Tuo vesimiehen aikaan siirtyminen kalojen tähtikuvion ajasta, on ihan astronominen ilmiö, jonka astrologit ja muut okkultismi ennustajat ovat omineet. Planeettakonjuktiot siirtyvät maan asemoinnin kera uuteen kohtaan tähtitaivaalla ja koko aurinkokunta planeettoineen aurinko tähtemme kanssa.
The Rapture and the Planetary Parade of June 2022
https://youtu.be/oyt4NrQv2ZI Ei vielä tänä vuonna tempaus. Tuo videolla kuvattu on ilmoitus tulevasta, mutta ei vielä se hetki. Olemme siirtyneet Jumalan kalenterissa tempaus ja tribulation aikaan..... Syytä laittaa hääpuku kuntoon.... Jonain vuonna syys_lokakuussa Israelin Pasuunan soiton juhlan aikaan tempaus tapahtuu.
En ole katsonut kuin tuon videon ja sitä seuraavaan koosteen.
Siinä ilmoitetaan oletus tempaus ajankohdaksi kesäkuu 2022 Helluntai juhla Israelissa 15pv kuukalenterin mukaan.
Myöhemmin samainen tekijä korjasi ennustetta syyskuun 2022 Pasuunan soiton juhlaan.
Hän näkee merkkejä ja aikoja ja hetkiä Raamatullisesta tähtimerkkien sanomasta planeettoineen, jotka kertovat pelastustarinan, joka Raamatussa kerrottu. Sama tarina on siis ikuistettu tähtimerkkeihin ja planeetat töihin ja niiden konjuktioihin.
Saatana on varastanut tämän alkuperäisen sanoman tähtimerkeistä ja luonut tilalle okkultistisen astrologian jossa tähdistä ennustetaan ihmisten kohtaloita. Astrologia on kielletty Raamatussa.
Tuo vesimiehen aikaan siirtyminen kalojen tähtikuvion ajasta, on ihan astronominen ilmiö, jonka astrologit ja muut okkultismi ennustajat ovat omineet. Planeettakonjuktiot siirtyvät maan asemoinnin kera uuteen kohtaan tähtitaivaalla ja koko aurinkokunta planeettoineen aurinko tähtemme kanssa.
The Rapture and the Planetary Parade of June 2022
https://youtu.be/oyt4NrQv2ZI
Ei vielä tänä vuonna tempaus. Tuo videolla kuvattu on ilmoitus tulevasta, mutta ei vielä se hetki. Olemme siirtyneet Jumalan kalenterissa tempaus ja tribulation aikaan..... Syytä laittaa hääpuku kuntoon.... Jonain vuonna syys_lokakuussa Israelin Pasuunan soiton juhlan aikaan tempaus tapahtuu.