Kirjoittaja עֵד » 20.10.2018 07:22
Kovin usein ajattelen, että parhaaksemme meille ei kerrota, miten asiat ovat tänään illalla tai huomenna päivällä. Emme saa tietää mitään etukäteen, paitsi toivoa ja rukoilla.
Niinikään emme tiedä/käsitä, mitä näkymätöntä on olemassa - taivaiden avaruuksissa kuin myös ympärillämme. Näillä aisteillamme havainnoimme tarpeellisen ajalliseen hyvinvointiimme. Kaikki muu on yhdelle puhdasta uskoa, toiselle vain tiedettä ja kolmannelle pelkkää satua.
Kaksi opetuslasta ei 'huomanneet', 'tunnistaneet' tai vain 'erottaneet', kun Jeesus oli heidän kanssaan Emmauksen tiellä. Siinä kohden toteutui paitsi Jeesuksen profetian sana siitä, kuinka hän on 'siellä, missä kaksi tai kolme on kokoontunut Hänen nimessään' (Matt. 18:20) kuin myös lupaus 'olla heidän kanssaan maailman loppuun asti' (Matt. 28:20).
Usko muuttuu näkemiseksi jo tässä ajassa esimerkiksi rukousvastausten tai muun taivaallisen huolenpidon kautta, mutta uskon ilmenemiseen tässä ajassa kuuluu sekin, että liian äkkiä alamme luottaa itseemme ja omiin aisteihimme.
Kovin usein ajattelen, että [b]parhaaksemme[/b] meille ei kerrota, miten asiat ovat tänään illalla tai huomenna päivällä. Emme saa tietää mitään etukäteen, paitsi toivoa ja rukoilla.