Ilmestyskirjassa mainitaan kaksi petoa.
Ensimmäinen nousee merestä.
Toinen maasta.
Toinen eli maasta nouseva peto
saa ihmiset palvomaan ensimmäistä
eli merestä noussutta petoa
Ihmiset tekevät kuvan
ensimmäisestä pedosta,
ja toinen peto antaa sille kuvalle hengen.
Toinen peto saa ihmiset myös ottamaan
otsaansa tai oikeaan käteensä merkin:
pedon nimen tai sen nimen luvun.
Ja nyt Sinä korostit sitä,
että tuo merkki on
pedon eli erään ihmisen luku.
Huomiosi on mielenkiintoinen.
Mutta juuri tuon ihmisen luvun
ottavat myös kaikki ne,
jotka alistuvat tämän yhden ihmisen
orjaksi.
Löydämme siis Ilmestyskirjasta
pedon luvun 666 eli
alkutekstissä:
Ensimmäinen kirjain on
Toinen
Kolmas
Nuo ovat kirjaimia,
mutta jokainen kirjain on myös lukuarvo,
ja sokerina pohjalla:
jokainen kirjain on myös symboli jostakin.
Ja niin tuosta kolmen kirjaimen yhdistelmästä
voidaan lukea erilaisia asioita.
Viimeinen noista kirjaimista ς
jota nimitin sigmaksi
on oikeastaan alunperin eri kirjain kuin sigma.
Se on muinaiskreikan stigma.
Se oli aakkoston kuudes kirjain,
ja sen lukuarvo on kuusi.
Stigma tarkoittaa merkkiä.
Se on ollut merkki,
joka on poltettu orjiin karjaan jne.
Siis polttomerkki.
Eli pedon merkin ottaminen
on vastaava toimenpide
kuin tuleminen poltinraudalla
merkityksi ihmiseksi.
Eli kun tulemme
Ilmestyskirjan kuvaamaan
pedonmerkin aikaan,
niin ihmisille tarjotaan vastaanotettavaksi
sirun muodossa ihmisen luku,
joka nyt on meillä
kelakortissa ja ajokortissa jne.
Mutta tuohon siruun sisältyy myös jollain tavalla
tuo kolmikirjaiminen viesti,
jossa sirun vastaanottaja on suostunut siihen,
että hänestä tulee orja.
Ihminen on suostunut jonkun omaksi.
Kenen orjaksi ihminen sitten tulee.
Sen paljastavat kaksi ensimmäistä kirjainta
tuon stigman edellä,
jotka kuvaavat kristusta ja käärmettä.
Siis petoa eli antikristusta.
Ilmestyskirjassa mainitaan kaksi petoa.
Ensimmäinen nousee merestä.
Toinen maasta.
Toinen eli maasta nouseva peto
saa ihmiset palvomaan ensimmäistä
eli merestä noussutta petoa
Ihmiset tekevät kuvan
ensimmäisestä pedosta,
ja toinen peto antaa sille kuvalle hengen.
Toinen peto saa ihmiset myös ottamaan
otsaansa tai oikeaan käteensä merkin:
pedon nimen tai sen nimen luvun.
Ja nyt Sinä korostit sitä,
että tuo merkki on
pedon eli erään ihmisen luku.
Huomiosi on mielenkiintoinen.
Mutta juuri tuon ihmisen luvun
ottavat myös kaikki ne,
jotka alistuvat tämän yhden ihmisen
orjaksi.
Löydämme siis Ilmestyskirjasta
pedon luvun 666 eli
alkutekstissä:
[list][size=150][b]Χξς[/b][/size][/list]
Ensimmäinen kirjain on
[list]khii χ[/list]
Toinen
[list]ksii ξ[/list]
Kolmas
[list]sigma ς[/list]
Nuo ovat kirjaimia,
mutta jokainen kirjain on myös lukuarvo,
ja sokerina pohjalla:
jokainen kirjain on myös symboli jostakin.
Ja niin tuosta kolmen kirjaimen yhdistelmästä
voidaan lukea erilaisia asioita.
Viimeinen noista kirjaimista ς
jota nimitin sigmaksi
on oikeastaan alunperin eri kirjain kuin sigma.
Se on muinaiskreikan stigma.
Se oli aakkoston kuudes kirjain,
ja sen lukuarvo on kuusi.
Stigma tarkoittaa merkkiä.
Se on ollut merkki,
joka on poltettu orjiin karjaan jne.
Siis polttomerkki.
Eli pedon merkin ottaminen
on vastaava toimenpide
kuin tuleminen poltinraudalla
merkityksi ihmiseksi.
Eli kun tulemme
Ilmestyskirjan kuvaamaan
pedonmerkin aikaan,
niin ihmisille tarjotaan vastaanotettavaksi
sirun muodossa ihmisen luku,
joka nyt on meillä
kelakortissa ja ajokortissa jne.
Mutta tuohon siruun sisältyy myös jollain tavalla
tuo kolmikirjaiminen viesti,
jossa sirun vastaanottaja on suostunut siihen,
että hänestä tulee orja.
Ihminen on suostunut jonkun omaksi.
Kenen orjaksi ihminen sitten tulee.
Sen paljastavat kaksi ensimmäistä kirjainta
tuon stigman edellä,
jotka kuvaavat kristusta ja käärmettä.
Siis petoa eli antikristusta.