Kirjoittaja rupattelija » 10.12.2021 11:14
Paavali (Kol 2:16-23) kirjoitti:Älköön siis kukaan teitä tuomitko
syömisestä tai juomisesta,
älköön myös
minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
jotka vain ovat tulevaisten varjo,
mutta ruumis on Kristuksen.
Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan,
joka on mieltynyt nöyryyteen
ja enkelien palvelemiseen
ja pöyhkeilee näyistään
ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
eikä pitäydy häneen,
joka on pää ja josta koko ruumis,
nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen,
kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
Jos te olette Kristuksen kanssa
kuolleet pois maailman alkeisvoimista,
miksi te,
ikäänkuin eläisitte maailmassa,
sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
Älä tartu,
älä maista,
älä koske!
- sehän on kaikki tarkoitettu
katoamaan käyttämisen kautta -
ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
Tällä kaikella tosin on viisauden maine
itsevalitun jumalanpalveluksen
ja nöyryyden vuoksi ja sentähden,
ettei se ruumista säästä;
mutta se on ilman mitään arvoa,
ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.
Pyytäisin lukemaan huolellisesti nämä Raamatun kohdat.
Jakeiden 16-17 mukaan: Paavali kirjoitti kolossalaisille ja sanoi heille; 'älköön siis kukaan tuomitko teitä syömisen ja juomisen tai jonkin juhlan, uudenkuun tai sapatin vuoksi. Nehän ovat vain varjo siitä, mikä oli tulossa, mutta itse todellisuus on Kristuksessa'. Eli hän sanoi kolossalaisille kristityille; 'mitä syötte tai juotte tai miten vietät juutalaisten juhlia, täydenkuun menoja ja sapattia. Niitä koskevat säännöt olivat voimassa vain Kristuksen tuloon asti. Ne juhlat olivat vain Kristuksen varjoa'.
Jakeen 18 mukaan: Paavali varmaan tarkoitti sellaisia ihmisiä jotka olivat hänen elinaikana, ja kirjoitti kolossalaisille kristityille; 'älköön teidän voittopalkintoanne riistäkö kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvontaan, on näkyjensä vallassa ja lihallisen mielensä turhaan paisuttama'. Paavali kirjoitti että kolossalaisilla kristityillä oli se voittopalkinto, joka tulee siitä, että Kristus on voittanut ristinkuoleman kautta ja lunastanut heidät ja myös meidät vapaiksi. Lisätietoa voittopalkinnosta (Room. 8:37, 1Kor. 15:57 ja 2Kor. 2:14). "Jumala kuljettaa meitä voittosaatossa - Kristuksessa, se on meille voittopalkinnoksi".
Jakeen 19 mukaan: Se, joka riistää, on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvontaan ja on näkyjensä vallassa ja on lihallisen mielensä paisuttama, ei pitäydy Kristukseen. Paavali kirjoitti siitä että kukaan joka riistää, ei pitäydy Kristukseen. Jos on yhteyttä Kristukseen, ruumiin kaikkien jäsenten yhteiseen päähän, joka on itse Kristus. Ja Hänestä koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, saa Jumalan antamaa kasvua. Eli Hän antaa uskonkasvua (19).
Mutta se joka riistää kolossalaisten kristittyjen voittopalkinnon, ei ole yhteydessä Kristuksen kanssa. Se on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvontaan ja on näkyjensä vallassa ja on mielensä paisuttama. Ja se ei koske kristittyjä jotka ovat yhteydessä Kristuksen kanssa. Mutta kenestä Paavali on kirjoittanut? Oliko siinä aikana sellaisia ihmisiä jotka ovat mieltyneet nöyryyteen ja enkelien palvontaan ja olivat näkyjensä vallassa ja olivat mielensä paisuttamia?
Jakeen 20 mukaan: Siinä luetaan; 'Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:' Eli jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet maailman alkeisvoimille, miksi te, ikään kuin eläisitte maailmassa, annatte määrätä itsellenne sääntöjä. Se tarkoittaa että teoillaan ei voi pelastua eikä hyvää tekemällä voi pelastua eikä sääntöjä noudattamalla voi pelastua. Älkää antako niiden määrätä itsellenne sääntöjä.
Jakeen 21 ja 22 mukaan: Siinä luetaan; "Älä tartu, älä maista, älä koske!" - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? 33/38. Raamattu kansalle -käännöksen mukaan luetaan; ”älä tartu, älä maista, älä kosketa?” Nehän ovat ihmisten käskyjä ja oppeja, ja ne koskevat sellaista, mikä on tarkoitettu käytössä häviämään (Kol. 2:21-22).
Se varmaan tarkoittaa, että sellaiset säännöt ovat vain ihmisten käsityksiä, joiden mukaan sanotaan; älä tartu, älä maista, älä kosketa. Ihmisten käskyt ja opit ovat tarkoitettu häviämään pois.
