Raamattu on Jumalan omasivu

Avauksesi on puhutellut minua
alusta asti,
mutta en ole löytänyt sanoja
vastatakseni.

Mielessäni on ollut kontrasti
ajallisen ja iankaikkisten välillä.

Se, että meillä on alun alkaenkaan
odote iankaikkisesta hyvästä,
perustuu yksin Jumalan tekoon.
Kuinka sitten ajallisissa olisi toisin.

:bible: [quote="Paavali (Room 8:32)"][color=#004000]Hän,
joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan,
vaan antoi hänet alttiiksi
kaikkien meidän edestämme,
kuinka hän ei lahjoittaisi meille
kaikkea muutakin hänen kanssansa? [/color][/quote]

Kun me olemme jo saaneet Pojan
ja Hänessä iankaikkisen Elämän,
kuinka meiltä puuttuisi jotakin.
Mitä tuo Poika itse sanoikaan:

:bible: [quote="Luukas (12:28)"][color=#804000]Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon,
joka tänään kasvaa
ja huomenna uuniin heitetään,
kuinka paljoa ennemmin teidät,
te vähäuskoiset! [/color][/quote]

Meidät on jo siirretty kuolemasta Elämään.
Paholaisen vallasta
Jumalan Rakkaan Pojan Valtakuntaan.
Siinä on kiitoksen aihetta Pojasta.

:bible: [quote="Paavali (Kol 1:12-13)"][color=#004000]kiittäen Isää,
joka on tehnyt teidät soveliaiksi
olemaan osalliset siitä perinnöstä,
mikä pyhillä on valkeudessa,
häntä,
joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta
ja siirtänyt meidät
rakkaan Poikansa valtakuntaan. [/color][/quote]

Siis olisimmeko me nyt hunningolla.
Vailla Isän huolenpitoa.

Esitit puoli tusinaa kysymysmerkkiä.
Olen niitäkin miettinyt
ensilukemisesta asti.
En ole ihan varma miten päin vastaisin.

Voi olla niinkin,
että kun ei ole enää muuta turvaa
kuin Jumala,
niin silloin on helpompi
täysin turvata Häneen
ja todella jättää kaikki Jumalalle.

:bible: [quote="Paavali (Fil 1:21)"][color=#004000]Sillä elämä on minulle Kristus,
ja kuolema on voitto. [/color][/quote]

Teoria ja käytäntö kohtaavat uskonasioissa usein kuin järki ja henki: vaikka ymmärryksellämme olisimme oikeassa, on siitä vielä matkaa siihen, kuinka hengessä vaellamme - iloiten, kiittäen ja antaen kunnian Jumalalle. Aivan kaikessa ja kaikesta kaikkeen.

Ihminen, joka uhraa/antaa omastaan (aikaa, rahaa yms.), on jo osittain sanonut ’ei’ itselleen.
Ihminen, joka rukoilee johdatusta, on hiljaa omista suunnitelmistaan ja malttaa jo odottaa.

Hyvän ja riittävän keskellä on aina armoa, jos saa tulla puhutelluksi, vaikka siinä joutuu hengellisesti tyhjennetyksi ja kuin näkymättömäksi itsessään. Mutta siinä on kontrastia siihen, millaista on tuntea Jumala.

Ei niin, että Hänet tuntisin kaikilla teilläni, mutta uskoisin, että siinä on avain: Jeesuksen Kristuksen tunteminen.

Kuinka helppoa on jättää terveys Jumalalle, kun ei sairasta?
Kuinka helppoa on jättää raha-asiat Jumalalle, kun on velaton ja on säännöllinen toimeentulo?
Kuinka helppoa on jättää ihmissuhdeasiat Jumalalle, kun on aviopuoliso ja ystäviä?

Jne. On varmasti armoa, kun joutuessaan luopumaan jostakin ei katkeroidu tai syytä ketään.

Voinko rehellisesti sanoa, että tämän ajan asioissani Jumalalla on ylin päätäntävalta? Uskonko mahdottomaan vai yritänkö itse muuttaa asioita mahdollisiksi?

Paljonko ajastani olen valmis antamaan Jumalalle ja Hänen työhönsä?

Näitä olen kysellyt itseltäni tosissaan viime aikoina. Minulla on se olo, että olen itse este Jumalan siunaukselle, koska toistuvasti pidän itselläni joidenkin asioiden hallintavallan.

Joku voisi sanoa, etten ole vielä täydesti tullut maistamaan, kuinka hyvä Herra on ja kuinka suuri on Hänen armonsa!