Tuossa luvussa kuvataan
uskosta alkavaa prosessia.
usko
->
avut
->
ymmärtäväisyys
->
itsensä hillitseminen
->
kärsivällisyys
->
jumalisuus
->
veljesrakkaus
->
Jumalallinen Rakkaus
(Agape)
Tuohon prosessiin meitä johtaa
seuraavat saatesanat:
Pietari (2 Piet 1:3-4) kirjoitti:
Koska hänen jumalallinen voimansa
on lahjoittanut meille kaiken,
mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan,
hänen tuntemisensa kautta,
joka on kutsunut meidät
kirkkaudellaan ja täydellisyydellään,
joiden kautta hän on lahjoittanut meille
kalliit ja mitä suurimmat lupaukset,
että te niiden kautta tulisitte
jumalallisesta luonnosta osallisiksi
ja pelastuisitte siitä turmeluksesta,
joka maailmassa himojen tähden vallitsee,
Ja sitten tuon prosessiluettelon jälkeen sanotaan näin:
Pietari (2 Piet 1:10) kirjoitti:
Pyrkikää sentähden, veljet,
sitä enemmän tekemään
kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi;
sillä jos sen teette,
ette koskaan lankea
Siis,
me voisimme olla lankeamatta.
Mutta.
Nyt täytyy olla tarkkana.
Mistä me voimme olla lankeamatta.
Pietari puhuu
toimettomuudesta ja hedelmättömyydestä.
Ja toisaalta kutsumuksesta ja valinnasta.
Eli välittömästi tuon prosessiluettelon jälkeen
Pietari sanoo näin:
Pietari (2 Piet 1:8-9) kirjoitti:
Sillä jos teillä on nämä
ja ne yhä enenevät,
niin ne eivät salli teidän olla
toimettomia eikä hedelmättömiä
meidän Herramme
Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.
Jolla sitävastoin ei niitä ole,
se on sokea, likinäköinen,
on unhottanut
puhdistuneensa entisistä synneistänsä.
Jokaiselle Jeesuksen omalle
on oma erityinen kutsumus ja valinta.
Siis jokin palvelutehtävä.
Ja tässä kutsumuksessa
me voimme tuottaa hedelmää eli satoa.
Moni on saanut jo nuoruudessa
vaikkapa lähetyskutsun sydämeensä.
Mutta elämä on valunut ohi,
eikä tämä ihminen koskaan
astunut tuohon kutsumukseensa.
Eli minä ymmärrän tuon
Pietarin maininnan siitä,
että emme koskaan lankea,
liittyvän erityisesti
tuohon palvelutehtävään eli kutsumukseen.
Mutta toisaalta,
jos astumme tuohon palvelutehtävään,
niin silloin me olemme
jatkuvasti sellaisessa myrskyssä,
että purjeista on ihan pakko pitää
koko ajan huolta
samoinkuin siitä,
että suunta on Sanan mukainen.
Muuten olemme alta aikayksikön
karilla ja purjeet riekaleina.
Mutta jos emme ollenkaan tartu auraan,
niin silloin me saamme olla monesti
aika rauhassa,
ja silloin voimme pyöriä ja katsella
taaksekin päin,
ja hups ... taas kaaduimme.