Jakeen 23 mukaan: Raamatussa luetaan; tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi (Kol. 2:23) 33/38
Mutta Raamattu kansalle -käännöksen mukaan luetaan; niillä tosin on viisauden maine itse valitun jumalanpalveluksen, nöyryyden ja ruumiin säälimättömän kohtelun vuoksi, mutta mitään arvoa niillä ei ole, ja niitä noudatetaan vain lihan tyydyttämiseksi (Kol. 2:23).
Se voi tarkoittaa että säännöt voivat vaikuttaa hyviltä, sillä niiden noudattaminen vaatii nöyryyttä ja uhrautuvaisuutta ja tuottaa ruumiillista vaivaa, ajatellen ihmisviisauden mainetta ja valittua jumalanpalvelusta ja nöyryyttä. Ja niissä ei ole mitään merkitystä eikä arvoa ja niitä noudattaessaan tapahtuu oman lihan tyydyttämiseksi.
Mutta en ole kuullut sellaisista ihmisistä jotka yrittivät riistää kolossalaisilta kristityiltä voittopalkinnon ja he jotka yrittivät riistää voittopalkinnon, olivat siihen aikaan mieltyneet nöyryyteen ja enkelien palvontaan ja olivat näkyjensä vallassa ja olivat lihallisen mielensä paisuttama, eivätkä he pitäytyneet Kristukseen. Ketkä olivat he joista Paavali on kirjoittanut varoittaakseen kolossalaisia kristittyjä? Paavali on hänen elinaikana tavannut sellaisia ihmisiä jotka yrittivät riistää kolossalaisilta kristityiltä voittopalkinnon mutta ketkä he olivat?

Siunausta!
Paavali mainitsi enkelien palvonnasta ja näyistä. Tarkoittaako Paavali että enkelien palvonta ja näyt eivät olleet Herrasta? Ja Paavali tarkoitti että enkelien palvonta ja näyt johti heitä luulemaan että tiettyjä sääntöjä noudattamalla pelastuu? Paavalin mukaan he eivät pitäytyneet Kristukseen. Mutta Paavali ei kertonut, keitä he olivat.
Mutta keitä he olivat kun he yrittivät saada kolossalaisia kristittyjä noudattamaan heidän uudenkuuta ja sapattia? Eivätkö he kai olleet itse juutalaisia (ei kaikki, vaan osa juutalaisista)?

:bible: [quote="Paavali (Kol 2:16-23)"]
[color=#004000]Älköön siis kukaan teitä tuomitko
syömisestä tai juomisesta,
älköön myös
minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
jotka vain ovat tulevaisten varjo,
mutta ruumis on Kristuksen.
Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan,
joka on mieltynyt nöyryyteen
ja enkelien palvelemiseen
ja pöyhkeilee näyistään
ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
eikä pitäydy häneen,
joka on pää ja josta koko ruumis,
nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen,
kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
Jos te olette Kristuksen kanssa
kuolleet pois maailman alkeisvoimista,
miksi te,
ikäänkuin eläisitte maailmassa,
sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
[quote]Älä tartu,
älä maista,
älä koske![/quote]
[size=85]- sehän on kaikki tarkoitettu
katoamaan käyttämisen kautta -[/size]
ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
Tällä kaikella tosin on viisauden maine
itsevalitun jumalanpalveluksen
ja nöyryyden vuoksi ja sentähden,
ettei se ruumista säästä;
mutta se on ilman mitään arvoa,
ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.[/color][/quote]
Pyytäisin lukemaan huolellisesti nämä Raamatun kohdat.
[u]Jakeiden 16-17 mukaan:[/u]
Paavali kirjoitti kolossalaisille ja sanoi heille; 'älköön siis kukaan tuomitko teitä syömisen ja juomisen tai jonkin juhlan, uudenkuun tai sapatin vuoksi. Nehän ovat vain varjo siitä, mikä oli tulossa, mutta itse todellisuus on Kristuksessa'. Eli hän sanoi kolossalaisille kristityille; 'mitä syötte tai juotte tai miten vietät juutalaisten juhlia, täydenkuun menoja ja sapattia. Niitä koskevat säännöt olivat voimassa vain Kristuksen tuloon asti. Ne juhlat olivat vain Kristuksen varjoa'.
