Kyllä Suomella on ollut ja on edelleen tärkeä rooli ja asema
jo ihan maantieteellisesti.
Muistan vieläkin kuvan siitä hetkestä kun eräs Sisar
pääsi mukaan esittämään kysymyksiä naapurimaamme johtajalle,
joka vieraili maassamme.
En muista sanamuotoa, mutta hän kysyi sitä asiaa,
saammeko tuoda teidän maahanne Raamattuja.
Ja siinä kameroiden edessä tämä valtaisan valtakunnan hallitsija
sanoi, että tuokaa niin paljon kuin haluatte.
Me voimme löytää Raamatusta asioita,
jotka voidaan liittää Suomeen.
Esimerkiksi Suomen vaakunassa oleva leijona
ei ole mikä tahansa leijona muut symbolit siinä mukaan lukien.
Jo Suomen kanainvälinen nimi Finland voidaan tavoittaa Raamatusta.
Suomella on ollut vaikeita aikoja, ja varmaan tulee olemaankin.
Mutta mustien hevosten lisäksi ovat liikkeelle lähteneet valkeat hevoset.
Sakarja(6:4-8) kirjoitti:
Minä lausuin ja sanoin enkelille, joka puhutteli minua:
"Mitä nämä ovat, Herra?"
Enkeli vastasi ja sanoi minulle:
"Ne ovat neljä taivaan tuulta,
jotka lähtevät liikkeelle seisottuansa kaiken maan Herran edessä.
Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan,
ja valkeat lähtevät niiden jäljessä. Täplikkäät lähtevät eteläiseen maahan.
Ne väkevät lähtevät, ja menevät halusta, kuljeksimaan maata."
Ja hän sanoi:
"Menkää, kuljeksikaa maata".
Ja ne kuljeksivat maata.
Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin:
"Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan,
saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa".