UskovaIhminen kirjoitti:Hmm...Niin se kuu ei ollut Jeesus, sen ymmärsin
Juuri tuon johtopäätöksesi halusin vastauksessani vahvistaa.
Olit siis todellakin päätellyt oikein, että kuu ei kuvannut Jeesusta.
Sen sijaan edellisessä viestissäni mainitsemani Joosef
on Raamatussa selvä esikuva Jeesuksesta.
UskovaIhminen kirjoitti:mutta miksi sitten tuli mieleen
että se olisi kuvannut eksyttäjää, jota kaikki eksytetyt seuraa.
Ehkä Jumala tuon ymmärryksen sinussa vaikutti.
Toivon, että lukisit avaukseni
Jaakobista tulee Israel vaikka se onkin aika pitkä.
Me lähestymme lopunaikoja, jolloin Ilmestyskirjan mukaan
auringolla vaatetettu vaimo tulee synnyttämään poikalapsen.
Siis Jaakob tulee synnyttämään kovissa synnytystuskissa
Jaakobin ahdistuksen aikana poikalapsen.
Jaakobista tulee Israel. Siion siis synnyttää poikalapsen.
Lihasta syntyy liha, Hengestä henki, ja nyt kansasta syntyy kansa.
Synteihinsä kuollut Jaakob on silloin uudestisyntynyt Israeliksi.
Yhden päivän kivulla. Tuo päivä on Herran päivä, vihan ja synkeyden päivä.
Tähän vaiheeseen liittyy antikristuksen ilmestyminen.
Antikristus tulee tekemään liiton Isralin tai tuolloin vielä Jaakobin kanssa.
Antikristus on eksyttäjä.
Tämä yksi persoona ei tule ennenkuin ajallansa.
Mutta kuten Johannes kirjoittaa, niin monta antikristusta on jo tullut.
Siis aivan samoin kuin me Jeesuksen omat olemme
Jeesuksen omien sanojen mukaan maailman valkeus,
niin aivan samoin on myös yön ja pimeyden lapsia, eksyttäjiä.
Kun antikristus tulee,
niin hän ei suinkaan tule pimeyden ruhtinaan enkelin näköisenä.
Hän tulee matkien kirkkauden herran tulemista maan päälle
ratsastaen valkealla hevosella.
Ja niin jopa Israel tai siis Jaakob tulee ensin petetyksi,
saatikka sitten koko pakanamaailma.
Yö lähestyy. Näkysi vaalea tai oranssi (pune ja kulta)
eli Jeesuksen verellä luntakin valkeammaksi puhdistettu
pelastettujen joukko suuntaa ylös,
kun Jeesus Ylkänä tulee ja noutaa Morsiamensa pois maan päältä
Isän Kotiin valmistamiinsa asuinsijoihin.
Ja silloin maan yllä ei enää ole mitään valkeutta.
Kristus ja Hänen ruumiinsa eli seurakunta on silloin poissa maan päältä,
ja niin antikristus voi tulla.
Ja hän tulee kuin kirkkauden enkeli, kuin olisi Jumalan Poika eli Kristus,
vaikka hänen isänsä on itse paholainen eli pimeyden ruhtinas,
ja hän itse on antikristus - lihaksi tullut paholainen.