Kirjoittaja Natanael » 01.03.2018 21:08
Tämän foorumin ylläpitäjä on tehnyt oikean ja viisaan ratkaisun torjuessaan henkilöiden ja eri yhteisöjen tikun nokkaan nostamisen tai syytettyjen penkille istuttamisen. Jumalan Sanalla arvioiminen ei tarkoita tuomitsevaa asennetta ja sydämen kovuutta ketään kohtaan, eikä se ole sitä, että kohdista, joissa olemme jonkun kanssa eri mieltä, syytämme toista oikopäätä harhaoppiseksi. Erityisen vakavaa on alkaa pitää itseään suurena, aina oikeassa olevana, opettajana ja sokeutua todellisille, omille virhetulkinnoille joissain Raamatun kohdissa. Riittää, että eräs toinen kristittyjen keskustelupalsta on kuin eri tavalla ajattelevien veljien ja sisarten teloituspaikka ja etsivien sokea taluttaja.
Täällä oleva yhteisömme ei ole seurakunta, jossa seurakuntavirkoihin valittujen tai muiden uskovien kanssa voisimme kahden kesken jakaa murheemme ja katsoa yhdessä, jos joukossa on selvää Raamatun vastaisuutta ja pelastustietä hämärtäviä viestittäjiä ja miten siihen pitäisi puuttua. Ilman muilta saatavaa tukea ylilyöntien vaara on ilmeinen. Meidän on oltava varovaisia jo senkin suhteen, jos jotain kirjaa tai linkkiä suosittelemme. Onko meillä raamatullisia perusteita suosituksemme takana vai innostuimmeko jostain, joka ruokki vain meidän itsekästä mieltämme?
Varoittaminen ei ole yksilön suorittamaa summittaista huitomista eikä oman oikeaoppisuuden pönkittämistä, vaan Raamattuun pitäytyvien uskovien yhteisen sydämen ääntä. Jumalan mielen mukainen varoittaminen tapahtuu aina kyynel silmässä ja se nousee lähimmäisen parasta ajattelevasta rakkaudesta. Haluan esittää joitakin yleisiä huomioita vääristä julistajista ja harhaopeista varoittamisesta, koska se on näytellyt yllättävän suurta osaa viimeaikaisessa viestinnässä tällä foorumilla. Raamattua lukevalle tulee kyllä jossain vaiheessa selväksi, että harhaopeista ja harhaoppien julistajista on varoitettava, että he voisivat tehdä parannuksen ja palata elämän tielle sekä sen tähden, että kukaan ei heidän perässään poistuisi kapealta polulta lavealle, kadotukseen vievälle, väylälle. Jumalan Sanan julistajina on aina esiintynyt myös sellaisia, joita Jumala ei ole koskaan kutsunut. Kuullun koetteleminen ja arviointi on kaikkien seurakuntalaisten yhteinen asia erityisesti näinä aikoina, jolloin näyttää tapahtuvan laajaa luopumista Jumalan Sanan ikiaikaisista totuuksista.
On monia syitä, miksi meidän on vaikeaa olla kuuliaisia Jumalan kehotukselle koetella kaikki:
Paavali (1 Tess 5:21) kirjoitti:koetelkaa kaikki, pitäkää se mikä hyvää on
Jos seurakuntaamme tulee ennakkoon kovasti mainostettu ja laajalti tunnettu julistaja, niin kuulija voi välittömästi asennoitua niin, että tuon julistajan suhde Jumalaan on erityinen ja siksi hänen kauttaan Jumala erityisesti siunaa muita. Tällaisessa odotuksessa julistajan äänekkyys ja suuret elkeet voivat saada päähuomion niin, että julistuksen sisällöin raamatullisuutta ei osata edes tarkkailla. Yhteisön antama sanaton paine hyväksyä kaikki ”rakkauden hengessä” voi omalta osaltaan tyrehdyttää kaiken raittiin arvioinnin. Siellä, missä Pyhä Henki toimii, niin siellä julistaja ei ota pääroolia, ei lupaile etukäteen suuria ihmeitä eikä tee itsestään suurta Herran voideltua. Keskuksena on aina Jeesus Kristus ja Hänen Sanansa. Olen ollut tilaisuudessa, jossa kaukaa ulkomailta saapunut edestakaisin salissa liikkunut puhuja lupasi tilaisuuteen samanlaiset näkyvät tulenlieskat kuin mitä oli ensimmäisenä helluntaina. Mitään lieskoja tai muita näkyviä ihmeitä ei illan aikana nähty. Jumalan huoneessa ei tarvita Jumalan ihmeiden etukäteismainontaa: Jeesus on Herra ja Hän toimii omalla tavallaan ja omalla ajallaan ja meidän osaksemme jää vain kunnian Kuninkaan nöyrä palveleminen.
