Kirjoittaja talutettava » 27.07.2016 10:32
Pyhän hengen vuodatus maailmaan tapahtui Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeisenä
helluntaina.

Luukas (Ap.t 2:1-4;14-17) kirjoitti:
Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.
Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää,
ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä,
sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.
Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille:
"Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset,
olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa minun sanani korviinne.
Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä.
Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta:
'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala,
että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat,
ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
Huoneessa olleet Jeesuksen opetuslapset tulivat täytetyiksi Pyhällä Hengellä ja
alkoivat puhua "elämän sanoja" Jeesuksen nimessä kaikilla tarpeellisilla kielillä, jotta
kaikki Jersalemissa olleet saisivat kuulla evankeliumin omalla kielellään.
Tässä tekstikohdassa mainitaan myös Pyhän Hengen antamista näyistä.
Tästä on esimerkkinä Pietarin saama näky.

Luukas (Ap.t 10:11-15) kirjoitti:
Ja hän näki taivaan avoinna ja tulevan alas astian,
ikäänkuin suuren liinavaatteen, joka neljästä kulmastaan laskettiin maahan.
Ja siinä oli kaikkinaisia maan nelijalkaisia ja matelijoita ja taivaan lintuja.
Ja tuli ääni, joka sanoi hänelle:
"Nouse, Pietari, teurasta ja syö".
Mutta Pietari sanoi:
"En suinkaan, Herra; sillä en minä ole ikinä syönyt mitään epäpyhää enkä saastaista".
Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen:
"Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi".
Tämä tapahtui kolme kertaa; sitten astia otettiin kohta ylös taivaaseen.
Ja kun Pietari oli epätietoinen siitä, mitä hänen näkemänsä näky mahtoi merkitä, niin katso,
ne miehet, jotka Kornelius oli lähettänyt ja jotka kyselemällä olivat löytäneet Simonin talon, seisoivat portilla ja tiedustelivat kuuluvalla äänellä, majailiko siellä Simon, jota myös Pietariksi kutsuttiin.
Kun Pietari yhä mietti tuota näkyä, sanoi Henki hänelle:
"Katso, kaksi miestä etsii sinua
Pietari oli epätietoinen siitä, mitä hänelle annettu näky merkitsi ja ja hän jäi sitä
miettimään.
Näyn merkitys kuitenkin avautui Korneliksen talossa

Luukas (Ap.t 10:30-35) kirjoitti:
Ja Kornelius sanoi:
"Neljä päivää sitten, juuri tähän aikaan päivästä, minä kotonani rukoilin tällä yhdeksännellä hetkellä,
ja katso, edessäni seisoi mies loistavissa vaatteissa ja sanoi:
'Kornelius, sinun rukouksesi on kuultu, ja sinun almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä.
Niin lähetä nyt Joppeen ja kutsu tykösi Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan;
hän majailee nahkuri Simonin talossa meren rannalla.'
Sentähden minä lähetin heti sinulle sanan, ja sinä teit hyvin, kun tulit.
Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken,
mitä Herra on käskenyt sinun puhua."
Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi:
"Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.
Tästä tulee esille tämän näyn osalta mm.
- näky oli erikoinen, Pietari ei voinut sitä heti ymmärtää.
- näky käsitti myös äänen
- näky oli hyvin todellinen; "teurasta ja syö"
Pietarin alkureaktiot tapahtuivat spontaanisti ihmisen ajatustavan mukaisesti,
näky ei avautunut aivan samantien, vaan oli vertauskuvallinen.
Kun näitä asioita olen miettinyt näkyjen osalta, niin ajattelin laittaa tästä avauksen
palstalle, josko joku tämän lukeva voisi jakaa ajatuksiaan uskovalle annetusta näystä ja
sen avautumisesta pitkänkin ajan päästä.
Pyhän hengen vuodatus maailmaan tapahtui Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeisenä
helluntaina.
[img]http://forum.netmission.fi/core/images/smilies/bible_1.gif[/img][quote="Luukas (Ap.t 2:1-4;14-17)"]
[color=#004000]Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.
Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää,
ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä,
sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.
Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille: [/color]
[color=#404000]"Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset,
olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa minun sanani korviinne.
Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä.
Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta:[/color]
[color=#804000]'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala,
että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat,
ja nuorukaisenne[b] näkyjä näkevät[/b], ja vanhuksenne unia uneksuvat.[/color]
[/quote]
Huoneessa olleet Jeesuksen opetuslapset tulivat täytetyiksi Pyhällä Hengellä ja
alkoivat puhua "elämän sanoja" Jeesuksen nimessä kaikilla tarpeellisilla kielillä, jotta
kaikki Jersalemissa olleet saisivat kuulla evankeliumin omalla kielellään.
Tässä tekstikohdassa mainitaan myös Pyhän Hengen antamista näyistä.
Tästä on esimerkkinä Pietarin saama näky.
[img]http://forum.netmission.fi/core/images/smilies/bible_1.gif[/img][quote="Luukas (Ap.t 10:11-15)"]
[color=#004000]Ja hän näki taivaan avoinna ja tulevan alas astian,
ikäänkuin suuren liinavaatteen, joka neljästä kulmastaan laskettiin maahan.
Ja siinä oli kaikkinaisia maan nelijalkaisia ja matelijoita ja taivaan lintuja.
Ja tuli ääni, joka sanoi hänelle:[/color]
[color=#804000]"Nouse, Pietari, teurasta ja syö".[/color]
[color=#004000] Mutta Pietari sanoi: [/color]
[color=#404000]"En suinkaan, Herra; sillä en minä ole ikinä syönyt mitään epäpyhää enkä saastaista". [/color]
[color=#004000] Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen: [/color]
[color=#804000]"Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi".
[/color] [color=#004000]Tämä tapahtui kolme kertaa; sitten astia otettiin kohta ylös taivaaseen.
Ja kun Pietari oli epätietoinen siitä, mitä hänen näkemänsä näky mahtoi merkitä, niin katso,
ne miehet, jotka Kornelius oli lähettänyt ja jotka kyselemällä olivat löytäneet Simonin talon, seisoivat portilla ja tiedustelivat kuuluvalla äänellä, majailiko siellä Simon, jota myös Pietariksi kutsuttiin.
Kun Pietari yhä mietti tuota näkyä, sanoi Henki hänelle: [/color]
[color=#804000]"Katso, kaksi miestä etsii sinua[/color] [/quote]
Pietari oli epätietoinen siitä, mitä hänelle annettu näky merkitsi ja ja hän jäi sitä
miettimään.
Näyn merkitys kuitenkin avautui Korneliksen talossa
[img]http://forum.netmission.fi/core/images/smilies/bible_1.gif[/img][quote="Luukas (Ap.t 10:30-35)"]
[color=#004000] Ja Kornelius sanoi: [/color]
[color=#404000]"Neljä päivää sitten, juuri tähän aikaan päivästä, minä kotonani rukoilin tällä yhdeksännellä hetkellä,
ja katso, edessäni seisoi mies loistavissa vaatteissa ja sanoi: [/color]
[color=#804000]'Kornelius, sinun rukouksesi on kuultu, ja sinun almusi ovat tulleet muistoon Jumalan edessä.
Niin lähetä nyt Joppeen ja kutsu tykösi Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan;
hän majailee nahkuri Simonin talossa meren rannalla.' [/color]
[color=#404000] Sentähden minä lähetin heti sinulle sanan, ja sinä teit hyvin, kun tulit.
Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken,
mitä Herra on käskenyt sinun puhua." [/color]
[color=#004000]Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: [/color]
[color=#404000]"Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen. [/color][/quote]