hiiliin.
Kun annamme itsemme
eläväksi, pyhäksi
Jumalalle otolliseksi uhriksi,
niin se ei suinkaan merkitse sitä,
että me olisimme jotenkin
muiden yläpuolella.
Aivan päinvastoin.
Me palvelemme kaikkia muita.
Jos me saisimme kostaa,
niin se olisi paholaiselle riemuvoitto.
Mutta nyt meidän tähtävämme
on Rakastaa.
Sitten heprealaiskirjeeseen.
Heprealaiskirjeen luvun 12 sanoma
on siis vastaava.
He ovat tulleet uskoon.
He ovat pelastettuja.
Mutta nyt heitä kehoitetaan
uhrautumaan Jumalan palvelukseen.
Panemaan pois synnin
ja kaiken mikä painaa ja hitaaksi tekee.
Ilottelun sijasta kärsimään ristin.
He eivät tosin vielä
olleet joutuneet verille asti
kärsimään vastustusta syntisiltä.
Mutta siihen heprealaisille
kirjoittava heprealainen heitä
kehottaa valmistautumaan.
Ja tähän palvelustehtävään
Jumala valmistaa ja kouluttaa meitä.
Ja siihen sisältyy koulukuri.
Heprealaiset toki tiesivät,
mitä jälki-istunto merkitsee.
Israelin kansan kohdallahan
se kesti 40 vuotta
ja jälki-istunnon suorituspaikka
oli erämaa.