Matteus (24:23) kirjoitti: Jos silloin joku sanoo teille:
'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
Jeesus ja apostolit varoittavat toistuvasti vääristä opeista ja niiden julistajista. Raamatussa profeetta tarkoittaa pääasiassa Raamatun Sanan opettajaa ja julistajaa.
Johannes ( 1 Joh 4:1) kirjoitti: Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta;
sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
Matteus (24:11) kirjoitti: Ja monta väärää profeettaa nousee,
ja he eksyttävät monta
Luukas (Ap.t 20:30) kirjoitti:ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä,
jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.
Kreikankielinen sanapari ”väärää puhetta” on diestrammena, joka merkitsee perverssiä, luonnon vastaista (lukemani englanninkielinen Raamattu kääntääkin kohdan sanalla ”perverse”). Apostolin varoituksen mukaan seurakuntiin tulee ja niissä siis vaikuttaa, puhujia, jotka puhuvat Jumalan vastaisesti. ”Vetää mukaansa” on alkukielessä ”apospan”, ja se tarkoittaa myös eroamista, lähtemistä jostakin. Eikö tässä ole jo vakava varoittamisen paikka, sillä väärät opettajat vetävät seuraajikseen hyväuskoisia ja varomattomia ihmisiä?!
Jeesus ei tyydy ainoastaan varoittamaan, vaan antaa meille kaksi merkkiä, joita meidän tulisi tarkata. Ensiksikin väärältä julistajalta puuttuvat ahdas portti parannuksen tekemisineen ja kaita tie kilvoituksineen ja toisaalta heidän elämässään on väärää hedelmää, synnin suosimista ja suruttomuutta. Heidän omatuntonsa ei ole puhdas.
Matteus (7:14) kirjoitti:mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään,
ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa,
mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
Heidän hedelmistään te tunnette heidät.
Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä,
mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
Paavali (2 Kor 11:13) kirjoitti:Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä,
jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi,
mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.”
Johannes ( 2 Joh 1:10-11) kirjoitti:Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia,
niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi,
sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.
Ainoa aseemme näissä taisteluissa on Jumalan Sanan miekka, joka sellaisenaan erottelee, mikä on hengellistä ja mikä sielullista.
Hebrealainen (Hebr 4:12) kirjoitti:Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen
ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse,
kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, j
a on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.
Tämän foorumin ylläpitäjä on tehnyt oikean ja viisaan ratkaisun torjuessaan henkilöiden ja eri yhteisöjen tikun nokkaan nostamisen tai syytettyjen penkille istuttamisen. Jumalan Sanalla arvioiminen ei tarkoita tuomitsevaa asennetta ja sydämen kovuutta ketään kohtaan, eikä se ole sitä, että kohdista, joissa olemme jonkun kanssa eri mieltä, syytämme toista oikopäätä harhaoppiseksi. Erityisen vakavaa on alkaa pitää itseään suurena, aina oikeassa olevana, opettajana ja sokeutua todellisille, omille virhetulkinnoille joissain Raamatun kohdissa. Riittää, että eräs toinen kristittyjen keskustelupalsta on kuin eri tavalla ajattelevien veljien ja sisarten teloituspaikka ja etsivien sokea taluttaja.
Täällä oleva yhteisömme ei ole seurakunta, jossa seurakuntavirkoihin valittujen tai muiden uskovien kanssa voisimme kahden kesken jakaa murheemme ja katsoa yhdessä, jos joukossa on selvää Raamatun vastaisuutta ja pelastustietä hämärtäviä viestittäjiä ja miten siihen pitäisi puuttua. Ilman muilta saatavaa tukea ylilyöntien vaara on ilmeinen. Meidän on oltava varovaisia jo senkin suhteen, jos jotain kirjaa tai linkkiä suosittelemme. Onko meillä raamatullisia perusteita suosituksemme takana vai innostuimmeko jostain, joka ruokki vain meidän itsekästä mieltämme?
Varoittaminen ei ole yksilön suorittamaa summittaista huitomista eikä oman oikeaoppisuuden pönkittämistä, vaan Raamattuun pitäytyvien uskovien yhteisen sydämen ääntä. Jumalan mielen mukainen varoittaminen tapahtuu aina kyynel silmässä ja se nousee lähimmäisen parasta ajattelevasta rakkaudesta. Haluan esittää joitakin yleisiä huomioita vääristä julistajista ja harhaopeista varoittamisesta, koska se on näytellyt yllättävän suurta osaa viimeaikaisessa viestinnässä tällä foorumilla. Raamattua lukevalle tulee kyllä jossain vaiheessa selväksi, että harhaopeista ja harhaoppien julistajista on varoitettava, että he voisivat tehdä parannuksen ja palata elämän tielle sekä sen tähden, että kukaan ei heidän perässään poistuisi kapealta polulta lavealle, kadotukseen vievälle, väylälle. Jumalan Sanan julistajina on aina esiintynyt myös sellaisia, joita Jumala ei ole koskaan kutsunut. Kuullun koetteleminen ja arviointi on kaikkien seurakuntalaisten yhteinen asia erityisesti näinä aikoina, jolloin näyttää tapahtuvan laajaa luopumista Jumalan Sanan ikiaikaisista totuuksista.
