Kirjoittaja Vieraslaji » 30.12.2023 11:49
Olen vuosikymmeniä ollut uskon tiellä, ja Jumala ilmestyi minulle 29.12.2023 ensi kertaa tässä ominaisuudessa: hän oli suuri ja peljättävä, Kaikkivaltias. Hän näytti sen puolen, jolla hän vihaa syntiä ja laittomuutta: vihaisen Karitsan.
Jos olinkin jotain luullut itsestäni, sain nyt tuntea totuuden. Tunsin lihassani niin suurta vajavuutta kuin en koskaan ennen. Olen vain nahkasäkki täynnä silppua ja höttöä, olen pinnallinen ja tekopyhä raato.
En kuullut enkä nähnyt mitään, mutta totisesti aistin Kaikkivaltiaan Voiman läsnäolon. Ymmärsin nyt monta Raamatunkohtaa. Luonani oli kuolema ja elämä, kaikki äärimmäisyys. Tähän hetkeen ei sopinut mikään puhe, ei nokkela loruilu, ei mikään inhimillinen. Oli vain pyhä ja voimakas pelko. Sisimmässäni paloi tuli.
Nyt tiesin, että Jumalan armo on totuudellinen ja äärimmäinen. Se on jotain valtavan sanoinkuvaamatonta. Ei ole lupaa ”ehkä nyt tämän kerran vähän poiketa”, ei lainkaan. Se ei totisesti ole mikään nopeasti sitaistu lahjapaketti, joita Hän sattumanvaraisesti nakkelisi sinne tänne. Läsnä oli kaiken aikaa suuri ja järjestelmällinen Totuus.
Tajusin, että olen usein tuottanut Jumalalle häpeää. Jokainen solu minussa huusi hädissään, että kevytmielisyyteni kanssa olen kadotettu ikuisiin lieskoihin. Vain Karitsa oman verensä tähden voi minut pelastaa. Mitään muuta elämää minulla ei ole, enkä ole itseni johdettavissa.
Kohtaaminen oli sittenkin siunattu oppitunti. Olen oudosti ja odottamattomasti vapaa. Kiitos Herra, Kaikkivaltias!
Olen vuosikymmeniä ollut uskon tiellä, ja Jumala ilmestyi minulle 29.12.2023 ensi kertaa tässä ominaisuudessa: hän oli suuri ja peljättävä, Kaikkivaltias. Hän näytti sen puolen, jolla hän vihaa syntiä ja laittomuutta: vihaisen Karitsan.
Jos olinkin jotain luullut itsestäni, sain nyt tuntea totuuden. Tunsin lihassani niin suurta vajavuutta kuin en koskaan ennen. Olen vain nahkasäkki täynnä silppua ja höttöä, olen pinnallinen ja tekopyhä raato.
En kuullut enkä nähnyt mitään, mutta totisesti aistin Kaikkivaltiaan Voiman läsnäolon. Ymmärsin nyt monta Raamatunkohtaa. Luonani oli kuolema ja elämä, kaikki äärimmäisyys. Tähän hetkeen ei sopinut mikään puhe, ei nokkela loruilu, ei mikään inhimillinen. Oli vain pyhä ja voimakas pelko. Sisimmässäni paloi tuli.
Nyt tiesin, että Jumalan armo on totuudellinen ja äärimmäinen. Se on jotain valtavan sanoinkuvaamatonta. Ei ole lupaa ”ehkä nyt tämän kerran vähän poiketa”, ei lainkaan. Se ei totisesti ole mikään nopeasti sitaistu lahjapaketti, joita Hän sattumanvaraisesti nakkelisi sinne tänne. Läsnä oli kaiken aikaa suuri ja järjestelmällinen Totuus.
Tajusin, että olen usein tuottanut Jumalalle häpeää. Jokainen solu minussa huusi hädissään, että kevytmielisyyteni kanssa olen kadotettu ikuisiin lieskoihin. Vain Karitsa oman verensä tähden voi minut pelastaa. Mitään muuta elämää minulla ei ole, enkä ole itseni johdettavissa.
Kohtaaminen oli sittenkin siunattu oppitunti. Olen oudosti ja odottamattomasti vapaa. Kiitos Herra, Kaikkivaltias!
