Raamattu on Jumalan omasivu

Aamen, kalamos.

Syvällistä armon Sanaa kirjoitat.

Olipa mielenkiintoinen
vierailijan nimimerkki:

[list][color=#0080FF][b]Hyvillä vesillä[/b][/color] [/list]

En tiedä aavistanko oikein,
mutta viestiin oli ehkä upotettu
sanoma siitä,
että joudumme
aina joskus käymään myös

[list]Syvillä vesillä [/list]

Haluaisin niin
myrskyn keskeltä
hukkuvasta veneestä
Jeesuksen turviin.

Hetki menee ihmeen omaisesti
veden päällä.

Ja sitten katse kiinnittyykin
väärään suuntaan,
ja uskon hiipuessa alan vajota
kuin Pietari.

Edelleenkin minä koen olevani
oppilas ihan joka asiassa.

En ymmärrä mistään mitään.

Paitsi ehkä kuitenkin
jotenkin tuon armon.

Jos kalamos
ei ole pelastettu
armosta,
niin sitten kalamos
ei ole pelastettu.

Mutta sitten tuo usko.

Minä joudun palvelemaan
tässä kirjoittamistehtävässäni
koko ajan uskon varassa.

Syystä,
jonka jo mainitsin.

Minä en tiedä mistään mitään.

Ja niin minun ainoa mahdollisuuteni
on uskon varaisesti
astua ajelehtivaan venheeseen
siinä toivossa,
että Sana tulee minun kanssani
ja tyynnyttää myrskyn.

Kiitos.

:agape:

Minua siunaa olla ikuisena oppijana. Me olemme onnekkaita, koska Jeesus julisti meidät sellaisiksi: "Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta."

Eilen todettiin parin muun mummon kanssa, että elämä on luopumista. Ainakin minulle se on autuasta luopumista, koska Jeesus monesti kehottaa meitä erottautumaan maailman turhuuksista ja keskittymään tulevaan valtakuntaan.

Nämä tutut vedet ja ehkä joskus vähän puuduttava sama manna ovat sittenkin olennaisinta.

Vesissä joita ei nähdä odottavat ihanat yllätykset. En itse huomaa kasvuani enkä mitä hedelmää kannan. Ja se on hyvä juuri niin.

Siunattua alkavaa viikkoa sinulle.

Joskus kirjoitin, kuinka koen olevani ’armon oppilas’. Minua niin siunasi silloin, kun sain sisimpääni sellaisen ilmauksen tilastani.

Nyt voisin kuvailla taivaltamistani uskon oppilaana, kuinka tämä eläminen uskossa on ’lujaa luottamusta siihen, mitä toivotaan ja ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy’ (Hepr. 11:1).

Siinä, kun Jumala on hiljaa, tulee herkästi sellainen olo, että ikäänkuin ajelehtisi tutuilla vesillä: mikään ei kirkastu erityisemmin ja etsiessä ei tunnista löydettävää.

Ei jää muuta keinoa kuin ankkuroitua Sanaan ja uskoa, että se, mikä on totta Sanassa, on totta myös omassa elämässä.