On monia syitä, miksi meidän on vaikeaa olla kuuliaisia Jumalan kehotukselle koetella kaikki:
:bible: [quote="Paavali (1 Tess 5:21)"][color=#004000]koetelkaa kaikki, pitäkää se mikä hyvää on[/color][/quote]
Jos seurakuntaamme tulee ennakkoon kovasti mainostettu ja laajalti tunnettu julistaja, niin kuulija voi välittömästi asennoitua niin, että tuon julistajan suhde Jumalaan on erityinen ja siksi hänen kauttaan Jumala erityisesti siunaa muita. Tällaisessa odotuksessa julistajan äänekkyys ja suuret elkeet voivat saada päähuomion niin, että julistuksen sisällöin raamatullisuutta ei osata edes tarkkailla. Yhteisön antama sanaton paine hyväksyä kaikki ”rakkauden hengessä” voi omalta osaltaan tyrehdyttää kaiken raittiin arvioinnin. Siellä, missä Pyhä Henki toimii, niin siellä julistaja ei ota pääroolia, ei lupaile etukäteen suuria ihmeitä eikä tee itsestään suurta Herran voideltua. Keskuksena on aina Jeesus Kristus ja Hänen Sanansa. Olen ollut tilaisuudessa, jossa kaukaa ulkomailta saapunut edestakaisin salissa liikkunut puhuja lupasi tilaisuuteen samanlaiset näkyvät tulenlieskat kuin mitä oli ensimmäisenä helluntaina. Mitään lieskoja tai muita näkyviä ihmeitä ei illan aikana nähty. Jumalan huoneessa ei tarvita Jumalan ihmeiden etukäteismainontaa: Jeesus on Herra ja Hän toimii omalla tavallaan ja omalla ajallaan ja meidän osaksemme jää vain kunnian Kuninkaan nöyrä palveleminen.
:bible: [quote="Matteus (24:23)"] [color=#804000]Jos silloin joku sanoo teille:
'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.[/color][/quote]
Jeesus ja apostolit varoittavat toistuvasti vääristä opeista ja niiden julistajista. Raamatussa profeetta tarkoittaa pääasiassa Raamatun Sanan opettajaa ja julistajaa.
:bible: [quote="Johannes ( 1 Joh 4:1)"] [color=#004000]Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta;
sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.[/color] [/quote]
:bible: [quote="Matteus (24:11)"][color=#804000] Ja monta väärää profeettaa nousee,
ja he eksyttävät monta[/color][/quote]
:bible: [quote="Luukas (Ap.t 20:30)"][color=#004000]ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä,
jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.[/color][/quote]
Kreikankielinen sanapari ”väärää puhetta” on diestrammena, joka merkitsee perverssiä, luonnon vastaista (lukemani englanninkielinen Raamattu kääntääkin kohdan sanalla ”perverse”). Apostolin varoituksen mukaan seurakuntiin tulee ja niissä siis vaikuttaa, puhujia, jotka puhuvat Jumalan vastaisesti. ”Vetää mukaansa” on alkukielessä ”apospan”, ja se tarkoittaa myös eroamista, lähtemistä jostakin. Eikö tässä ole jo vakava varoittamisen paikka, sillä väärät opettajat vetävät seuraajikseen hyväuskoisia ja varomattomia ihmisiä?!
Jeesus ei tyydy ainoastaan varoittamaan, vaan antaa meille kaksi merkkiä, joita meidän tulisi tarkata. Ensiksikin väärältä julistajalta puuttuvat ahdas portti parannuksen tekemisineen ja kaita tie kilvoituksineen ja toisaalta heidän elämässään on väärää hedelmää, synnin suosimista ja suruttomuutta. Heidän omatuntonsa ei ole puhdas.
:bible: [quote="Matteus (7:14)"][color=#804000]mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään,
ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa,
mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
Heidän hedelmistään te tunnette heidät.
Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä,
mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä[/color].[/quote]
:bible: [quote="Paavali (2 Kor 11:13)"][color=#004000]Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä,
jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi,
mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.”[/color][/quote]
:bible: [quote="Johannes ( 2 Joh 1:10-11)"][color=#004000]Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia,
niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi,
sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.[/color][/quote]
Ainoa aseemme näissä taisteluissa on Jumalan Sanan miekka, joka sellaisenaan erottelee, mikä on hengellistä ja mikä sielullista.
:bible: [quote="Hebrealainen (Hebr 4:12)"][color=#004000]Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen
ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse,
kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, j
a on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.[/color][/quote]