witness kirjoitti:Ihmisen paras ystävä voinee olla eläin, mutta eläimen paras 'ystävä' on toinen eläin.
Ihmisen paras ja uskollisin ystävä voi todellakin olla eläin.
Ja mielessäni on tällainen yksilö. Siis eläin.
Kun minä istuin lepotuolissa,
se tuli makaamaan lattialle minun jalkojeni viereen.
Jos siirryin siitä istumaan sohvalle,
se tuli kohta perässä,
ja asettautui taas lattialle minun jalkojeni viereen.
Koulutettuna se ei tietenkään hypännyt sohvalle.
Ei koskaan, ei vahingossakaan.
Se oli huippukoulutettu pitkäkarvainen saksanpaimenkoira,
joka tuli meille 4-vuotiaana.
Ensimmäisenä aamuna, kun minä lähdin töihin,
se luuli minun unohtaneen sen,
ja oli rynnännyt läpi aidan ja juossut kilometritolkulla
maantietä pitkin autoni jäljessä.
Minä olin sille jumala ja vaimoni oli sille jumalatar.
Raamatullisempi ilmaisu olisi, että olimme sen valtiaat.
Sitten minä jouduin taas kerran kriittiseen leikkaukseen.
Koira vaistosi vaimoni huolen ja hädän.
Ja sitten kävi niin, että asiat menivätkin huonosti,
ja minä olin viikkotolkulla sairaalassa.
Lopulta pääsin sairaalasta takaisin kotiin.
Taksimatka oli rasittava. Istahdin lepotuolille.
Koira tuli makaamaan lattialle jalkojeni viereen.
En jaksanut sitä heti huomioida.
Sitten sen sielu repesi.
Se inisi vaivalloisesti ja hyppäsi lattialta syliini puolittain,
niin että takatassut olivat yhä lattialla.
etutassut ja koko yläosa sylissäni ja valtava pää kainalossani.
Ja siinä se itki.
Ja sitten jotain murtui minunkin sisimmässäni.
Kuinka minä saatoin kohdella sitä kuin koiraa
palatessani sairaalasta kotiin.
Tuo oli muuten ainoa kerta ja hetki,
jolloin se nousi puolittain pois lattialta kotonamme.
Mutta kun esimerkiksi me tulimme jostain kotiin,
ja koira oli siis jätetty pihalle,
niin kun se jo kaukaa näki automme valot,
ja kuuli sen hurinan,
niin se hyppäsi portin takana noin kahden metrin korkeuteen
yhä uudestaan lukemattomia kertoja.
Kaikki neljä paksua pitkäkarvaista tassua olivat siis vähän väliä poritin yläpuolella.
Tällaisia eläimiä oli paratiisi täynnä.
Ja Aadam oli saanut tehtäväkseen vallita niitä.
Kun Raamattu puhuu palvomisesta,
niin ilmaisu tarkoittaa jotain samaa kuin koira nuolisi isäntänsä kättä.
Jotain tällaista Aadam sai kokea taivaallisissa olosuhteissa paratiisissa.
Mutta Aadamin ei ollut hyvä olla ... yksinänsä.
Ja niin Jumala teki jotakin, mikä oli osa Aadamia,
yhteensopiva puolisko Aadamille.
Vielä tuosta koirasta.
Se hehku ja palo, mikä sen silmissä ja koko olemuksessa oli,
kun se kohtasi oman puolisonsa, oli ihan omaa luokkaansa.
Se sekosi niin, että hyppäsi tai lensi sohvalle,
jossa sen morsian (pitkäkarvainen collie) seisoi emäntänsä vieressä.
(Siis vain koira seisoi heidän sohvallaan, emäntä istui,
vaikka hiukan taisi koiraamme pelätäkin.)
Koiraltammekin oli siis Aadamin lailla puuttunut jotain,
vaikka sillä oli esimerkiksi minut.
[quote="witness"]Ihmisen paras ystävä voinee olla eläin, mutta eläimen paras 'ystävä' on toinen eläin.[/quote]
Ihmisen paras ja uskollisin ystävä voi todellakin olla eläin.
Ja mielessäni on tällainen yksilö. Siis eläin.
Kun minä istuin lepotuolissa,
se tuli makaamaan lattialle minun jalkojeni viereen.
Jos siirryin siitä istumaan sohvalle,
se tuli kohta perässä,
ja asettautui taas lattialle minun jalkojeni viereen.
Koulutettuna se ei tietenkään hypännyt sohvalle.
Ei koskaan, ei vahingossakaan.
Se oli huippukoulutettu pitkäkarvainen saksanpaimenkoira,
joka tuli meille 4-vuotiaana.
Ensimmäisenä aamuna, kun minä lähdin töihin,
se luuli minun unohtaneen sen,
ja oli rynnännyt läpi aidan ja juossut kilometritolkulla
maantietä pitkin autoni jäljessä.
Minä olin sille jumala ja vaimoni oli sille jumalatar.
Raamatullisempi ilmaisu olisi, että olimme sen valtiaat.
Sitten minä jouduin taas kerran kriittiseen leikkaukseen.
Koira vaistosi vaimoni huolen ja hädän.
Ja sitten kävi niin, että asiat menivätkin huonosti,
ja minä olin viikkotolkulla sairaalassa.
Lopulta pääsin sairaalasta takaisin kotiin.
Taksimatka oli rasittava. Istahdin lepotuolille.
Koira tuli makaamaan lattialle jalkojeni viereen.
En jaksanut sitä heti huomioida.
Sitten sen sielu repesi.
Se inisi vaivalloisesti ja hyppäsi lattialta syliini puolittain,
niin että takatassut olivat yhä lattialla.
etutassut ja koko yläosa sylissäni ja valtava pää kainalossani.
Ja siinä se itki.
Ja sitten jotain murtui minunkin sisimmässäni.
Kuinka minä saatoin kohdella sitä kuin koiraa
palatessani sairaalasta kotiin.
Tuo oli muuten ainoa kerta ja hetki,
jolloin se nousi puolittain pois lattialta kotonamme.
Mutta kun esimerkiksi me tulimme jostain kotiin,
ja koira oli siis jätetty pihalle,
niin kun se jo kaukaa näki automme valot,
ja kuuli sen hurinan,
niin se hyppäsi portin takana noin kahden metrin korkeuteen
yhä uudestaan lukemattomia kertoja.
Kaikki neljä paksua pitkäkarvaista tassua olivat siis vähän väliä poritin yläpuolella.
Tällaisia eläimiä oli paratiisi täynnä.
Ja Aadam oli saanut tehtäväkseen vallita niitä.
Kun Raamattu puhuu palvomisesta,
niin ilmaisu tarkoittaa jotain samaa kuin koira nuolisi isäntänsä kättä.
Jotain tällaista Aadam sai kokea taivaallisissa olosuhteissa paratiisissa.
Mutta Aadamin ei ollut hyvä olla ... yksinänsä.
Ja niin Jumala teki jotakin, mikä oli osa Aadamia,
yhteensopiva puolisko Aadamille.
Vielä tuosta koirasta.
Se hehku ja palo, mikä sen silmissä ja koko olemuksessa oli,
kun se kohtasi oman puolisonsa, oli ihan omaa luokkaansa.
Se sekosi niin, että hyppäsi tai lensi sohvalle,
jossa sen morsian (pitkäkarvainen collie) seisoi emäntänsä vieressä.
(Siis vain koira seisoi heidän sohvallaan, emäntä istui,
vaikka hiukan taisi koiraamme pelätäkin.)
Koiraltammekin oli siis Aadamin lailla puuttunut jotain,
vaikka sillä oli esimerkiksi minut.