[u]Jakeen 18 mukaan:[/u]
Paavali varmaan tarkoitti sellaisia ihmisiä jotka olivat hänen elinaikana, ja kirjoitti kolossalaisille kristityille; 'älköön teidän voittopalkintoanne riistäkö kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvontaan, on näkyjensä vallassa ja lihallisen mielensä turhaan paisuttama'. Paavali kirjoitti että kolossalaisilla kristityillä oli se voittopalkinto, joka tulee siitä, että Kristus on voittanut ristinkuoleman kautta ja lunastanut heidät ja myös meidät vapaiksi. Lisätietoa voittopalkinnosta (Room. 8:37, 1Kor. 15:57 ja 2Kor. 2:14). "Jumala kuljettaa meitä voittosaatossa - Kristuksessa, se on meille voittopalkinnoksi".
[u]Jakeen 19 mukaan:[/u]
Se, joka riistää, on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvontaan ja on näkyjensä vallassa ja on lihallisen mielensä paisuttama, ei pitäydy Kristukseen. Paavali kirjoitti siitä että kukaan joka riistää, ei pitäydy Kristukseen. Jos on yhteyttä Kristukseen, ruumiin kaikkien jäsenten yhteiseen päähän, joka on itse Kristus. Ja Hänestä koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, saa Jumalan antamaa kasvua. Eli Hän antaa uskonkasvua (19).
Mutta se joka riistää kolossalaisten kristittyjen voittopalkinnon, ei ole yhteydessä Kristuksen kanssa. Se on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvontaan ja on näkyjensä vallassa ja on mielensä paisuttama. Ja se ei koske kristittyjä jotka ovat yhteydessä Kristuksen kanssa. Mutta kenestä Paavali on kirjoittanut? Oliko siinä aikana sellaisia ihmisiä jotka ovat mieltyneet nöyryyteen ja enkelien palvontaan ja olivat näkyjensä vallassa ja olivat mielensä paisuttamia?
:rolleyes: :question: :think:
[u]Jakeen 20 mukaan: [/u]
Siinä luetaan; 'Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:' Eli jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet maailman alkeisvoimille, miksi te, ikään kuin eläisitte maailmassa, annatte määrätä itsellenne sääntöjä. Se tarkoittaa että teoillaan ei voi pelastua eikä hyvää tekemällä voi pelastua eikä sääntöjä noudattamalla voi pelastua. Älkää antako niiden määrätä itsellenne sääntöjä.
[u]Jakeen 21 ja 22 mukaan:[/u]
Siinä luetaan; "Älä tartu, älä maista, älä koske!" - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? 33/38. Raamattu kansalle -käännöksen mukaan luetaan; ”älä tartu, älä maista, älä kosketa?” Nehän ovat ihmisten käskyjä ja oppeja, ja ne koskevat sellaista, mikä on tarkoitettu käytössä häviämään (Kol. 2:21-22).
Se varmaan tarkoittaa, että sellaiset säännöt ovat vain ihmisten käsityksiä, joiden mukaan sanotaan; älä tartu, älä maista, älä kosketa. Ihmisten käskyt ja opit ovat tarkoitettu häviämään pois.
[u]Jakeen 23 mukaan:[/u]
Raamatussa luetaan; tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi (Kol. 2:23) 33/38
Mutta Raamattu kansalle -käännöksen mukaan luetaan; niillä tosin on viisauden maine itse valitun jumalanpalveluksen, nöyryyden ja ruumiin säälimättömän kohtelun vuoksi, mutta mitään arvoa niillä ei ole, ja niitä noudatetaan vain lihan tyydyttämiseksi (Kol. 2:23).
Se voi tarkoittaa että säännöt voivat vaikuttaa hyviltä, sillä niiden noudattaminen vaatii nöyryyttä ja uhrautuvaisuutta ja tuottaa ruumiillista vaivaa, ajatellen ihmisviisauden mainetta ja valittua jumalanpalvelusta ja nöyryyttä. Ja niissä ei ole mitään merkitystä eikä arvoa ja niitä noudattaessaan tapahtuu oman lihan tyydyttämiseksi.
Mutta en ole kuullut sellaisista ihmisistä jotka yrittivät riistää kolossalaisilta kristityiltä voittopalkinnon ja he jotka yrittivät riistää voittopalkinnon, olivat siihen aikaan mieltyneet nöyryyteen ja enkelien palvontaan ja olivat näkyjensä vallassa ja olivat lihallisen mielensä paisuttama, eivätkä he pitäytyneet Kristukseen. Ketkä olivat he joista Paavali on kirjoittanut varoittaakseen kolossalaisia kristittyjä? Paavali on hänen elinaikana tavannut sellaisia ihmisiä jotka yrittivät riistää kolossalaisilta kristityiltä voittopalkinnon mutta ketkä he olivat?
:rolleyes: :question:

:think:
Mutta keitä he olivat kun he yrittivät saada kolossalaisia kristittyjä noudattamaan heidän uudenkuuta ja sapattia? Eivätkö he kai olleet itse juutalaisia (ei kaikki, vaan osa juutalaisista)?
:think: