Paruusia tarkoittaa vain sitä tapahtumaa,
jolloin Jeesus näkyvästi palaa
taivaasta takaisin vihityn Vaimonsa kanssa.
Sanaan paruusia sisältyy
tai oikeammin sen perusmerkitys
on tulemusta seuraava läsnäolo
siinä paikassa jonne tullaan.
Jeesuksen lopun ajan puhe
ei sisällä ollenkaan kuvausta
seurakunnan tempauksesta.
Siinä oleva maininta
päivästä ja hetkestä
liittyy paruusiaan
eli Jeesuken näkyvään tulemiseen.
Hetki tarkoittaa UT:n sivuilla
myös pidempää aikajaksoa kuin
yksi tunti.
ὥρα = aika; päivä, tunti, hetki
hōra
Esimerkiksi Ilmestyskirjassa
ilmaisu koetuksen hetki
viittaa selvästi
paljon pidempään aikajaksoon
kuin yksi tunti.
Ymmärrän samoinkuin Sinä,
että seurakunnan tempaus
Ilmestyskirjan sivuilla
sijoittuu siihen kohtaan,
jossa kuvaus siitä
MIkä nyt on päättyy ja alkaa kuvaus siitä
Mitä tämän jälkeen on tapahtuva eli lukujen 3 ja 4 taitekohdassa.
Ja näitä ennen oli siis jo
Jeesuksen antamasta kirjoitustehtävästä
toteutunut osio
Mitä olet nähnyt ensimmäisessä luvussa.
Mutta Ilmestyskirjan kuvauksen
perusteella kuluu jonkin verran aikaa
lukujen neljä ja viisi
tapahtumien toteutuessa
eli kun muun muassa
etsitään avaajaa
sinetöidyllä kirjakäärölle.
Ja vasta kun
sen ensimmäinen sinetti avataan,
alkaa Danielin kirjassa
mainittu vuosiviikko
eli seitsemän vuoden jakso,
kun antikristuksn
valkea henkivaltaratsukko
saa luvan tai oikeastaan käskyn
lähteä liikkeelle valloittamaan maailmaa.